Urheilijan kipulääkitys
Asiaa etenkin urheilijoille tutusta teemasta.
Asiaa etenkin urheilijoille tutusta teemasta.
Alla listattuna yleisimpiä tulehduskipulääkkeitä:
Viime talvena tasatyöntö perinteisen hiihdossa nousi isoihin otsikoihin ja asian puimista on jatkettu myös lumien sulettua. Alexey Poltoranin voitti maailmancupin osakilpailun tasatyönnöllä Tour de Skin yhteydessä Toblachissa ja pitkän matkan hiihtosarjan Swix Ski Classicsin jokainen osakilpailu voitettiin miesten osalta ilman pitovoiteita.Tasatyönnön lanseerajana perinteisen hiihtotavan pelkkänä etenemismuotona voidaan pitää lohjalaista Pekka Virtakoivua, joka jo 1980-luvun lopulta siirtyi pelkästään tasatyöntöhiihtäjäksi. Virtakoivu kertoo Kestävyysurheilu.fi:lle omasta tasatyönnön kehittämisestään ja siitä kuinka hän on odottanut jo vuosikausia sitä, että tasatyöntö löisi toden teolla läpi perinteisen hiihdossa.
Äskettäin 60 vuotta täyttäneellä Antti Loikkasella on edelleen hallussaan 1500 metrin ulkoratojen Suomen ennätys.
Antti Loikkasen haastattelu jatkuu.
Käynnissä olevan Italian ympäriajon reitillä näkyy päivittäin Pantanin nimi. Se on maalattu asfalttiin tai kirjoitettu kannustuslippuun. Etapilla 16 noustiin 26.5. Pantanin muistonousu.
Kestävyysurheilu.fi:n seurantaurheilija ampumahiihtäjä Olli Hiidensalo on juuri aloittanut uuden harjoituskauden entistä parempi menestys mielessään. Nummi-pusulainen aikoo kesällä panostaa ammuntaan selvästi enemmän, sillä hän on nyt sisäistänyt sen, ettei ilman huippu-ammuntaa ole mahdollista pärjätä ampumahiihdossa
Suomen suurin pyöräilytapahtuma Pirkan Pyöräily poljetaan jälleen reilun kahden viikon päästä eli sunnuntaina 7.kesäkuuta. Entinen ammattilaispyöräilijä ja nykyinen valmentaja ja edelleen kansallisella tasolla polkeva Tommi Martikainen antaa muutamia vinkkejä, kuinka valmistautua tuohon monen kuntopyöräilijän kauden päätapahtumaan. Samat vinkit sopivat myös muihin kuntopyöräilytapahtumiin.
Rasitusmurtuma on toistuvasta rasituksesta syntyvä luun vamma. Tavallisimmin rasitusmurtuma tulee jalkaan juoksusta tai kävelemisestä ja tavallisin potilas on kestävyysurheilija tai varusmies. Naisilla on miehiä suurempi riski saada rasitusmurtuma, jos harjoitusmäärä on sama. Riski kasvaa myös iän myötä. Ikään tai naiseuteen ei voi vaikuttaa, mutta ulkoisiin riskitekijöihin voi.
Entinen ammattilaispyöräilijä ja nykyinen valmentaja ja edelleen kansallisella tasolla polkeva Tommi Martikainen antaa muutamia ohjeita kuntopyöräilijän kesäkauden harjoitteluun.
End of content
End of content