Marco Pantani on Italian pyöräilyn ikoni
Käynnissä olevan Italian ympäriajon reitillä näkyy päivittäin Pantanin nimi. Se on maalattu asfalttiin tai kirjoitettu kannustuslippuun. Etapilla 16 noustiin 26.5. Pantanin muistonousu.
Käynnissä olevan Italian ympäriajon reitillä näkyy päivittäin Pantanin nimi. Se on maalattu asfalttiin tai kirjoitettu kannustuslippuun. Etapilla 16 noustiin 26.5. Pantanin muistonousu.
Erityisen paljon Pantanin nimeä saattoi tämän vuoden Girossa bongata etapilla 11, kun maali sijaitsi Pantanin kotikaupungin Cesenan naapurikaupungissa Forlissa. Pantani syntyi Cesenassa 13.1.1970. Toinen Pantanin uraan liittyvät monumentti on Madonna di Campiglion vuori, joka poljettiin sunnuntaina 15. etapin päätteeksi. Reitin varrelle ovat näin ollen osuneet tänä vuonna Pantanin alku ja viimeinen huippu.
Italialainen Marco Pantani pystyi urallaan siihen, mitä Alberto Contador tavoittelee tänä vuonna: Pantani voitti samana vuonna Italian ja Ranskan ympäriajojen kokonaiskilpailut. Hän kuoli vuonna 2004 kokaiinin yliannostukseen. Dopingsyytöksistä huolimatta hänen nimensä jäi elämään italialaisten suurena pyöräilysankarina.
Merirosvo vuorilla
Uransa alusta asti Pantani oli mäkimies. Juuri hurjat esitykset ylämäissä toivat Pantanille faneja ympäri maailmaa ja tekivät hänestä legendan. Harva pystyi seuraamaan mukana, kun Pantani iski jyrkimmissä kohdissa. Huivi päässä ja renkaat korvissa olivat Pantanin tuntomerkki, mistä hän sai lempinimen il pirata, merirosvo.
Nousua pyöräilyn terävimmälle huipulle ja Grand Tourien voittajaksi hidastivat monet vakavat loukkaantumiset. Ensimmäisenä ammattilaisena ajamansa Giron hän joutui keskeyttämään, mutta heti toisella yrittämällä tuli toinen tila kokonaiskilpailussa vuonna 1994. Seuraavan vuoden Giro päättyi taas keskeytykseen, kun Pantani törmäsi autoon, joka ei kunnioittanut stop-merkkiä. Pantani kuntoutui syksyksi ja ajoi maantiajon MM-kilpailussa pronssille. Mutta jo saman lokakuun aikana hän oli taas kuntoutuspotilaana, kun sääri- ja pohjeluu murtuivat Milan-Torino-kilpailussa. Monet ennustivat uran loppuvan siihen, sillä kuntoutumiseen meni koko seuraava kausi.
Uuden tulemisen Marco Pantani teki uudessa tallissa. Ammattilaisuransa neljä ensimmäistä vuotta hän oli edustanut Carreraa. Carrera menetti pääsponsorinsa ja manageri Davide Boifava päätti rakentaa yhdessä Mercatone Uno -tallin kanssa joukkueen Pantanin ympärille. San Marinossa perustettu tiimi oli italialaistunut ja Pantani edusti tallia uransa loppuun asti, joka oli samalla myös tallin historian päätös. Pääsponsorina toiminut supermarketketju lupasi olla mukana rahoituksessa niin kauan kuin Pantani ajaa.
Pantanin lisäksi Carrerasta otettiin uuteen tiimiin mukaan kymmenen ajajaa. Kirimiehiä ei talliin otettu, vaan kaikki keskittyi Pantanin menestyksen rakentamiseen. Ensimmäisellä kaudella 1997 Giro päättyi taas loukkaantumiseen, kun Pantani kaatui törmättyään tien yli juosseeseen mustaan kissaan. Tour de Francella tuli kuitenkin menestystä: Pantani sijoittui kokonaiskilpailussa kolmanneksi. Kahdella vuoristoetapilla hän ajoi etappivoittoihin.
Se oli kuitenkin vasta esimaku tulevasta, sillä seuraavalla kaudella Marco Pantani nimittäin teki historiaa ja voitti sekä Giro d’Italian että Tour de Francen. Hän oli historian seitsemäs pyöräilijä, joka pystyi voittamaan molemmat Grand Tourit samana vuonna.
Aallon pohja
Vuonna 1999 puolustava mestari Pantani joutui keskeyttämään Italian ympäriajon liian korkean hematokriittiarvon vuoksi. Oli juuri poljettu 19. etappi ja kokonaiskilpailua johtanut Pantani oli polkenut soolona 13 kilometrin Madonna di Campiglion nousun jättäen etapilla toiseksi tulleen yli minuutin päähän.
NhvYVneGJ64
Koko talli vetäytyi kisasta. Liian korkeasta hematokriitistä annetiin starttikielto veren koostumuksen muodostaman terveysuhan vuoksi, mutta samalla arvo viittaa EPO:n käyttöön. EPO:n käyttöä pystyttiin testaamaan vuodesta 2000.
Seuraavana vuonna Pantani voitti vielä Ranskan ympäriajossa kaksi etappia, mutta sitten tähtihetket olivat ohi ja edellisen vuoden Girosta alkaneet dopingsyytteet ja muut vaikeudet selättivät tähden. Italian ympäriajon aikaisten veriarvojen perusteella Pantania vastaan nostettiin syyte dopingrikkomuksesta. Syyttäjä vaati vankeustuomiota, mutta koska doping ei vuoden 1999 lain mukaan ollut rikos, syyte ei johtanut rangaistukseen.
2000-luvulla Pantani ei enää yltänyt 90-luvun tuloksiin. Tallillakin oli ongelmia. Sitä ei kutsuttu epäselvän tilanteen vuoksi mukaan Ranskan ympäriajoon vuosina 2001 ja 2002. Pääsponsori ei ollut tyytyväinen. Marco Pantanin hotellihuoneesta löytyi insuliinia vuoden 2001 Italian ympäriajon aikana. Italian pyöräilyliitto langetti miehelle kahdeksan kuukauden kilpailukiellon.
Pantani pakeni ongelmia huumeiden avulla. Hän palasi kisoihin vielä 2003 ja ajoi Italian ympäriajossa sijalle 14, mutta samana vuonna hän oli jo potilaana huume- ja masennuspotilaisiin erikoistuneella klinikalla
Helmikuussa 2004 Pantani löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan. Kuolinsyyksi todettiin kokaiinin yliannostus, mutta itsemurhasta ei epäilty olevan kyse. Pantani oli kuollessaan 34-vuotias.
Italian pyöräilyn ikoni
Pantanin ura osui pyöräilyn hulluimpiin vuosiin, dopingin käytön kannalta. Hän ei saanut positiivista testitulosta uransa aikana, mutta Ranskan antidopingjärjestö tutki vuonna 2013 uudestaan Tour de Francella 1998 annetut dopingnäytteet. 38 ajajan näytteistä 35 sisälsi todisteita EPO:n käytöstä, näiden joukossa myös Marco Pantani.
Dopingsyytteet ja myöhemmin tutkitut näytteet eivät ole vieneet Pantanilta kansallissankarin asemaa. Italian ympäriajossa on joka vuosi nimetty yksi vuoristoetappien suurista nousuista Montagna Pantaniksi. Tänä vuonna Marco Pantanin muistolle ajetaan 16. etapin suurin mäki Passo del Mortirolo, missä Pantani ja Miguel Indurain ottivat yhteen Giron voittotaistelussa 1994.
Cesenaticon kaupungissa Pantanilla on museo ja patsas. Hänen muistokseen on perustettu säätiö, joka tukee syrjäytyneiden ja vähäosaisten lasten hyvinvointia kulttuurin ja urheilun avulla.
– Outi Hytönen




