Äskettäin 60 vuotta täyttäneellä Antti Loikkasella on edelleen hallussaan 1500 metrin ulkoratojen Suomen ennätys.

Loikkanen juoksi 16. kesäkuuta 1980 Imatralla käsiajan 3.36,3 , joka sivusi Pekka Vasalan Münchenin olympiafinaalin sähköaikaa 3.36,33. Ennätyksen kovuutta kuvaa se, että Loikkasen juoksun ajankohtana matkan ME oli Sebastian Coen 3.32,1.

– Toivon jonkun rikkovan Suomen ennätyksen mahdollisimman pian, on se ollut niin kauan jo voimassa. Niclas Sandellshan pääsi pari vuotta sitten lähelle, samoin Suhosen Ari 80-luvun jälkipuoliskolla, Loikkanen pohtii.

Jotkut ovat spekuloineet sillä, että laskennallisesti Vasalan sähköaika olisi aavistuksen kovempi kuin Loikkasen käsiaika.

– Ennätysjuoksuni aikaan Imatran kumiasfalttirata oli 20 senttiä liian pitkä. Ehkä käsiajan ja sähköajan ero tasoittuu siinä, Loikkanen naurahtaa.

Loikkasen ennätyksissä on muutenkin vakuuttavuutta. Kolmosen ennätys 7.46,87 oikeuttaa Suomen kaikkien aikojen listalla sijalle viisi. Vitosen ennätys 13.27,76 on listalla kuutossijalla. Kympillä Loikkanen juoksi ajan 28.42,77. Ratakierros kulki parhaimmillaan aikaan 49,9 ja kaksi ratakierrosta aikaan 1.47,1.

Arvokisoissa Loikkanen menestyi parhaiten sisäradoilla. Milanon vuoden 1978 EM-kisoissa hän voitti 1500 metrillä kultaa ja oli samalla matkalla kahdesti EM- pronssilla, kahdesti neljäs ja kertaalleen kuudes.

– Tykkäsin juosta hallissa. Se sopi minulle, koska olin aika vahvarakenteinen juoksija. Pidin myös hallikisojen ilmapiiristä, sanoo Loikkanen, jolla on hallussaan 1500 metrin ja mailin sisäratojen SE:t. 1500 metriä kulki aikaan 3.38,16 ja maili 3.58,20.

Kenialaistyyppinen juoksutausta

Antti Loikkanen sai jo lapsena vahvan pohjan tulevalle juoksu-uralleen. Loikkanen varttui Etelä-Savossa sijaitsevalla Enonkoskella.

– Tein maatilan töitä ja harrastin urheilua monipuolisesti. Pelasin jalkapalloa, jääkiekkoa, koripalloa ja lentopalloa, hiihdin, juoksin, hyppäsin mäkeä, joskus kolmiloikkaakin ja teimme lapsena jopa pujotteluradan, tosin mäki ei ollut kovin iso, Loikkanen kertoo.

Jalkapallo oli 16-vuotiaaksi asti Loikkasen päälaji. Juoksuharjoittelua tuli siinä sivussa.

– Kun olin toisellakymmenellä, meillä oli kesäisin kouluilla jalkapalloharkkoja kahdesti viikossa. Toiseen treenipaikkaan oli matkaa neljä kilometriä ja toiseen seitsemän kilometriä. Juoksin molempiin mennen tullen ja siinä välissä pelasin kaksi tuntia jalkapalloa. Joten minulla oli kenialaistyyppinen pohja juoksuun. Kun tuli iltaisin kotiin, ei ollut univaikeuksia. Ruokaa vaan naamariin ja nukkumaan.

Ensimmäisiin varsinaisiin juoksukilpailuihinsa Loikkanen osallistui 14-vuotiaana.

– Niilo Tarvajärvi järjesti tuolloin ympäri Suomen 14-vuotiaiden tonneja. Olin pelaamassa viiden pitäjän jalkapalloturnauksessa. Valmentaja sanoi erään ottelun tauolla, etten saa pelata toista puoliaikaa, koska minun pitää mennä seuraavana päivänä juoksemaan Savonlinnaan tonni. Olin tuosta hirveän närkästynyt. Juoksussa sijoituin toiseksi vähän yli kolmen minuutin ajalla.

– B- ja A-pojissa aloin kilpailemaan jo vähän enemmän. Osallistuin esimerkiksi piirinmestaruuskisoihin ja SM-kisoihin. Tuohon aikaan olin tosi pienikokoinen, sellainen nyrkillä tapettava. Täysimittaiseksi kasvoin vähän ennen armeijaa.

Potentiaali esiin

Ohjatun harjoittelun Loikkanen aloitti 19-vuotiaana, jolloin Leevi Seppänen alkoi valmentaa häntä.

– Siihen asti minulla oli semmosta loikkasmaista harjoittelua, josta puuttui systemaattisuus. Varsinainen systemaattinen harjoittelu alkoi armeijassa, jonne menin 20-vuotiaana. Tuolloin harjoittelin juoksua ensimmäistä kertaa elämässäni kahdesti päivässä.

– Leevi huomasi, että minussa on potentiaalia. Olen vähän tällainen taiteilijasielu ja omapäinen. Leevi osasi käsitellä minua ja viedä asioita eteenpäin oikealla tavalla. Ohjelmoidusti harjoitellessanikin kuuntelin omaa kehoani. Jos olin väsynyt, silloin lepäsin. Joku toinen valmentaja olisi varmaan yrittänyt juoksuttaa minulta jalat alta.

Harjoittelun tiivistyessä tulosta alkoi syntyä nopeasti. Vuoden 1976 SM-maastoissa 21-vuotias Loikkanen hävisi viidellä kilometrillä Lasse Virenille vain kolme sekuntia ja otti hopeaa. Maailmankisoissa Loikkanen juoksi tonnivitosen aikaan 3.38,31 ja paransi edellisen vuoden parasta aikaansa kymmenen sekuntia. Paikka Montrealin olympialaisiin tuli Loikkasen sanojen mukaan vähän puun takaa. Montrealissa hän karsiutui alkuerissä.

Vuonna 1978 Loikkanen voitti Milanossa tonnivitosella sisäratojen Euroopan mestaruuden ja lähti tavoittelemaan saman matkan voittoa myös Prahassa pidetyistä ulkoratojen EM-kisoista.

– Kisa oli kovatasoinen. Olin johdossa 150 metriä ennen maalia. Sitten Steve Ovett lähti kuin tykki ja ajattelin, että menkää kaikki muutkin. Lopulta olin juoksussa viides. Ehkä mitali olisi voinut tulla, mutta tein siinä taas loikkaset.

Vuoden 1979 EM-halleissa Loikkanen sijoittui tonnivitosella neljänneksi. Ennen Moskovan vuoden 1980 olympialaisia Loikkanen juoksi matkan voimassaolevan ulkoratojen SE:n.

– Olin Moskovassa kunnossa ja lähdin hakemaan vähintään mitalia. En päässyt finaaliin omaa hölmöyttäni. Löysäsin semifinaalijuoksun lopussa ja Italian Fontanella meni kalkkiviivoilla ohi.

– Loppukilpailujuoksu olisi sopinut minulle, koska siinä mentiin tasaisen kovaa. Hitaammissa taktiikkajuoksuisssa en ollut parhaimmillani. En ollut huono kirimies, mutta en erityisen hyväkään.

Päämatkaksi vitonen

Vuonna 1982 Loikkanen otti EM-halleista pronssia ja ratakausikin alkoi hyvin. Jalkavaivat estivät kuitenkin osallistumisen Ateenan EM-kisoihin. Loikkanen joutui ensimmäistä kertaa leikkaukseen, kun akillesjänne putsattiin. Vuonna 1983 hän saavutti jälleen EM-hallipronssin. Kesäkaudella Loikkasella oli omien sanojensa mukaan kovan harjoittelun jäljiltä lievä ylirasitustila ja Helsingin MM-kisoissa hän karsiutui tonnivitosen alkuerissä. Syksyllä Loikkasen jalkapohja leikattiin.

– Tuossa vaiheessa harkitsin lopettamista. Ajattelin kuitenkin, että haluan vielä olympialaisiin ja tähtäsin vitoselle. Olin riitautunut Moskovan kisojen jälkeen Seppäsen Leevin kanssa. Pyysin häntä taas valmentajaksi ja aloitimme uudestaan yhteistyön.

Loikkanen oli olympiavuonna EM-halleissa tonnivitosella neljäs. Kesäkaudella syntyivät vitosen ennätys 13.27,76 ja kympin ennätys 28.42,77. Ennätyksen tuonut juoksu oli Loikkasen uran ainut ratakymppi. Vitoselle satsaamisen lomassa syntyi tonnivitosella aika 3.37,63. Loikkanen valittiin Los Angelesin kisoihin. Hän eteni jatkoon vitosen alkueristä, mutta tippui semifinaalivaiheessa.

Olympiavuoden jälkeen ura oli taas katkolla. Loikkasen akillesjänne operoitiin kahdesti.

– Päätin kuitenkin jatkaa. Väätäisen Juha ryhtyi valmentamaan minua. Hänen mukaansa olin lahjakas, mutta en ollut koskaan harjoitellut tarpeeksi. Myin taloni ja autoni ja lähdin viideksi kuukaudeksi Meksikoon harjoittelemaan. Tuo kertoi tietysti urheiluhulluudestani. Harjoittelin Meksikossa kipeällä jalalla hirveitä määriä ja tein kovia vetoharjoituksia.

Vuoden 1985 hallikausi toi Loikkaselle EM-kisojen kuutossijan tonnivitosella. Kesällä hän alitti tonnivitosella niukasti 3.40 ja kolmosella niukasti 9 minuuttia. Vitonen kulki aikaan 13.45.

– Olin talven harjoittelun jäljiltä vuoden verran ylirasitustilassa. Lisäksi jouduin akillesjänneleikkauksen jälkeen juoksemaan vähän toispuoleisesti. Tämä toi polvi-, selkä-, ja iskiasvaivoja. Päätin lopettaa urani. Tuossa vaiheessa olin aika katkera, olinhan satsannut harjoitteluun paljon myös omia rahojani.

Juttu jatkuu: Loikkanen juoksi tunteella