Jorma Härkönen lähestyi 800 metriä nopeuden kautta
Maltilliset harjoitusmäärät pitivät rasitusvammat loitolla.
Maltilliset harjoitusmäärät pitivät rasitusvammat loitolla.
– Minulla ei ollut urheilu-urallani erityisiä tavoitteita, olin laiskanpuoleinen harjoittelija, enkä ole ollut koskaan sen enempää kiinnostunut urheilusta esimerkiksi katsojana. Minulle onkin jäänyt vähän epäselväksi, miksi ylipäätään aloin harrastaa kestävyysjuoksua. Ilmeisesti kilpaileminen oli minusta mukavaa. Motivaatio tietysti lisääntyi, kun huomasi pärjäävänsä hyvin, Jorma Härkönen, 59, pohtii.
Härkösellä oli ennen MM-kisoja hyvä harjoituskausi. Suuria odotuksia hänellä ei silläkään kertaa ollut.
Venyttelyllä huolletaan lihaksia, mutta se vaikuttaa kehon muihinkin rakenteisiin ja osiin. Vaikutusten tunteminen auttaa huoltamaan oikeita kohtia ja välttämään venymättömien rakenteiden turhan rasittamisen. Venyttelyn vaikutuksiin pureutuvan juttusarjan ensimmäisessä osassa tarkastellaan, mitä tapahtuu hermoston eri osissa ja miten hermosto vaikuttaa venyttelyn onnistumiseen.
Suomen hiihtomaajoukkueen kesä on sujunut lupaavasti. Pieniä rasitusvaivoja on hoidettu, mutta kukaan ei ole kärsinyt harjoittelua estävistä ongelmista. Harjoitustunteja maajoukkueen urheilijoilla on takana keskimäärin enemmän kuin ennen.
Lääkäri ja fysioterapeutti, siinä vakioekspertit, joiden vastaanotolle hakeudutaan jalkavaivojen iskiessä. Kolmas yhtä asiantunteva vaihtoehto on jalkaterapeutti.
Kiivain kasvuikä altistaa nuoret urheilijat rasitusvammoille. Urheilulääkäri Pippa Laukka kertoo, miten nuorten vammat poikkeavat aikuisten urheilijoiden rasitusvammoista ja miten nuorten vammojen riskiä voi pienentää.
Crosstrainer-laite on tehty imitoimaan juoksua ja sillä harjoittelusta voi olla monia etuja. Tavallisimmin mainitaan vammojen ehkäisy, kun juoksuun verrattuna tärinä jää pois ja kehon painon niveliin kohdistama rasitus pienenee. Crosstraineria voidaan käyttää myös kuntoutusvaiheessa ja se sopii usein hyvin myös raskaana olevien harjoitusmuodoksi.
Ampumahiihtäjä Mari Laukkanen on asunut Itävallan Thalgaussa jo kahden vuoden ajan. Kotikaupunki ei ole varsinainen talviurheilun harjoituskeskus, mutta kotiovelta pääsee hyvin lenkkipoluille ja pitkiin nousuihin.
Viikossa Itävalta, Vuokatti, Vieremä, Norjan Lysebotn. Kerttu Niskanen kertoo kuluneesta viikostaan, johon mahtui paljon matkustamista. Harjoittelun kannalta parempi esimerkki olisi jokin muu kesäviikko, mutta palauttavat päivät ja matkustus kuuluvat yhtä lailla hiihtäjän elämään.
End of content
End of content