Biologinen ikähaitari vääristää kilpailutilannetta nuorten sarjoissa
Nuorten joukossa samassa ikäsarjassa kilpailevat urheilijat voivat poiketa biologiselta kehitysvaiheeltaan toisistaan jopa 2‒5 vuoden verran.
Nuorten joukossa samassa ikäsarjassa kilpailevat urheilijat voivat poiketa biologiselta kehitysvaiheeltaan toisistaan jopa 2‒5 vuoden verran.
Helmikuun puolivälissä keskellä sydäntalvea hiihtokelien pitäisi olla parhaimmillaan, mutta ainakin Etelä-Suomessa tilanne on jotain aivan muuta ja hanget loistavat poissaolollaan. Hiihtäjien ei kuitenkaan kannata masentua ja lopettaa täysin harjoitteluaan. Seuraavassa nykyisin hiihtovalmentajana toimiva entinen kilpahiihtäjä Jussi Simula antaa vinkkejä kuntohiihtäjille, kuinka pitää hiihtovirettään yllä näiden rospuuttokelien aikaan.
Anni Alakoski tekee Esko Paavolan valmennuksessa tiukasti töitä edetäkseen maailman huipulle asti. Kestävyysurheilu.fi:n haastattelussa Alakoski kertoi muun muassa tavoitteensa nuorten MM-laduille, heikoimman osa-alueensa kehittämistoimet sekä mieluisimman harjoituksensa.
Viime kesänä sekä tempon että maantieajon suomenmestaruuden voittanut TWD-Länkenin Samuel Pökälä on toistaiseksi viettänyt talven pääosin Tampereella harjoitellen. Kotimaan seurassaan hyvin viihtyvällä Pökälällä ei ole myöskään kiirettä löytää ulkomaista tallia, vaan hän katsoo rauhassa tilanteen kehittymistä.
2000-luvulla jatkuvasti kasvaneet olympialaisten miljardibudjetit puhuttavat aika ajoin uutisissa ja saavat monet pohtimaan kisajärjestelyjen laajuuden mielekkyyttä. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista tarkastella, millaisia vaikutuksia olympialaisilla on paikallisten asukkaiden tyytyväisyyteen ja sosiaaliseen tilanteeseen. Amerikkalaistutkimus seurasi talviolympialaisten sosiaalisia vaikutuksia Utahin alueella.
Eilisessä plussajutussa tutkittiin Vuokatinvaaran maastoa harjoitusvauhdeilla, mutta on siellä toki kilpailtukin. Ja kilpaillaan nytkin, sillä Vuokatissa käydään 4.-12.2.2016 veteraanien MM-hiihdot. 10 ja 15 kilometrin kilpailuissa hiihdetään alamaaston lisäksi vaaran rinteellä.
Vuokatin urheiluopiston pihasta kohoava vaara on tuttu kaikille Suomen kilpahiihtäjille ja suunnistusväelle, mutta vielä sen lisäksi varsin monille muillekin kestävyyslajien ystäville. Sen rinteillä on koettu tuhansia ikimuistoisia harjoituksia ja kilpailusuorituksia.
Harva tyttö pysyy murrosiässä yhtä hoikkana kuin lapsena, eikä biologisesti kuulukaan pysyä. Painon nousu on osa murrosikää.
Ravitsemusterapeutti Anne Tuovinen tietää, millaisia harhoja ja painon putoamista estäviä tapoja paljon liikkuvien, mutta lievästi ylipainoisten kestävyyslajien harrastajien ruokapäiväkirjoista löytyy.
Kuopiolainen OMT-fysioterapeutti Tuukka Liimatainen hankki fysioterapeutin koulutuksen jälkeen osaamisen myös akupunktiohoidon antamiseen.
End of content
End of content