Vuokatinvaaran sankareita
Eilisessä plussajutussa tutkittiin Vuokatinvaaran maastoa harjoitusvauhdeilla, mutta on siellä toki kilpailtukin. Ja kilpaillaan nytkin, sillä Vuokatissa käydään 4.-12.2.2016 veteraanien MM-hiihdot. 10 ja 15 kilometrin kilpailuissa hiihdetään alamaaston lisäksi vaaran rinteellä.
Eilisessä plussajutussa tutkittiin Vuokatinvaaran maastoa harjoitusvauhdeilla, mutta on siellä toki kilpailtukin. Ja kilpaillaan nytkin, sillä Vuokatissa käydään 4.-12.2.2016 veteraanien MM-hiihdot. 10 ja 15 kilometrin kilpailuissa hiihdetään alamaaston lisäksi vaaran rinteellä.
1990-luvulla samoilla laduilla tehtiin uusia hiihtosankareita. Vuonna 1992 kilpailtiin alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuksista. Kilpailumatkoina olivat 5 ja 10 km perinteisellä, 15 ja 30 km vapaalla sekä viesteissä 4×5 km ja 4×10 km.
Vaikka välillä voi elää harhassa, että internetistä löytyy kaikki tieto, niin vuoden 1992 MM-tulokset pudottavat tästä pilvestä. Veteraanikisat pitävät Vuokatin väen kiireisenä, mutta Ann-Mary Ähtävä muistaa muutaman maailmanmestarin. Viesti onkin helppo:
– MM-kultaa voitti Suomi joukkueella Satu Salonen, Johanna Ahlstrand (nyk. Lindholm), Marianna Hyvärinen ja Ann-Mary Weckström (nyk. Ähtävä), Ähtävä viestittää. Lisäksi hän muistaa, että miesten 30 km voitti Ruotsin Mathias Fredriksson ja naisten vitosen Bente Martinsson, paremmin nimellä Bente Skari tunnettu hiihtäjätär.
Bente Skari menestyi Vuokatin laduilla myös kolme ja puoli vuotta myöhemmin, kun hiihdon maailmancup-kiertue starttasi Vuokatista. Miehet hiihtivät 10 km ja naiset 5 km perinteisellä hiihtotavalla. Voittoja tuulettivat sellaiset nimet kuin Vladimir Smirnov ja Ljubov Egorova. Suomalaisten valopilkku oli Sami Repo, joka sijoittui kolmanneksi Smirnovin ja Björn Dählien jälkeen.
Miehissä parhaita suomalaisia olivat Revon jälkeen Mika Myllylä (sijoitus 11.), Harri Kirvesniemi (12.), Karri Hietamäki (19.), Kuisma Taipale (22.), Ari Palolahti (35.), Jukka Hartonen (36.), Hannu Riipinen (42.) ja Jari Isometsä (43.).
Naisten sarjassa Tuulikki Pyykkönen oli seitsemäs ja Merja Kuusisto 11. Kolmenkymmenen parhaan joukkoon hiihtivät myös Kerttu Tiikkainen (21.), Milla Jauho (24.), Riikka Sirviö (25.), Kati Sundqvist (29.).
Koko tulosluettelot löydät täältä:
Miehet 10 km P
Naiset 5 km P
Ennen maailmancupia Vuokatissa oli jaettu suomenmestaruusmitaleita 1995. Mika Myllylä vei sinä vuonna neljä kuudesta jaossa olleesta mestaruudesta, Jukka Hartonen ja Harri Kirvesniemi saavuttivat kumpikin yhden kultamitalin. Naisten puolella Pirkko Määttä hiihti kolme ja Merja Lahtinen kaksi SM-kultaa.
2000-luvulla on Vuokatissa käyty muun muassa Scandinavia Cupin kilpailuja ja Suomen Cupia, mutta alkutalven ajankohdan ja välillä lumitilanteenkin vuoksi vaara on usein armahtanut ja hiihtäjät ovat saaneet tyytyä alamaaston latureitteihin ja nousuihin.
Suunnistuksen MM-kilpailut
Viime vuosina Vuokatinvaaran kovatasoisimmat kilpailut on käyty suunnistuksessa. Vuoden 2013 MM-kilpailuissa vaaran eteläosassa suunnistettiin keskimatka ja viesti. Syksyllä 2012 maailmancupin kiertueen Nordic O Tourin päättänyt takaa-ajo käytiin vaaran huipulta, missä myös maali sijaitsi.
Huippusuunnistajat pääsivät kokemaan hiihtäjille tutun rinteen jyrkkyyttä maailmancupin takaa-ajon loppuratkaisussa. Kuva: Seppo Ojanen/Kestävyysurheilu.fi
Keskimatkalla juhlivat mitaleita Simone Niggli, Tove Alexandersson ja Merja Rantanen. Minna Kaupin mieleen vaaran rinteen notkelma sen sijaan jätti karvaampia muistoja, kun rasti ei tiheikössä löytynyt ja hän putosi mitaleilta neljänneksi. Miesten sarjassa Leonid Novikov vei yllättäen mestaruuden ennen Thierry Gueorgiouta ja Gustav Bergmania.
Viestissä Norja voitti naisten mestaruuden. Suomi otti hopeaa joukkueella Venla Niemi (nyk. Harju), Anni-Maija Fincke ja Minna Kauppi. Kolmanneksi sijoittui Sveitsi. Miehissä mitaleille suunnistivat Venäjä, Ruotsi ja Ukraina. Suomi oli viides joukkueella Mårten Boström, Jani Lakanen ja Tero Föhr.
MM-kilpailujen myötä vaaran maasto tuli tutuksi suurelle joukolle suunnistuksen harrastajia, kun he MM-kisojen seuraamisen ohessa osallistuivat yleisökilpailuun Kainuun rastiviikolle. MM-kisojen jäljiltä Vuokatissa on käytössä viimeisen päälle piirretyt, tuoreet suunnistuskartat ja vaativia maailmantason ratojakin on suunniteltu valmiiksi.
Uusia sankareita
Vuokatinvaaran maisemista pääsee nauttimaan monessa kilpailussa. Uusia itsensä voittajia syntyy kaikkina vuodenaikoina.
Hiihtäjät ottavat kesäisin mittaa toistensa kesäkunnosta Vuokatti Aateli Racessa. Ensimmäisen päivän prologissa noustaan Vuokatinvaaran nousu väliaikalähtönä ja toisen päivän takaa-ajo päättyy nousun päälle.
Talvella käytävä Vuokatti-hiihto ei vie hiihtäjiä vaaran huipulle, vaan reitti kiertää vaaran juurella. Matkoja on tarjolla 20 kilometristä kainuulaisen sprinttiin eli 120 kilometriin.
Polkujuoksukilpailu Vuokatti Trail Challengessa nousumetrit sen sijaan tuntunevat kaikkein eniten: Vuokatinvaaran huiput kun valloitetaan aivan 23 km, 42 km tai 100 km polkujuoksun lopuksi. Tai ehkä pahin onkin alamäki huipulta tuollaisten kilometrimäärien jälkeen?
– Outi Hytönen




