Eilisessä plussajutussa esitellyt Meksikon Sierra Madren vuoriston asukkaat tarahumarat pystyvät juoksemaan käsittämättömiä ultramatkoja vuoristopoluilla ja lisäksi heidän joukossaan ei esiinny esimerkiksi diabetesta ja rintasyöpää.

Siksi heidän ruokavalionsa on kiinnostanut juoksun ystäviä ja tutkijoita.

Tarahumarat ovat pääosin kasvissyöjiä. Maissi ja pavut muodostavat ravinnon perustan. Vaikka kanjonin maisema näyttää karulta, sieltä saadaan syötäväksi kymmeniä eri kasveja.

Kanjonien pohjilla virtaavista pienistä joista saadaan vähän kalaa ja perinteisesti tarahumarat ovat metsästäneet lintuja ja pieniä nisäkkäitä kuten oravia, mutta tämä on nykyään harvinaista. Kalan ja lihan osuus ravinnosta on hyvin pieni. Lihan syöminen liittyy juhlatilanteisiin ja uskonnollisiin riitteihin.

Tarahumarat ovat taitavia maanviljelijöitä. Jotkut pitävät karjaa, pääasiassa pientä vuohilaumaa ja lehmiä. Kanoja ja sikoja pidetään harvoin. Kaikkea ravinnosta saatua energiaa ei voida käyttää juoksuun, sillä elämä koneettomassa maataloudessa on raskasta. Arviolta kaksi kolmasosaa saadusta energiasta kuluu ravinnon hankkimiseen ja valmistamiseen.

Tarahumarat syövät mieluummin useammin ja kevyesti niin että voivat lähteä juoksemaan milloin tahansa. Ravinto on hyvin hiilihydraattipainotteista. Peräti 75 % energiasta tulee hiilihydraateista. Rasvoista saadaan 13 % ja proteiinista 12 % energiasta. Vertailun vuoksi: länsimaisilla huippujuoksijoilla hiilihydraatti muodostaa usein noin puolet energiansaannista, itäafrikkalaisilla huippujuoksijoilla eri tutkimusten mukaan 67—76 %.

Maissin ohella tärkeitä ravintokasveja ovat peruna, bataatti, persikka, vilja ja lehtikaali. Joillain alueilla menestyvät myös appelsiini, viikuna, omena ja sokeriruoko. Papuja paistetaan tai keitetään keitoksi.

Pinole, iskiate ja olut juoksijoiden polttoainetta

Maissi on tarahumaroiden elämän perusta. Siitä tehdään kaikkea leivästä olueen. Meksikossa ja Väli-Amerikassa viljellään 20 000 eri ”maissirotua”, joista tarahumaroiden alueellakin on omat versionsa. Ravintoarvollisesti kyseessä on paljon länsimaista jalostettua, tärkkelyspitoista maissia terveellisempi kasvi. Meksiko on kieltänyt geenimuunnellun maissin tuonnin alueelle suojellakseen alkuperäisiä kasveja.

Maissista jauhetaan kivellä tahnamaista taikinaa, jota paistetaan pannulla tortillaleiviksi. Sitä voidaan syödä myös sellaisenaan puurona tai laimentaa paksuhkoksi juomaksi. Tätä moneen tarkoitukseen sopivaa ”maissimössöä” kutsutaan pinoleksi. Pinolea maustetaan yrteillä ja mausteilla.

Chia-siemenet ovat tullee Suomessakin tutuksi superfood-tuotteiden kautta. Pienen pienet siemenet sisältävät paljon antioksidantteja, omegahappoja, kuitua ja proteiinia. Vedessä liotettuna chia-siemenet tekevät vedestä geelimäistä hyytelöä. Tarahumarat lisäävät geeliin tipan limeä ja nauttivat energiageelinä ennen pitkää juoksua. Chia-geeliä tarahumarat kutsuvat iskiateksi.

Atleettiset tarahumarat juovat paljon olutta. Humalassa oleminen on sosiaalisesti hyväksyttyä ja juhlissa juodaan usein sammumiseen asti, mutta olutta kuluu myös ennen ja jälkeen juoksun. Maissioluen alkoholipitoisuus on matala ja siinä saattaa olla juuri optimaalisessa suhteessa hiilihydraattia ja nestettä energian ja imeytymisen kannalta. Liikakäyttö aiheuttaa joskus vammautumisia ja väkivaltaa.

Olutta kutsutaan tesguinoksi. Tavallinen perhe käyttää vuodessa sata kiloa maissia oluen valmistukseen. Juoman valmistaminen kestää kauan ja sitä nautitaan yhdessä. Samoin kaikkeen ruoanvalmistukseen ja nauttimiseen kuuluu sosiaalisuus ja jakaminen.

Tarahumaroiden ruokavalio muuttumassa

Viime vuosina tarahumaroiden juoksut ovat jääneet vähemmälle, koska Pohjois-Meksikoa vaivannut kuivuus on aiheuttanut nälänhätää alueella. Tänä vuonna julkaistussa dokumentissa Goshen tarahumaroien ystävä kertoo, että vieraillessaan alueella, hän näki, miten jotkut aiemmin helposti 150 kilometriä juosseet miehet joutuivat keskeyttämään juoksuja. Syyksi paljastui heikko ravintotilanne.

Tarahumarat varastoivat ruokaa vain viikoksi tai kahdeksi, joten varastoistakaan ei ole ollut apua. ”Sadetta ei voida kutsua ilman tesguinoa. Tesguinoa ei voida valmistaa ilman maissia ja maissi ei kasva ilman sadetta,” kuvasi dilemmaa tarahumaroita tutkinut C. Lumholtz sata vuotta sitten.

Tarahumaroita on yritetty auttaa ja tilanne on helpottanut pahimmista vuosista, mutta ilmastonmuutoksen tuoma kuivuus on alueella ennen kokematonta ja muodostaa yhden uhan perinteiselle elämäntavalle karussa kanjonissa.

Kuva pelkillä kasviksilla omavaraisuudessa elävistä tarahumaroista on nykytilanteessa romantisoitu. Monet muuttavat lähemmäksi kaupunkeja pakoon kuivuutta tai muuten helpomman elämän toivossa. Alueella vieraillut National Geographicin toimittaja kuvaa artikkelissaan pikanuudeleiden, perunalastujen, cocacolan ja tölkkioluen olevan nykyään suosittuja. Kaupungeissa asuvat tarahumarat kärsivät diabeteksesta ja syövistä, jotka alkuperäistä elämäntapaa viettäviltä puuttuvat.

– Outi Hytönen

Lähteet

Christopher McDougall: Born to Run (2009)
Dokumentti Goshen. Places of Refuge for the Running People (2015)
http://www.nomeatathlete.com/tarahumara-pinole-chia-recipes/
http://geo-mexico.com/?p=7077
http://ngm.nationalgeographic.com/2008/11/tarahumara-people/gorney-text/1