• Triathlonisti Darby Thomas etsii rajojaan

    Turun Urheiluliittoa edustava triathlonisti Darby Thomas on viime vuosien aikana kivunnut lajissaan Suomen kärkeen. Thomas voitti viime vuonna suomenmestaruudet triathlonissa lyhyellä ja puolimatkalla sekä duathlonissa. Kansainvälisesti kovin noteeraus syntyi Belgian Antwerpenissä, missä hän sijoittui puolimatkan kilpailussa neljänneksi. Viime vuonna täysin ammattimaiseksi triathlonistiksi ryhtynyt Thomas havittelee alkavalla kilpailukaudella kärkisijoituksia kansainvälisissä puolimatkan kilpailuissa. Pidemmän aikavälin tavoitteena hänellä siintää Havaijin Ironman 2014. Hevoskuuri tavoitti pitkältä ja vaativalta Floridan harjoitusleiriltä kotiutuneen Thomasin haastateltavaksi.

  • Tero Föhr satsaa vaikeiden kausien jälkeen Vuokattiin

    Juuri Espanjasta Suomeen kotiutunut Tero Föhr on päässyt hyvään harjoitusvauhtiin talven aikana. Koko viime kauden haitanneet sairastelut ja loukkaantumiset ovat nyt taaksejäänyttä elämää ja motivaatio juosta Vuokatin MM-kilpailussa on huipussaan. Suunnistajan harjoittelun hän sanoo olevansa yksinkertaista puuhaa, varsinkin silloin kun paikat ovat ehjänä.

  • Vegard Ulvang luotti koviin harjoitusmääriin – ”Ehkä nopeutta olisi pitänyt harjoitella enemmän”

    Nykyinen FIS:n maastohiihtokomitean puheenjohtaja Vegard Ulvang oli yksi 90-luvun hiihtotähtiä. Ulvang kertoi Hevoskuurin haastattelussa muun muassa menestyksensä taustoista, kenttätesteistään ja ajatuksistaan nykyhiihdosta. Lopuksi hän arvioi myös, kuka kolmikosta Ulvang, Björn Dählie ja Vladimir Smirnov voittaisi, jos he nyt hiihtäisivät kilpaa!

  • Haastattelussa Outi Ojanen

    Hevoskuurin Vuokatin MM-kisoihin tähtäävien sarjassa haastatellaan seuraavaksi Outi Ojasta, joka saattaa ponkaista A-maajoukkueen takaa mukaan kisoihin, mikäli kevät ja kesä menevät hyvin. Ojanen on muutenkin syytä esitellessä, onhan hän yksi Hevoskuurin vakituisista avustajista.

  • Näin markkinoidaan Norjan suurinta massahiihtoa

    Norjan suurimman massahiihdon Birkebeinnerrennetin 15 800 starttipaikkaa on myyty viime vuosina loppuun minuuteissa. Tapahtuman toimitusjohtaja Rune Bergsodden kertoi Hevoskuurille, miten tapahtuman markkinointiviestintää tehdään. Tapahtuman pääyhteistyökumppanin Volkswagenin maajohtaja Ulf Tore Herneby puolestaan paljastaa miten kumppanuus on rakennettu.

End of content

End of content