Jussi Veikkasen harjoittelu
Jussi Veikkanen on ainoa WorldTour-tasolla ajava suomalaispyöräilijä. Ranskalaista FDJ-joukkuetta edustava Veikkanen on ajanut korkeimmalla tasolla vuodesta 2005.
Jussi Veikkanen on ainoa WorldTour-tasolla ajava suomalaispyöräilijä. Ranskalaista FDJ-joukkuetta edustava Veikkanen on ajanut korkeimmalla tasolla vuodesta 2005.
Jussi Veikkanen asuu perheensä kanssa Pourrièresissa, Etelä-Ranskassa. Välimeren ilmasto luo hienot puitteet pyöräilyharjoittelulle.
– Täällä on Ranskan paras ilmasto, eli kesällä 35 lämmintä ja talvi on lempein, mitä Ranskasta löytyy, Veikkanen kertoo.
Veikkasen harjoituskausi alkaa kuitenkin syksyllä Suomesta. Ennen uuden harjoituskauden alkua Veikkanen pitää loppusyksystä muutaman viikon totaalitauon harjoittelusta. Uusi harjoitusvuosi käynnistyy marraskuussa, jolloin kuluu pari viikkoa harjoitusrytmiin totutellessa. Tuntimäärät ja tehotasot pysyvät yleisesti tuolloin matalalla.
– Yritän löytää aina parhaan kompromissin Suomen ja Ranskan välillä. Viimeistään vuodenvaihteen tienoilla olen aina lähtenyt takaisin Etelä-Ranskaan, lähinnä olosuhteiden pakosta. Sen lisäksi tallin leirit pyörähtävät käyntiin tammikuussa, jolloin matkustaminen helpottuu Ranskasta käsin. Vuodenvaihteeseen mennessä elimistön pitäisi olla valmis vastaanottamaan kovempaa harjoittelua, Veikkanen toteaa.
Tammikuussa leireily lisääntyy ja harjoitusmäärä nousee viikkotasolla 30–35 tuntiin. Leireillä ajetaan usein määrän lisäksi myös kohtuullisen kovaa.
– Viimeistään helmikuussa monet ammattilaiset aloittavat kilpailukauden. Kevään ensimmäinen tärkeä etappikisa-ajankohta on maaliskuu. Kevätkaudella todelliseen huippukuntoon tähtäävät etenkin klassikkokuskit, Veikkanen sanoo.
Toukokuussa ajettava Giro d´Italia vaatii ajajilta paljon, sillä kolmiviikkoinen ympäriajo on todella rankka. Kesäkuussa nähdään maaliskuun kaltainen etappikisataistelu ja heinäkuu on pitkälti pyhitetty Tour de Francelle.
– Elokuu on Tourin ajaneille useasti kevyempi kuukausi. Heinä- ja elokuu ovat myös sopimuksien tekemisen kannalta vilkkaimmat kuukaudet, Veikkanen sanoo.
Syyskuussa katseet ovat Vueltassa ja MM-kisoissa. Kausi loppuu lokakuun puolessa välissä. Viimeisen parin vuoden ajan kausi on päättynyt etappiajoon Kiinassa.
Hiihto pyöräilyn rinnalla
Veikkaselle kertyy vuodessa pyöräilykilometrejä 27 000–30 000, kokonaisharjoittelun ollessa 900–1000 tuntia. Pyöräilyn lisäksi hiihto on tärkeässä roolissa kauteen valmistautumisessa. Joulukuussa 2012 hiihtokilometrejä kertyi 600.
– Olen todennut tämän hyväksi tavaksi valmistautua tulevaan kauteen ja siksi en väkisin lähde hakemaan paria tuhatta pyöräilykilometriä etelän leiriltä alkutalven aikana, Veikkanen kertoo.
Myös kotona on mahdollisuus harjoitella korkealla, sillä harjoittelun tukena käytössä on alppiteltta.
– Viimeisen kolmen vuoden ajan olen käyttänyt säännöllisesti alppitelttaa nukkuessa sekä maskia trainerilla ajaessa simuloimaan korkealla tapahtuvaa harjoittelua, Veikkanen toteaa.
Ranskassa Veikkasen harjoitteluolosuhteet pyöräilyn osalta ovat kohdallaan. Ainostaan lenkkiseuran puute hieman harmittaa.
– Viimeiset 2–3 olen joutunut harjoittelemaan pääsääntöisesti yksin. Mika Nieminen oli vuosina 2007-2010 täällä seudulla ja Paavo Paajanen oli seurana 2010, mutta ajoseuraa ei tällä hetkellä juuri ole, Veikkanen mainitsee.
Lenkkivaihtoehtoja kuitenkin riittää monipuolisesti. Viiden minuutin mäkiharjoitus onnistuu aivan lähiseudulla ja puolen tunnin nousu Col de IÉspigoulier on reilun tunnin matkan päässä.
– Teen tietyt harjoitukset aina samoissa paikoissa ja nousuissa. Hyvät tieverkostot mahdollistavat kuitenkin reittien soveltamisen harjoitusten aikana, Veikkanen toteaa.
Kausi 2013
FDJ:n joukkueessa kaudella 2013 ajaa 29 pyöräilijää, joista 26 on ranskalaisia. Veikkasen lisäksi ranskalaisrintaman rikkovat vain Brasilian Murilo Fischer ja Kanadan Dominique Rollin.
– Tänä vuonna meillä on todella hyvä joukkue, jossa on kilpailukykyisiä ajajia taistelemaan niin kirivoitoista, etappiajojen kärkisijoista kuin klassikoistakin.
Veikkasen oma kausi alkoi hienosti Australian Tour Down Underissa, jossa Veikkanen oli 10:s. Kevätkauden tähtäin on suunnattu Italian ympäriajoon, joka starttaa toukokuun alussa.
Jussin vinkit harjoitteluun
Mittarit
Hanki ainakin syke-, nopeus- ja kadenssimittarit. Jos mahdollista, hanki tehomittari, joka tuo harjoitteluun lisäulottuvuuden.
Harjoituspäiväkirja
Pidä tarkkaa harjoituspäiväkirjaa, esim. nettipalvelussa. Olen itse aina kirjannut tarkasti harjoitukseni ylös.
Monipuolisuus
Muista rytmittää harjoittelua ja tehdä erilaisia harjoituksia. Samalla teholla junnaaminen ei kehitä. Kovista harjoituksista pitää palautua ja muistaa myös levätä.
Välineet
Varusteiden täytyy olla kunnossa. Laadukas, huollettu ja puhdas pyörä ja asianmukaiset varusteet kuuluvat asiaan.
Lue lisää Veikkasen harjoittelusta ja maantiepyöräilystä: www.ajakovempaa.fi
-Kalle Kotiranta





