• Sandells odottaa luottavaisena kauden alkua

    Urheilutekstiilivalmistaja Nonamen joukkue oli tämän kevään Karhu-viestin nopein kokoonpano. Suomen suurin maantieviesti juostaan vuosittain Raumalta Poriin ja käsittää seitsemän osuutta kokonaismatkan ollessa noin 50 kilometriä. Nonamen ankkurina kultaista tahtipuikkoa heilutti viime kesän paras kotimainen mailerimme Niclas Sandells. Hevoskuuri haastatteli Sandellsia voittoisan viestin jälkeen Porin Karhuhallissa.

  • Maltti on valttia maastopyöräkauden avauksessa

    Vaikka metsissä on vielä korkeat hanget ja talviset säät vielä jatkuvat, niin kyllä se kevät jossain vaiheessa ottaa niskalenkin ja samalla myös maastopyöräilykausi pääsee toden teolla käyntiin. Hevoskuuri kyseli Mikko Peltoselta vinkkejä harrastelijapyöräilijöille kauden aloittamiseen.

  • Vuorimaa: Lentoa juoksuun

    Kevät tekee tuloaan ja näillä leveysasteilla on alkamassa juoksijan aika. Kun talven peruskuntoharjoittelusta siirrytään kevään ja alkukesän vauhdikkaampaan juoksemiseen, on erityisesti tehokkaampien juoksuharjoitusten tekemisessä hyvä muistaa muutama perusasia. Maltti ja nousujohteisuus ovat näistä kaikkein tärkeimmät.{akeebasubs *}

  • Marjaana Pitkänen sai valmentajan vaihdoksesta uutta sykettä

    Marjaana Pitkänen on vuosia ollut yksi niistä 90-luvulla syntyneistä suomalaishiihtäjistä, joiden toivotaan nousevan muutaman vuoden sisällä maailman huipulle. Kestävyysominaisuuksiltaan lahjakas siilinjärveläinen siirtyi viime keväänä Pirjo Murasen valmennukseen. Pitkänen kertoi Hevoskuurin haastattelussa muun muassa muutoksistaan harjoittelussa, ajatuksistaan uransa suhteen ja suunnitelmistaan juoksukisojen osalta.

  • Oona Kettunen vaihtoi sukset sujuvasti lenkkareihin

    Vielä maaliskuun puolessa välissä Oona Kettunen oli Taivalkoskella voittamassa suomenmestaruuden hiihdon puolella. Hiihdon SM-kisojen jälkeen tämä aikaansaava nuori kestävyysurheilulupaus on jo ehtinyt saada ylioppilaskirjoitukset päätökseen ja vaihtaa sukset lenkkareihin. Parhaillaan Kettunen leireilee Portugalissa Monte Gordon lämmössä, josta Hevoskuuri hänet tavoitti.

End of content

End of content