”Se oli kestävyysurheilu” – Katso Årefjellsloppetin huippujännä viimeinen kilometri

Ari Luusuan sivusi Årefjellsloppetissa uran paras Visma Ski Classics -sijoitustaan ja hiihti komeasti kolmanneksi. Luusua kertoo, että raju kilpailu sujui ilman suuria ongelmia.

Ari Luusuan sivusi Årefjellsloppetissa uran paras Visma Ski Classics -sijoitustaan ja hiihti komeasti kolmanneksi. Luusua kertoo, että raju kilpailu sujui ilman suuria ongelmia.

 – Se oli kestävyysurheilua! Tuossa vesisateessa ja tunturissa. Ei mitään tullut mitään heikkoja hetkiä. Tiesin, että kunto hyvä.

Oskar Kardin lähti irtiottoon 65 kilometriä ennen maalia. Luusua kertoo, että siinä kohtaa oli pieni epäilys. 

– Vetovuoroista käytiin kuumana ja latu oli liimaa. Päätin, että vedän 72-80 kilometrin välillä kaikki geelit ja patukat naamaan. Ragdella oli hyvä taktiikka. Kolme kilometriä ennen maalia irtiotot oli ajettu kiinni huomasin, että kaikki mahdollista. Päätin että jos siihen pääsen viimeisellä kilometrillä olevaan pieneen nousuun ykkösenä tai kakkosena, avaa pellit, kertoo Luusua.

Sen Luusua tekikin, ja hetken näytti, että hän karkaa voittoon. Huippukuntoon päässyt Andreas Nygaard oli kuitenkin toista mieltä ja runnoi voittoon. Myös Stian Hoelgaaed ohitti Luusuan sta metriä enne maalia.

– Jo kymppi ennen maalia Nygaardin hiihtämisestä näki, että hän on tänään todella vahva.

Mitä seuraavaksi, siihen Luusua ei osaa vielä vastata.

– Katsotaan mitä tässä tapahtuu. Ensi kauden osalta kaikki on auki.

Katso video viimeisestä kilometristä:

-Petri Ikävalko

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Johanna Matintalo tekee lajivalintansa parin vuoden sisällä

    by Maastohiihto.com
    27.01.2014
  • 1

    Keuhkoklamydia vaatii malttia

    by Maastohiihto.com
    25.04.2014
  • 1

    Yksilöurheilija myymässä itseään – mitä sponsori haluaa?

    by Maastohiihto.com
    03.10.2021
  • 1

    Suksien valinta ja mittaus

    by Maastohiihto.com
    17.12.2012
  • 1

    Suksivalinta – vapaan suksi

    by Maastohiihto.com
    13.03.2015

Lisää artikkeleita

  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    Viikonloppun käytiin uusi ampumahiihdon rullahiihtokisa Loop One Saksan Münchenissä, ja suomalaiset ampumahiihtäjät suorittivat tiensä aina finaaleihin asti.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025