Nuorten maailmanmestari Niilo Moilasen jämptiys ja analyyttisyys auttaa valmentajaa

Niilo Moilasen valmentaja Tuomo Kiviniemi on huomannut suojattinsa kasvaneen ”isojen kisojen” urheilijaksi, mistä tuorein näyttö on sprinttikulta nuorten MM-kotikisoissa. Vuodesta 2014 Moilasen henkilökohtaisena valmentajana toiminut Kiviniemi kertoo Kestävyysurheilu.fi:n haastattelussa valmennusyhteistyön taustoista ja linjoista.

Niilo Moilasen valmentaja Tuomo Kiviniemi on huomannut suojattinsa kasvaneen ”isojen kisojen” urheilijaksi, mistä tuorein näyttö on sprinttikulta nuorten MM-kotikisoissa. Vuodesta 2014 Moilasen henkilökohtaisena valmentajana toiminut Kiviniemi kertoo Kestävyysurheilu.fi:n haastattelussa valmennusyhteistyön taustoista ja linjoista.

Projektipäällikkönä IT-alalla työskentelevä Tuomo Kiviniemi aloitti hiihtovalmennuksen oman poikansa kautta. Kiviniemi kävi ykkös-, kakkos- ja kolmostason valmennuskurssit sekä ammattivalmentajatutkinnon, lisäksi vielä huoltokursseista ykkösen ja kakkosen. Moilaseen hän tutustui Oulun Hiihtoseuran Hopeasompa-valmennusryhmässä, jonka toimintaan Moilanen tuli 10–11-vuotiaana. Moilasen henkilökohtaiseksi valmentajaksi Kiviniemi ryhtyi 2014. Viimeisen parin vuoden ajan Moilanen on ollut Kiviniemen ainoa valmennettava.

– Niilolla oli paljon laskettelua, tunturihiihtoa ja muuta perheliikuntaa taustalla. Alusta asti hän on ollut hyvin helppo valmennettava: on tehnyt jämptisti mitä on suunniteltu, iän myötä analyyttisyyttä on tullut lisää. Meillä on paljon etävalmennusta nykyään, joten on tärkeää, että harjoituspäiväkirjaan merkinnät tulevat tiptop. Soitellaan paljon ja lähetellään whatsapp-viestejä, ja pystyn niistä analysoimaan jos Niilo on väsynyt ja pitää tehdä harjoitteluun muutoksia, Kiviniemi kertoo.

Moilasen nopeus on ollut nähtävissä, mutta hänestä ei ole varsinaisesti rakennettu sprinttihiihtäjää – harjoittelua on Kiviniemen mukaan viety eteenpäin ”normikaavan” mukaan. Vuosien saatossa valmentaja on oppinut olemaan entistä tarkempana harjoitustilan seurannan kanssa ja varsinkin reagoimaan siihen.

– Reagoidaan saman tien eikä katsota vielä viikko tai toinen. Ettei tule hermostollista tai muuta ylirasitustilaa. Harjoittelu on ollut kuitenkin maltillista. Olemme menneet karkeasti 50 tunnin lisäyksellä per vuosi. Ajatus on ollut, että mennään yksi askel kerrallaan eikä harpota.

Kiviniemen ja Moilasen linja on ollut tuloksekas. Viime vuosina valmentajalle tärkeitä keskustelukumppaneita harjoitteluun liittyvissä asioissa ovat olleet nuorten maajoukkueesta valmentajat Juho Halonen ja Ilkka Jarva. Rovaniemellä Janne Hyyppä, Jukka Salo ja Ville Miettunen ovat olleet avuksi asioissa.

– Olen yrittänyt niin, että korkeintaan pari uutta asiaa per vuosi, ettei liikaa hämmennetä toimivaa linjaa. Tälle vuodelle tuli voimaharjoittelua ja liikkuvuutta, kun oli tiettyjä asioita mitä pitäisi kehittää. Tässä isona apuna on ollut Jukka Salo. Toinen tälle kaudelle tullut uusi juttu oli palautumiskontrolli, pikkumattotestejä on tehty. Oli ajatus, että kun tulee harjoituskuormaa lisää, sitä kautta pysyy harjoituskuorma lapasessa.

Valmentaja osasi odottaa hyvää kautta, sillä yksittäisiä sairauspäiviä lukuun ottamatta urheilija oli saanut harjoitella terveenä, ja sitä kautta kehitystä oli toivotusti tullut. Perinteisen sprintti on ollut Moilaselle vahva, ja Vuokatissa NMM-kotikisoissa palikat loksahtivat täydellisesti kohdilleen.

– Kisoissa olen huomannut, että kun isoja kisoja tulee, Niilo ei jäädy tiukassa paikassa. Olen huomannut, että Niilo hallitsee tilanteen isoissa kisoissa.

Moilanen elää urheiluelämää kokonaisvaltaisesti ja on päättänyt katsoa korttinsa hiihtäjänä. Seuraava haaste on armeijavuosi.

– Vauhti saattaisi nyt riittää aika-ajosta jatkoon maailmancupissa, mutta erävaiheessa taitaa vielä jäädä ”isoille pyssyille”. Vapaan puolella meillä on kehityshommaa, on projektina saada se lähes samalle tasolle perinteisen kanssa.

-Heidi Lehikoinen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Johanna Matintalo tekee lajivalintansa parin vuoden sisällä

    by Maastohiihto.com
    27.01.2014
  • 1

    Keuhkoklamydia vaatii malttia

    by Maastohiihto.com
    25.04.2014
  • 1

    Yksilöurheilija myymässä itseään – mitä sponsori haluaa?

    by Maastohiihto.com
    03.10.2021
  • 1

    Suksien valinta ja mittaus

    by Maastohiihto.com
    17.12.2012
  • 1

    Suksivalinta – vapaan suksi

    by Maastohiihto.com
    13.03.2015

Lisää artikkeleita

  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    Viikonloppun käytiin uusi ampumahiihdon rullahiihtokisa Loop One Saksan Münchenissä, ja suomalaiset ampumahiihtäjät suorittivat tiensä aina finaaleihin asti.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025