Mäki ei ennättänyt palautua 15 kilometrille – pariviestin hopeamitalisti joutui keskeyttämään

Sunnuntaina Joni Mäki juhli Ristomatti Hakolan kanssa pariviestin MM-hopeaa. Keskiviikkona Mäen vauhti oli tykkänään hukassa, ja hän keskeytti Oberstdorfin MM-kisojen vapaan hiihtotavan kilpailun jo alkukilometreillä.

Sunnuntaina Joni Mäki juhli Ristomatti Hakolan kanssa pariviestin MM-hopeaa. Keskiviikkona Mäen vauhti oli tykkänään hukassa, ja hän keskeytti Oberstdorfin MM-kisojen vapaan hiihtotavan kilpailun jo alkukilometreillä.

–  Oli pehmeä mies ja pehmeä latu. Ei ollut annettavaa tänään, Mäki kertoi kilpailun jälkeen. 

Helpottavaa oli vain se, että Mäki tiesi syyn vauhdin romahdukseen.

–  En ollut palautunut kunnolla parikilpailusta, Mäki totesi.

Syytä oli turha hakea muualta.

–  En usko, että oli kapulasta (suksista) kiinni. En ainakaan kokenut asiaa niin kilpailun aikana.

Tuttu ilmiö

Romahdus ei edes tullut täydellisenä yllätyksenä. Mäki on kokenut saman ennenkin, kun hän on joutunut kilpailuun alipalautuneena.

–  Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun minulle käy näin. Minulle on tullut kilpailuissa ennenkin täysi seinä vastaan, kun en ole hiihtänyt palautuneena, Mäki kertoi.

–  Ei ollut outo tilanne, mutta ei ollut mitään tehtävissä. Ei kannattanut jatkaa maaliin.

Oberstdorfin kisoissa on jäljellä vielä kaksi miesten hiihtomatkaa, perjantaina 4×10 kilometrin viesti ja sunnuntaina 50 kilometrin yhteislähtö perinteisellä.

Mäkeä on kaavailtu viestin ankkuriksi. Päävalmentaja Teemu Pasanen vakuutti keskiviikkona, ettei Mäen asema ole keskeytyksen takia uhattuna.

–  Joni oli vielä sunnuntaina mitalivireessä, Pasanen muistutti.

STT/Pasi Rein

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Johanna Matintalo tekee lajivalintansa parin vuoden sisällä

    by Maastohiihto.com
    27.01.2014
  • 1

    Keuhkoklamydia vaatii malttia

    by Maastohiihto.com
    25.04.2014
  • 1

    Yksilöurheilija myymässä itseään – mitä sponsori haluaa?

    by Maastohiihto.com
    03.10.2021
  • 1

    Suksien valinta ja mittaus

    by Maastohiihto.com
    17.12.2012
  • 1

    Suksivalinta – vapaan suksi

    by Maastohiihto.com
    13.03.2015

Lisää artikkeleita

  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    Viikonloppun käytiin uusi ampumahiihdon rullahiihtokisa Loop One Saksan Münchenissä, ja suomalaiset ampumahiihtäjät suorittivat tiensä aina finaaleihin asti.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025