Maajoukkue palaa perinteisempään leiriharjoitteluun

Hiihtomaajoukkue on palaamassa tulevalla harjoituskaudella perinteisempään leiriharjoitteluun. Menneellä kaudella ulkomaanleirit ja korkeanpaikanharjoittelu jäivät kokonaan pois koronapandemian takia.

Hiihtomaajoukkue on palaamassa tulevalla harjoituskaudella perinteisempään leiriharjoitteluun. Menneellä kaudella ulkomaanleirit ja korkeanpaikanharjoittelu jäivät kokonaan pois koronapandemian takia.

Päävalmentaja Teemu Pasanen valotti tulevan kauden suunnitelmia Hiihdon Valmentajakerhon verkkoseminaarissa ja kommentoi tilaisuuden jälkeen suunnitelmia erikseen Kestävyysurheilu.fille. 

Tulevissa Pekingin olympialaisissa kilpailut hiihdetään 1650-1700 metrin korkeudessa, joten korkeanpaikanharjoittelua on käytännössä pakko saada harjoituskauden aikana.

Päättyneeseen kauteen maajoukkue valmistautui leireilemällä vain Vuokatissa. Leirit olivat lyhyitä ja niissä harjoiteltiin kovilla tehoilla.

– Kesän ja syksyn aikana tulee olemaan kaksi tai kolme leiriä korkealla ja leirit tulevat olemaan kestoltaan kahdesta kolmeen viikkoa, kertoi Pasanen seminaariesityksessään.

Lokakuussa maajoukkue leireillee Italian Val Senalesissa. Muita leiripaikkoja ei ole vielä lyöty lukkoon.

– Kaksi muuta mahdollista leiripaikkaa ovat Livigno ja Pontresina. Kesäkuun lopussa leireillään Aateli Racen yhteydessä Vuokatissa. Jos päätetään pitää kolme pitempää ulkomaan leiriä, niin ensimmäinen on heti alkukesästä.

Kokonaisuudessa maajoukkueelle kertyy tulevalla kaudella 20-30 leirivuorokautta enemmän kuin viime kaudella.

Kestävyysharjoittelua

Viime kaudella maajoukkueleirien tehoharjoitukset olivat tehoiltaan erittäin kovia. Esimerkiksi noin neljän minuutin rullahiihtovetoja Vuokatinvaaran nousuun MK-alueella tai nopeuskestävyysvetoja jalkaisin. Peruskestävyysharjoittelu leireillä oli luonteeltaan palauttavaa.

Kun maajoukkue pääsee tulevana kesänä tekemään pitempiä leirejä ja tekemään harjoituksia pitempiin vuoristonousuihin, muuttuu myös leiriharjoittelun sisältö.

– Luvassa on enemmän aerobista harjoittelua, enemmän ylämäkiharjoittelua ja vähemmän suorituskykyisyystreenejä, valottaa Pasanen.

Korkeanharjoittelun yksilöllisyyden takia tulee tapahtumaan enemmän myös harjoittelun eriytymistä ryhmien sisällä. Osaltaan eriytyminen liittyy urheilijoiden painotuseroja sprintin ja normaalimatkojen välillä. Erillistä sprinttiryhmää ei ole luvassa. Miesten ja naisten maajoukkue harjoittelevat päättyneen kauden tapaan omilla ohjelmillaan erikseen, vaikka leiripaikka ja ajankohta olisivat samoja.

Pasanen sanoo, että tulevan kauden budjettia sorvataan parhaillaan. Esimerkiksi joihinkin leiritysratkaisuihin löytyy sekä urheilullinen että taloudellinen peruste.

– Pitää pohtia esimerkiksi, että onko kaikille urheilijoille järkevää olla pitkään korkealla. Esimerkiksi osalle sprinttipuolen kavereista, korkealla olo ei välttämättä sovi, kun harjoitusvauhdit laskevat.

Pekingiin 286 päivää

Pekingin olympialaisten avaukseen on 286 päivää. Suurelle yleisölle Pekingin laduista ei ole tarjolla juuri tietoa, mutta maajoukkueella on tieto latujen profiilista.

– Arvokisojen tyyliin luvassa on kohtuullisen kovat ladut. Noususummat ovat kovia, mutta yksittäiset nousut eivät ole niin kovia kuin Oberstdorfissa.

Pasanen kertoo, että näillä näkymin sprinttirata tulee olemaan aika pitkä. Miesten sprintti on pituudeltaan 1860 metriä ja naisten 1500 metriä. Rata sisältää pari kohtuullista nousua.

Lumiolosuhteet Pekingissä ovat osin kysymysmerkki.

– Olosuhteista on epävarmuutta emmekä ole päässeet käymään talvella paikan päällä, sanoo Pasanen.
– Yleisolosuhde tulee olemaan saman tyyppinen kuin Peyongchagissa. Avonaista siellä on ja tuuli pääsee ottamaa latuihin ja jos on kova tuuli, niin aika mielenkiintoista on luvassa. Jos on sulaa maata niin laduilla voi tulla hiekkaa.

Ranskalainen hiihtosivusto Ski-Nordique on julkaissut Pekingin hiihtostadionilta kaksi videota. Verkkosivusto kirjoittaa, että kisa-alueella lämpötila saattaa talvellakin vaihdella vuorokaudessa nopeasti viidestä plusasteesta 20 asteen pakkaseen.

Pasanen toivoo, että Pekingin olosuhteisiin päästäisiin tutustumaan alkutalvesta.

– Asiaa koordinoidaan Olympiakomitean toimesta ja yhteistyössä on mukana muitakin lajeja. Tietojeni mukaan muidenkaan maiden maajoukkueet eivät ole paikan päälle päässeet. Kiinalaiset ovat stadionilla järjestäneet omia kilpailujaan. Epäilen että Kiinan maajoukkueen mukana olevat norjalaiset valmentajat ja huoltajat ovat päässeet olosuhteisiin tutustumaan.

Pasanen ennakoi, että tulevan kauden maajoukkue julkistetaan parin viikon sisällä.

-Petri Ikävalko 

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Johanna Matintalo tekee lajivalintansa parin vuoden sisällä

    by Maastohiihto.com
    27.01.2014
  • 1

    Keuhkoklamydia vaatii malttia

    by Maastohiihto.com
    25.04.2014
  • 1

    Yksilöurheilija myymässä itseään – mitä sponsori haluaa?

    by Maastohiihto.com
    03.10.2021
  • 1

    Suksien valinta ja mittaus

    by Maastohiihto.com
    17.12.2012
  • 1

    Suksivalinta – vapaan suksi

    by Maastohiihto.com
    13.03.2015

Lisää artikkeleita

  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    Viikonloppun käytiin uusi ampumahiihdon rullahiihtokisa Loop One Saksan Münchenissä, ja suomalaiset ampumahiihtäjät suorittivat tiensä aina finaaleihin asti.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025