Kumpi on helpompaa: makuu- vai pystyammunta?
Makuuammunnassa korostuu asento. Pystyammunnassa rytmi.
Makuuammunnassa korostuu asento. Pystyammunnassa rytmi.
Ampumahiihdossa ammutaan makuulta ja pystyltä. Paikoista makuu tuottaa parempaa osumaprosenttia, ja joskus erot ovat hyvinkin suuria. Kaisa Mäkäräinen on tällä maailmancup-kaudella osunut makuulta 89-prosenttisesti ja pystyltä 71-prosenttisesti.
Suomen maajoukkueen ampumavalmentaja Juha Papinsaaren mukaan makuu ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole juurikaan pystyä helpompaa.
– Kilpailut aloitetaan makuulta, ja siinä voi pilata heti koko kisan. Samalla tavalla pääosa kilpailuista ratkaistaan viimeisillä pystypaikoilla, joten jos ajatellaan henkisellä tasolla, niin molemmilla asennoilla on omat vaikutuksensa lopputulokseen, Papinsaari sanoo.
– Makuulta ampuma-asennon merkitys korostuu enemmän osumiin. Esimerkiksi aseen kallistuminen, liike latauksen aikana, hengitysrytmi, aseen siirtäminen täplästä toiseen ja niin edelleen. Sääolosuhteet, kuten tuuli, sade ja aurinko, vaikuttavat merkittävästi enemmän makuulta, ja se asettaa urheilijalle kovia vaatimuksia niiden hallintaan ja nopeiden ratkaisujen tekemiseen.
Pystyammunnassa puolestaan korostuu ampumarytmi, jota on harjoiteltu selkäytimeen lukemattomin kerroin.
– Sen toteuttaminen kilpailutilanteessa on erityisen tärkeää pystyammunnassa. Muutokset siihen aiheuttavat virheitä ja sitä kautta ohilaukauksia, Papinsaari vakuuttaa.
– Pystyammunnassa korostuu tietysti myös tuuli ja se, miten urheilija pystyy sen hallitsemaan. Siihen parhaat keinot ovat asennon pysyvyys ja rentous hyvän liipaisuvalmiuden kanssa.
Mäkäräisellä pystyammunta on tällä kaudella pudonnut entiseltä tasoltaan, esimerkiksi kahden vuoden takaisesta 84-prosenttisuudesta. Meneillään olevissa MM-kisoissa vaikeudet ovat jatkuneet.
– Kaisan osalta joulukuun ja tammikuun huonot pystyammunnat selittyvät ainakin osittain pienten sairastumisten aiheuttamilla ongelmilla fyysisellä puolella, Papinsaari toteaa.
– MM-kisoissa pystyammunnan ongelmat ovat jatkuneet. Uskoisin, että siihen suurimpana vaikuttajana ovat olleet odotukset hyvän tuloksen saavuttamisesta. Ja pikakilpailussa (kaksi ohi viidestä molemmilla paikoilla) kun makuu ei onnistunut, nousivat paineet pystyn osalta liiankin suuriksi. Sunnuntain takaa-ajossa Kaisa koetti ehkä riskilläkin pystyammunnassa, jotta olisi päässyt poimimaan edellään menijöitä. Yksi sakko tuli sitten molemmilta pystypaikoilta.
STT–Janne Lehikoinen