Kilpailut herättivät Perttu Hyvärisen hiihtovireen

”Uskon, että olen sittenkin kunnossa oikeaan aikaan. Olo on nyt luottavainen”, Hyvärinen pohti Oberstdorfin MM-näkymiä Pyhäjärven kisojen Suomen mestarina.

”Uskon, että olen sittenkin kunnossa oikeaan aikaan. Olo on nyt luottavainen”, Hyvärinen pohti Oberstdorfin MM-näkymiä Pyhäjärven kisojen Suomen mestarina.

Perttu Hyvärinen liukui viimeisessä nousussa Pyhäjärven Honkavuorella pitkin potkuin kohti maastohiihdon pariviestin Suomen mestaruutta ja joukkuetoveri Iivo Niskasen syliä. Maalissa kädet levällään odottanut olympiavoittaja tervehti Hyväristä ilosta hihkuen ja kaatoi tämän halauksellaan lumeen.

Puijon Hiihtoseuran kaksikko juhli riehakkaasti voittoa sprintissä mainetta hankkineista kilpakumppaneista. Iloon sekoittui myös helpotus, kun molempien kunto on sopivasti nousussa Oberstdorfin MM-kisojen lähestyessä. 

Varsinkin Hyvärinen oli hyvillä mielin, kun perinteisen hiihtotavan kilpailu vahvisti nousuvireen Rukan maailmancupista alkaneiden vaikeuksien päätteeksi.

–  Uskon, että olen sittenkin kunnossa oikeaan aikaan. Hiihto lähti Falunin kisojen jälkeen tammikuun lopulta aukeamaan, ja viime viikonlopun harjoitus tuntui jo vähintään yhtä hyvältä kuin vuosi sitten. Olo on nyt luottavainen, Hyvärinen iloitsi.

MM-kisat järjestetään 24. helmikuuta–7. maaliskuuta.

Kilpailut herättivät kehon

hyvarinen Touho 5622Perttu Hyvärinen vetää letkaa. Kuva: Touho Häkkinen

Alkukauden pulmat tulivat yllätyksenä ja varsinkin karmaisevana pettymyksenä, kun Hyvärinen oli kiilannut viime kaudella kärkikymppiin maailmancupin kisoissa.

Alkukausi tarjosi cupissa ensin jämäpisteitä. Salpausselän kisoissa Lahdessa Hyvärinen tipahti jopa 30 parhaan joukosta.

–  Olin vielä Salppurissa aivan järkyttävän huono, Hyvärinen muisteli Pyhäjärvellä kauden karuimpia hetkiä.

–  Falunissa hiihto alkoi tuntua paremmalta, vaikkei tulos ollut vielä erikoinen (18:s yhteislähdössä). Mutta niiden kisojen jälkeen leposyke korjaantui ja tuntui vihdoin, että kone alkoi toimia. Sen jälkeen myös harjoittelu on sujunut paremmin.

Kovat kilpailut olivat lopulta lääke, joka palautti hiihtovireen.

–  Homma jotenkin lässähti Rukan (maailmancupin avaus marraskuussa) jälkeen. Kisoja peruttiin koronatilanteen takia, oli liikaa aikaa harjoitella, eikä ollut edes varmasti tiedossa kisoja, Hyvärinen luetteli ongelman vaiheita.

–  Se oli haastavaa aikaa, ja harjoittelusta tuli hieman tasapaksua.

Luvassa ankara kamppailu

Hyvärinen uskoo, että myös Pyhäjärven kovat startit terävöittävät kuntoa edelleen.

–  Odotan huomista, Hyvärinen sanoi painokkaasti lauantain vapaan hiihtotavan 15 kilometrin kilpailusta.

–  Tulee varmasti hieno kisa, ja ladun pitäisi ainakin jollain tavalla sopia minulle. Olen nyt hyvässä vireessä.

Hyvärinen ennusti, että kisasta Niskasta, Joni Mäkeä ja Ristomatti Hakolaa vastaan tulee kilpailu, jossa ”revitään keuhkoja kunnolla auki” kuten maailmancupissa.

Niskasen ja Hyvärisen mestaruus heltisi perinteisen hiihtotavan pariviestissä 8,5 sekunnin erolla Jämin Jänteen joukkueeseen, jossa hiihtivät Hakola ja Markus Vuorela. Raisiolainen SkiTeam 105 oli 21 sekunnin päässä kolmas Aleksi Pirttimaan ja Lauri Vuorisen voimin.

Juuso Haarala ja Mäki hiihtivät Pohti Ski Teamin kotikilpailussa neljänneksi.

Vilma Nissinen ja Katri Lylynperä kamppailivat naisten mestaruuden sotkamolaiselle Vuokatti Ski Teamille. Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen ja Anni Alakoski ottivat hopean ennen Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Monosta ja Anni Kainulaista.

STT / Pasi Rein

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Johanna Matintalo tekee lajivalintansa parin vuoden sisällä

    by Maastohiihto.com
    27.01.2014
  • 1

    Keuhkoklamydia vaatii malttia

    by Maastohiihto.com
    25.04.2014
  • 1

    Yksilöurheilija myymässä itseään – mitä sponsori haluaa?

    by Maastohiihto.com
    03.10.2021
  • 1

    Suksien valinta ja mittaus

    by Maastohiihto.com
    17.12.2012
  • 1

    Suksivalinta – vapaan suksi

    by Maastohiihto.com
    13.03.2015

Lisää artikkeleita

  • Kerttu Niskanen – periksiantamaton kestävyyskone ja taktinen taituri

    Maastohiihdon maailmancupissa Kerttu Niskanen hiihti tiukan taistelun jälkeen kokonaiskilpailun kolmanneksi. MM-mitalia ei tullut tänä talvena Trondheimistä, mutta hiihtäjä kykeni jälleen hiihtämään maailman huipulla. Nyt hiihtäjän tähtäin on tulevan kauden olympialaisissa. Mikä tekee tästä sinnikkäästä urheilijasta yhden kaikkien aikojen suurista suomalaisista naishiihtäjistä?
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    21.10.2025
  • Team Kaffebryggeriet DRIV – kahvin voimalla kohti huippusijoja

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    21.10.2025
  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025