Hopeasompa-viikonlopun lauantai tarjosi jyrkkiä nousuja – ”Oli yksi rankimmista kisoista, mitä ikinä olen hiihtänyt”

Hiihdon Hopeasomman henkilökohtaiset mestaruudet ratkottiin lauantaina Vuokatissa rankassa sohjokelissä. Perinteisellä hiihtotavalla käydyt kilpailut alkoivat 13-vuotiaiden sarjojen osalta aamupäivällä hyväkuntoisilla laduilla, jotka kuitenkin muuttuivat vanhimpien sarjojen aikaan iltapäivällä täysin sohjoisiksi.

Hiihdon Hopeasomman henkilökohtaiset mestaruudet ratkottiin lauantaina Vuokatissa rankassa sohjokelissä. Perinteisellä hiihtotavalla käydyt kilpailut alkoivat 13-vuotiaiden sarjojen osalta aamupäivällä hyväkuntoisilla laduilla, jotka kuitenkin muuttuivat vanhimpien sarjojen aikaan iltapäivällä täysin sohjoisiksi.

 

Kilpailussa käytetyt ladut olivat lähes samat kuin helmikuussa nuorten MM-kisoissa hiihdetyt radat. Ladut osoittautuivat useimmille Hopeasompa-ikäisille kisaajille erittäin vaativiksi. Kilpailussa nähtiin paljon kävelyjä ylämäkeen. Järjestäjät joutuivat tekemään koko päivän runsaasti töitä pitääkseen ässälaskut kohtuullisessa kunnossa, ja silti monet kilpailijat kaatuivat sohjoisiin mutkiin.

Huoltojoukoissa vaativaa rataa pidettiin liian rankkana Hopeasompatasolla. Suomalaishiihtäjien puutteena on kovien nousujen jaksaminen, mutta myös kova vauhti pitäisi oppia.

Vuokatin tapaiset radat johtavat lapsia hitaaseen hiihtoon siinä vaiheessa, kun nopeuden kehittymiseen olisi paras ikä. Kestävyys kehittyy iän mukana.

16-vuotiaiden poikien kahdeksan kilometrin kilpailun voitti ennakkosuosikki, Teiskon Urheilijoiden Akseli Pitkänen. Espoon Hiihtoseuran Pyry Riissanen oli toinen 18 sekuntia hitaampana. Närpes Kraftin Lukas Kuuttinen sai pronssia 40 sekuntia voittajalle jääneenä.

Pitkänen johti kilpailua alusta alkaen.

– Rata oli todella rankka. Oli yksi rankimmista kisoista, mitä ikinä olen hiihtänyt. Talvi on mennyt niin hyvin, että voittoa tavoittelin. Vähän hyydyin lopussa, mutta onneksi en niin hirveästi. Voitto kauden pääkisassa, niin mukavaltahan se tuntuu, Pitkänen kertoi.

16-vuotiaiden tyttöjen mestaruuden viiden kilometrin kilpailussa voitti Reisjärven Pilkkeen Peppi Leppälä. Espoon Hiihtoseuran Silva Kemppi jäi 27 sekuntia ja oli toinen. Kolmanneksi sivakoi Kaipolan Vireen Melia Palsinajärvi.

Leppälällä oli laskuissa vaikeuksia.

– Laskut oli tosi pahoja. Paljon horjumista tuli ja melkein kaaduin, just sain pidettyä pystyssä. Väliajoista tiesin meneväni keulassa ja piti vaan keskittyä ja painaa täysillä loppuun asti, Leppälä sanoi.

AlarotuJohannesHopeasompaKekkiTeiskon Urheilijoiden Johannes Alarotu voitti 16-vuotiaiden poikien sarjan lauantaina. Kuva: Sakari Kekki

15-vuotiaiden poikien viidellä kilometrillä Teiskon Urheilijoiden Johannes Alarotu voitti 27 sekunnin erolla ennen Anjalan Liiton Lauri Mattila. Kolmanneksi sauvoi Iin Urheilijoiden Matias Uusitalo.

15-vuotiaiden tyttöjen viiden kilometrin kilvan voitti Limingan Niittomiehien Nelli-Lotta Karppelin. Espoon Hiihtoseuran Emmi Nieminen oli toinen puolisen minuuttia voittajaa hitaampana ja Johanna Naskali kolmas 39 sekuntia jääneenä.

14-vuotiaiden poikien sarjassa IF Minkenin Topias Vuorela lykki viiden kilometrin mestariksi kymmenen sekuntia nopeampana kuin Äänekosken Huiman Kalle Tossavainen. Espoon Hiihtoseuran Justus Vihinen oli kolmas.

Ylistarossa asuva Vuorela liittyi Minkeniin isoveljensä Johanneksen jäljissä ja hyvään porukkaan päästäkseen.

– Meillä on tosi hyvä seurahenki ja oman ikäisiä kovia kavereita, joiden kanssa on hyvä treenata. Suksi oli tänään älyttömän hyvä, sillä oli kelpasi hiihtää. Lopussa oli aikamoista hurmiohiihtoa. Viimeinen lasku jännitti super paljon. Tarkasti piti mennä, mutta suoriuduin siitä hyvin, Vuorela iloitsi.

KoskiHanniHopeasompaLaN14KekkiHanni Koski hiihti 14-vuotiaiden tyttöjen mestariksi. Kuva: Sakari Kekki

14-vuotiaissa tytöissä voittoon ylsi Kangasalan Kisan monipuolinen kestävyysurheilija Hanni Koski. Joensuun Katajan Nella Voutilainen jäi kolmella kilometrillä kymmenen sekuntia ja sai hopeaa. Noormarkun Nopsan Emilia Helmi hiihti pronssille.

13-vuotiaiden poikien kolmen kilometrin nopein oli Kiuruveden Urheilijoiden Niilo Kouvalainen. Kangasalan Kisan Niilo Linnamaa suksi hopealle 10 sekuntia hitaammalla ajalla. Kolmetoista sekuntia voittajasta jäänyt Pargas IF:n Amos Korin palkittiin pronssilla vain kymmenyksen erolla Iisalmen Visan Iiro Säisään.

KouvalainenNiiloHopeasompaKekkiNiilo Kouvalainen oli 13-vuotiaiden poikien mestari lauantaina. Kuva: Sakari Kekki

Kouvalainen ja Säisä ovat treenikavereita.

– Oma kultamitali on toki hieno juttu, mutta harmittaa kaverin puolesta hänen niukka putoaminen mitaleilta. Tietää, miten paljon on tehty töitä sen eteen.

– Lähdin heti startista niin kovaa kuin lähtee. Kisa oli taistelua omia voimatasoja vastaan. Loppu oli kyllä täyttä tuskaa, mutta kestin, Kouvalainen kertoi.

13-vuotiaiden tyttöjen Hopeasompa-mestaruuden voitti niukasti Seinäjoen Hiihtoseuran Minttu Meriläinen. Savonlinnan Hiihtoseuran Siiri Lindholm jäi 1,3 sekuntia ja sai hopeaa. Ski Jyväskylän Olivia Puranen pääsi pronssille.

-Sakari Kekki

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Johanna Matintalo tekee lajivalintansa parin vuoden sisällä

    by Maastohiihto.com
    27.01.2014
  • 1

    Keuhkoklamydia vaatii malttia

    by Maastohiihto.com
    25.04.2014
  • 1

    Yksilöurheilija myymässä itseään – mitä sponsori haluaa?

    by Maastohiihto.com
    03.10.2021
  • 1

    Suksien valinta ja mittaus

    by Maastohiihto.com
    17.12.2012
  • 1

    Suksivalinta – vapaan suksi

    by Maastohiihto.com
    13.03.2015

Lisää artikkeleita

  • Tero Seppälä ja Suvi Minkkinen ylsivät Super Sprintin finaaleihin Loop One-kisassa

    Viikonloppun käytiin uusi ampumahiihdon rullahiihtokisa Loop One Saksan Münchenissä, ja suomalaiset ampumahiihtäjät suorittivat tiensä aina finaaleihin asti.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Danish Skimarathon Team on tanskalaisen hiihdon lippulaiva

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    20.10.2025
  • Jesper West – Maalahden voimamies, joka löysi intohimonsa pitkiltä laduilta

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Kuka on Suomen tunnetuin hiihtäjä kautta aikojen?

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    19.10.2025
  • Bruse Sauerland Ski Team – Saksan johtava pitkän matkan hiihtojoukkue jatkaa nousuaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.10.2025