Björgenin sukset menivät Johaugilla – uskoo Magnar Dalenin taikovan hänelle superparin Vasaloppetiin
Yksi kaikkien aikojen talvilajien urheilijoista Marit Björgen laittoi sukset nurkkaan kolme vuotta sitten, mutta tekee paluun kilpaladuille sunnuntaina hiihdettävässä Vasaloppetissa.
Yksi kaikkien aikojen talvilajien urheilijoista Marit Björgen laittoi sukset nurkkaan kolme vuotta sitten, mutta tekee paluun kilpaladuille sunnuntaina hiihdettävässä Vasaloppetissa.
Viime keväänä team Ragde Eiendomin manageri Jörgen Aukland otti Björgeniin yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko häntä paluu kilpaladuilla pitkällä matkoilla.
– Mietin ja totesin, että miksipä ei. Tavoitteeksi laitettiin Vasaloppet ja aloitin tavoittellisemman harjoittelun, kertoi Björgen torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Björgen olisi nähty viivalla todennäköisesti jo Marcialongassa tammikuun lopussa, mutta ilmoittautuminen Maailman antidopingtoimisto WADA:n ylläpitämään ja olinpaikkoja keräävään ADAMS-järjestelmään myöhästyi, eikä Björgen saanut vielä kilpailla tuolloin.
Lopettamisen ja paluupäätöksen välissä Björgen ei levännyt täysin laakereillaan.
– Treenasin fiiliksen mukaan noin 5-6 tuntia viikossa aika kovilla tehoilla, raskausaikaa lukuunottamatta, kertoo Björgen.
Björgenin perheeseen syntyi toinen lapsi kaksi vuotta sitten.
Paluupäätöksen jälkeen Björgen kertoo harjoitelleensa suunnitelmallisesti noin 10-15 tuntia viikossa. Hän on keskittynyt talven aikana harjoittelussaan vain tasatyöntöön. Perinteistä tai vapaata hän ei ole hiihtänyt. Sen sijaan hän on juossut jonkin verran, koska on kokenut sen tärkeäksi ja ajankäytöllisesti tehokkaaksi tavaksi nostaa suorituskykyä.
– Sunnuntaina nähdään mihin tämä riittää. Jännittää ja olen innoissani.
Björgen teki kesällä yhden yli sadan kilometrin rullahiihtolenkin, mutta vastaavia rypistyksiä hän ei ole talven aikana tehnyt.
– Vasaloppet on brutaali kilpailu. Neljä tuntia kovaa. Olo on varmasti maanantaina sen mukainen.
Björgen on tyytyväinen siihen, miten hänen projektinsa on sujunut.
– Harjoittelu on sujunut nousujohteisesti, se on tarttunut ja kapasiteetti on kohtuullisella tasolla. Miten kädet kestävät 90 kilometriä tasatyöntöä, se on vähän arvoitus.
Björgenillä ei ole Vasaloppetiin vielä tarkkaa taktiikkaa.
– Menen huomenna tallin majoitukseen. Sieltä löytyy varmasti kokemusta ja vinkkejä esimerkiksi kisanaikaiseen energiatankkaukseen.
Naiset starttaavat 20 minuuttia ennen miehiä ja Björgen ennakoi, että miehillä saattaa olla vaikutusta naisten kilpailun loppuratkaisuihin. Hän uskoo, että miehet saavat naiset kiinni loppumatkasta.
– Jos lopussa on voimia ottaa hyöty jonkun mieshiihtäjän peesistä, niin sillä voi olla ratkaiseva rooli kilpailun kannalta.
90 kilometriä koettelee fysiikan lisäksi myös päätä ja fiilis saattaa vaihdella kilpailun aikana.
– Varmasti kisassa on raskaampia hetkiä, jolloin kilometrit tuntuvat pitemmiltä. Tärkeää on pysyä keskittyneenä, kiinnittää huomiota energian saantiin ja yrittää ajatella positiivisesti.
Björgenin tavoitteena on saada Vasaloppetista positiivinen elämys ja mitattua ulos hänen tämän hetkinen kuntonsa.
Lopuksi Björgen tekee vielä paljastuksen kalustoonsa liittyen.
– Minulla ei ole tällä hetkellä oikein kisasuksia. Kaikki menivät Thereselle tai muuten Norjan huoltorekkaan. Uskon, että Magnar Dalen taikoo minulle superparin sunnuntaille.
-Petri Ikävalko






