Ari Luusua tähtää vaikean viime kauden jälkeen uuteen nousuun
Ari Luusuan viime kauden tavoitteena oli murtautua lopullisesti Suomen maajoukkueeseen ja päästä mukaan Val di Fiemmen MM-kisoihin. Luusuan kausi ei mennyt kuitenkaan lainkaan suunnitelmien mukaan ja nyt 25-vuotias rovaniemeläinen hakee uutta nousua hiihtouralleen. Hevoskuuri tavoitti miehen langan päähän kotoaan Rovaniemeltä.
Ari Luusuan viime kauden tavoitteena oli murtautua lopullisesti Suomen maajoukkueeseen ja päästä mukaan Val di Fiemmen MM-kisoihin. Luusuan kausi ei mennyt kuitenkaan lainkaan suunnitelmien mukaan ja nyt 25-vuotias rovaniemeläinen hakee uutta nousua hiihtouralleen. Hevoskuuri tavoitti miehen langan päähän kotoaan Rovaniemeltä.
Ounasvaaran Hiihtoseuraa edustava Ari Luusua kertoo, että kesän harjoittelu on sujunut hyvin ja ongelmia ei ole ollut.
– Tosin niinhän ne kaikki hiihtäjät tässä vaiheessa kautta sanovat. Mutta kohtuullisen hyvin on mennyt ja en tiedä, mitä olisin harjoittelussa voinut tehdä toisin kesän aikana, Luusua kertoo hyvin menneestä harjoituskaudestaan.
Leirejä tasaiseen tahtiin
Viime kauden päätteeksi Ari Luusua putosi A-maajoukkueesta B-maajoukkueeseen, mutta tiivistä leiritystä on silti ollut ohjelmassa. Luusuan kesään on kuulunut leirit kesäkuussa Vuokatissa, heinäkuussa hän oli kolmen viikon leirillä Italian Livignossa yhdessä Hevoskuurin blogistien Mikko Koutaniemen ja Kari Variksen kanssa. Elokuun lopussa oli leiri Ylläksellä ja hiljattain päättyi B-maajoukkueen lumileiri Itävallan Ramsaussa.
Vaikka maajoukkuepaikan vaihto A-maajoukkueesta B-maajoukkueeseen on vähentänytkin Luusuan leirivuorokausia, on niitä kuitenkin hiihtäjän mukaan ollut riittävästi ja sillä puolella hän ei kuulemma ole antanut tasoitusta.
– Tasaisesti on ollut leiritystä ja ne ovat sujuneet hyvin. A-maajoukkueen Sveitsin Pontresinan leirin korvasin omalla leirillä Livgnossa, Luusua sanoo kesän leirityksestään.
Livignon leirin jälkeen Luusua matkusti suoraan Norjaan perinteiseen rullahiihtokilpailuun Toppidrettsvekaan elokuun puolivälissä sijoittuen parhaana suomalaisena hienosti kahdeksanneksi vain muutaman sekunnin päähän kakkossijasta.
– Norjan kisa meni hyvin ja toivon mukaan tuon rullavauhdin saisi lumellekin. Minä olen muutenkin ollut hyvä hiihtämään rullilla, mutta rullahiihto ja tavallinen lumella hiihto ovat käytännössä kaksi eri lajia. Kesän vauhdeista rullilla ei pysty yhtään vetämään johtopäätöksiä, että kuinka talvella kulkee, eikä niillä ole merkitystä talvea ajatellen, Luusua uskoo.
Luusua palasi hiljattain B-maajoukkueen Ramsaun lumileiriltä ja seuraavaksi hänellä on ohjelmassa viikonloppuna kansainvälinen ylämäkirullahiihtokilpailu Venetsian lähistöllä Italiassa. Tänä vuonna ei lokakuussa ole ohjelmassa korkeanpaikan leiriä Italian Val Senalesissa, jossa A-maajoukkue perinteisesti leireilee. Val Senalesin sijaan Luusua leireilee kotimaassa Vuokatissa yhdeksän päivää 14. lokakuuta alkaen, jolloin Vuokattiin on juuri avattu ensilumen latu.
– Vuokatissa on siihen aikaan Suomen parhaat olosuhteet ja siellä on varmasti hyvät hiihtokelit, joten senkään suhteen en anna tasoitusta, vaikken nyt korkealle lähdekään. Suomi on tässä vaiheessa ihan hyvä vaihtoehto, Luusua uskoo.
Viime talven pettymyksestä uuteen nousuun
Viime kauden epäonnistuminen oli kova paikka Luusualle, joka haluaakin nyt askel kerrallaan tehdä uutta nousua ja välttää viime kauden virheitä.
– Kesä meni viime vuonna hyvin, mutta syksyllä meni kyllä joku pieleen ja silloin tuli tehtyä pidemmällä ajalla virheitä. Viime talvesta jäi tosi paljon hampaankoloon ja nyt pitää yrittää harjoitella järkevämmin, oli tosi tympeää katsoa SM-kisoja kotisohvalta, kun ei itse päässyt kisailemaan, tradenomiksi viime vuoden lopulla valmistunut Luusua sanoo.
– Syksy on taas kulminaatiopiste onnistumisen suhteen ja Musti (Sami Jauhojärvi) sanoikin lenkillä, että aika moni alkaa taas keskittyä jo seuraavaan kauteen ensi kuun jälkeen, eli joulukuussa, Luusua itse haluaa uskoa, ettei kuulu tuohon Jauhojärven mainitsemaan porukkaan.
Uutta Luusuan valmennuksessa on se, että tänä vuonna B-maajoukkueen valmentaja Ilkka Jarva on katsonut enemmän Luusuan harjoittelun perään, mutta muuten harjoitteluun ei ole tullut isoja muutoksia.
– Hyvin pitkälti samalla tavalla jatketaan. Rytmitykseen on tullut pieniä muutoksia ja jalkaa olen koittanut saada vahvemmaksi ja sitä kautta parempaa tuntumaa hiihtoon. Nyt on myös tarkoituksena seurailla tarkemmin tuntemuksia ja kunnon tilaa, ettei viime kauden tapaisia virheitä pääsisi sattumaan.
Luusua myöntää, että oli asettanut paljon odotuksia viime talven suhteen ja siksi pettymys oli sitäkin suurempi. Mutta samalla hän uskoo viime vuoden olleen myös opettavainen.
– Pudotus oli aika kova ja korkealta ja siinä luulot tippuivat aika hyvin alas. Mutta jos tästä ottaisi oppia ja yrittäisi ensin nousta taas kansalliselle tasolle, eikä tavoitella kuuta taivaalta. Tarkoituksena on taas pienin askelin rakentaa uutta kuntoa, Luusua sanoo vuoden verran viisaampana ja kokeneempana.
Täysipäiväinen hiihtäjä
Ari Luusua valmistui viime vuoden lopussa tradenomiksi, jonka jälkeen hän on ollut päätoiminen hiihtäjä ja näin tarkoitus olla jatkossakin.
– Nyt ollaan hiihtohommissa täysillä mukana. Muutamat ihmiset taustalla mahdollistavat minun satsaukseni ja sen puolesta en anna tasoitusta. Myös kalusto ja välineet ovat kunnossa. Viime talvena vaihdoin suksimerkkiä, mutta ei se tilannettani heikentänyt, vaikka jotkut niin ajattelivatkin.
– Se on peiliin katsomisen paikka, jos suksi ei kulje ja hyvin läheltä löytyy syy siihen, mikäli näin käy. Muita ja taustapuolta ei tarvitse selitellä, sillä ne ovat kunnossa, Ounasvaaran Hiihtoseuran hiihtäjä sanoo varmasti.
Luusua kertoo, ettei ole suunnittelut uraansa hiihtäjänä vielä kauhean pitkälle.
– Vuosi kerrallaan tässä mennään ja vaikea sanoa kuinka pitkälle ja kuinka ura jatkuu. Se riippuu myös siitä kuinka sujuu ja millaisia tuloksia. Hiihto on tuloslaji ja on järkevästi pääteltävä, että miten jatkaa uraansa ja kuinka pitkään.
Hyvä alkukausi tavoitteena
Luusua myöntää, että myös hänellä siintävät Sotshin talviolympialaiset jossain edessä, mutta tärkeämpää on kuitenkin saada kausi lähtemään hyvin liikkeelle ja sen jälkeen katsoa tilannetta uudelleen.
– Viime kauden rämpimisen jälkeen tarkoituksena on saada hyvä alkukausi ja alkukauteen on tarkoitus satsata. Nyt on vielä tosi vaikea sanoa, että missään mennään, mutta joulukuussa tilanne alkaa pitkälti olla selvillä, Luusua uskoo.
– Ennen ensimmäistä kisaa on vaikea tehdä johtopäätöksiä, vaikka rullilla kulkisi kuinka hyvin. Kisoissa sen sitten näkee, että mikä kunto on.
Luusuan kausi alkaa marraskuussa Vuokatista 9.-10.11. Suomen Cupin avauksella, jonka jälkeen ohjelmassa on Oloksen kansainväliset Ensilumen kisat sekä jälleen Suomen Cup Luusuan kotimaisemissa Rovaniemellä. Tämän jälkeen ohjelmassa on maailmancupin avaus Rukalla, jonne Luusuankin tekee kovasti mieli.
– Rukalla on hyviä matkoja tiedossa ja se kiinnostaa kovasti. Tällä kertaa väliaikalähtökilpailu (miehillä 10 km) on perinteisellä tyylillä ja se sopii varmasti suomalaisille paremmin. Rukalle on paljon paikkoja jaossa suomalaisille, mutta niin on yrittäjiäkin, eli ei sinnekään helppoa ole päästä, Luusua sanoo ja uskoo hiihtävänsä Suomen Cupin avauksessa molemmat kilpailut ja Oloksen näyttökisoissa pari kisaa.
Ja mikäli Luusua mielii Sotshiin, niin hän tietää milloin näytöt on annettava.
– Kansainväliset näytöt on annettava alkukaudesta ja osoitettava, että on hiihtänyt hyvin. Kun on kunnossa, niin tämä on selkeä ja hyvä systeemi ja parhaat ovat aina loppupeleissä mukana. Eipä sitä taida kotoa parempia hiihtäjiä löytyä valittujen tilalle, Luusua pitää Suomen valintajärjestelmää selkeänä ja hyvänä.
– SM-kisat on tammikuussa ja sinne saakka on suunnitelmat tehty, mutta sen jälkeen on pakka auki ja eikä sitä loppukautta kannata etukäteen vielä liikaa miettiä.
Luusuan mukaan tärkeä alkukausi ei kuitenkaan näy liikoja hänen harjoittelussaan, eikä hän aio harjoittelun kautta tuoda kuntoa esille juurikaan.
– Ei se näy harjoittelussa, vaan kunto tulee esille luonnostaan kisojen kautta. Nyt keskitytään vaan perustekemiseen ja Vuokatissa sekä kotona Rovaniemellä tulee varmasti olemaan hyvät ensilumen olosuhteet. Kotona Rovaniemellä on samat kaverit hoitaneet ensilumen latua vuosikausia ja se tulee varmasti olemaan hyvässä kunnossa, Luusua uskoo pääsevänsä hyvissä olosuhteissa valmistautumaan tulevaan talveen.
– Tero Viljanen