• Painonhallinta – osa 1/2

    Urheilussa ollaan monesti huolissaan saavatko urheilijat riittävästi energiaa kovan harjoittelun ohella. Energiaa tarvitaan, jotta jaksetaan harjoitella ja että harjoittelusta vielä palaudutaan. Alhainen kehonpaino on kuitenkin yksi merkittävä tekijä pyrittäessä huipputuloksiin.

    Valtaosa urheilijoista käyttää aikaa harjoitteluun, rahaa välineisiin, leireihin sekä ravintolisiin ja siitä huolimatta kantavat urheilusuorituksen aikana usean kilon lisäpainoja rasvan sekä myös lihasmassan muodossa. Painon merkitys kestävyysurheilijan suorituskykyyn on tabu, josta ei uskalleta puhua.

  • Triathlonistin talvitreenit

    Talvi on mitä parhaimmillaan! Lunta ja pakkasta riittää ja aurinkokin alkaa jo virkistää. Triathlonistin kannalta suomen talvi ei kuitenkaan ole kaikkein lajinomaisin toimintaympäristö. Treenaamista on siis syytä soveltaa, mutta miten?

  • Miriam Gössner luottaa nyt itseensä

    Saksan Miriam Gössner on tiedetty lahjakkaaksi ampumahiihtäjäksi jo vuosia, mutta tänä vuonna hiihtotykistä kasvoi maailmancupissa voittaja. Ohilaukauksia tulee edelleen useita, mutta vauhti ladulla riittää yleensä pitämään sijoitukset korkealla. Kolme maailmancupin voittoakin on tällä kaudella jo tullut.

  • Urheilijan pahin painajainen – ylikuormitustila: osa III

    Tämä on urheilijan ylikuormitusta käsittelevän juttusarjan kolmas ja viimeinen osa. Aiemmin on jo käsitelty yleisellä tasolla ylikuormitustilaa, sen eri muotoja (osa I) ja taustalla olevia syitä sekä pohdittu oireita ja keinoja diagnosoida ylikuormittunut urheilija (osa II). Tässä osassa pureudutaan ylikuormitustilan ennaltaehkäisyyn ja hoitoon sekä annetaan lopuksi käytännön vinkkejä urheilijalle ja valmentajalle.

  • Ekblom luotsaa kestävyysjuoksujen lajiryhmää varmoin tutuin ottein

    Useat kotimaiset yleisurheilijat suuntaavat talvikuukausiksi etelään harjoittelemaan. Pitävämpää alustaa jalkojen alle ja lämpimämpiä olosuhteita etelänmailta hakevat myös myös maamme kärkikestävyysjuoksijat, joista osa harjoittelee tällä hetkellä Portugalin Monte Gordossa kestävyysjuoksujen lajivalmentajan Tommy Ekblomin valvovan silmän alla. Hevoskuuri tavoitti Ekblomin Atlantin rannoilta kertomaan lajiryhmänsä kuulumisia ennen hallikauden alkua.

  • Urheilijan pahin painajainen – ylirasitustila: osa II

    Tämä artikkeli on toinen osa urheilijan ylikuormitustilaa käsittelevässä juttusarjassa. Ensimmäinen osa keskittyi ylikuormitustilaan yleisellä tasolla, eli mistä on kyse ja mitä eri muotoja se käsittää. Tässä osassa paneudutaan ylikuormitustilan diagnosointiin ja oireisiin, joista ylikuormittunut urheilija saattaa kärsiä. Lisäksi pohditaan ylikuormituksen syitä ja yleisyyttä eri ikäisten ja tasoisten urheilijoiden keskuudessa.

  • Team Skigo tähtää menestykseen

    Viime viikolla Hevoskuuri.fi esitteli Team Xtra personnellin ammatilaishiihtotallin. Nyt vuorossa on tämän kauden tulokas, Team Skigo. Miten talli sai alkunsa, miten talli toimii ja mikä on sen budjetti? Muun muassa näihin kysymyksiin saat vastauksen.

End of content

End of content