Hevoskuurin ensimmäisessä valmennusseminaarissa puhunut Hagqvist kertoi kokonaisvaltaiseen urheiluun kuuluvan urheilijan tukiverkon, johon kuuluvat perhe, ystävät, valmentaja, yhteistyökumppanit, lajiliitto, manageri ja muut tukihenkilöt, aktiivinen rakentaminen ja ylläpito sekä selkeä urasuunnitelma väli- ja päätavoitteineen. Nämä ovat Hagqvistin mukaan avainasioita joihin urheilija pystyy vaikuttamaan ja joista hänen täytyy kantaa vastuunsa. Kaiken muun miettimisen hän voi jättää muiden harteille.

Suomalaisessa kestävyysurheilussa on ilmiöitä jotka mieluummin vaietaan kuoliaaksi kuin lähdettäisiin sen enempää avaamaan. Hevoskuurin seminaarissa puhunut Hagqvist nosti näistä tabuista esiin alkoholin, painonhallinnan sekä rahan. Hänen mielestään näissä aiheissa on selkeästi parannettavan varaa suomalaisessa kestävyysurheilussa ja näistä pitäisi enemmän keskustella.

– Urheilijan pitäisi kysyä itseltään, miksi nähdä kaikki se vaiva urheilemisen eteen, mikäli jokin näistä osa-alueista on hallitsematon ja suoraan sanottuna pielessä? Hagqvist kysyy.

Alkoholi

– Fakta on se, että urheilijat, valmentajat sekä muut urheilun ympärillä olevat ihmiset juovat liikaa viinaa. Tämä ei tarkoita, että urheilijat joisivat keskimäärin yhtään sen enemmän viinaa kuin tavalliset ihmiset. Mutta aika monta kertaa esimerkiksi SM-kisojen yhteydessä iltasella näkee urheilijan ympärillä toimivia ihmisiä tuhannen kännissä. Sillä on aika suuri merkitys. Leikitään, että ollaan tosissaan, mutta ollaanko loppujen lopuksi tosissaan? Kuinka hyvin onnistuu esimerkiksi kahden aikaan aamuyöstä majapaikkaan kannettu suksien huoltaja toimessaan heti aamukilpailussa? Hagqvist kyseenalaistaa.

Antti Hagqvist. Kuva: Jarno MaimonenAlkoholin käyttöä perustellaan usein pään nollaamisella stressistä. Yritysmaailmassa useat ovat huomanneet, ettei perjantaipullo enää olekaan oikea vastaus työpaineista vapautumiselle. Yhä useampi lähtee korkin aukaisemisen sijaan lenkille keventämään ajatuksiaan.

– Toimin paljon isojen pörssiyhtiöiden aivan ylimmän johdon kanssa ja olen pannut merkille tämän kentän raitistuvan koko ajan enemmän. Heitä ei yksinkertaisesti saa enää mihinkään ryyppytilaisuuksiin mukaan. Urheiluna me olemme jälkijunassa tässä asiassa. Lähtökohtaisesti kestävyysurheilun arvot olisivat aika hyvät, niin eikö meidän pitäisi vahvistaa niitä arvoja!

Alkoholinkäyttöön on Hagqvistin mukaan kiinnitetty erityisesti huomiota lajeissa, missä liikkuvat suuret sponsorirahat. Esimerkiksi pyöräilyssä jotkut tallit ovat siirtyneet suurten ympäriajojen aikana nollatoleranssiin viinin suhteen. Viini kuuluu eteläeurooppalaiseen ruokailukulttuuriin, mutta tallit ovat katsoneet siitä huolimatta parhaaksi tehostaa huoltohenkilökunnan työkykyä rajoittamalla alkoholinkäyttöä. Tämä on suurelta osin myös imagokysymys.

– Se ei ole lajiliiton tai muiden järjestelmien vika, jos urheilija juo. Urheilija tekee sen ihan itse. Mutta jos lähdettäisiin jo nuoresta pitäen muuttamaan se polvi. Mielestäni niissä kilpailuissa ei saa olla pisaraakaan viinaa mukana joihin osallistuu nuoria, ei-aikuisia urheilijoita. Pidän sitä jopa tuomittavana, sillä siinä annetaan niin väärää viestiä nuorisolle.

– Näen oikeastaan ainoaksi vaihtoehdoksi, että kestävyysurheilu muuttaa selkeästi profiiliaan raittiiksi, jos halutaan suomalaisen kestävyysurheilun kestävän ja menevän jollain tasolla eteenpäin.

Painonhallinta

Painonhallinta herättää valmennusseminaareissa aina keskustelua, näin myös Hevoskuurin järjestämässä. Missä vaiheessa urheilijalle voi huomauttaa ylimääräisestä painosta? Entä milloin painonhallinnassa mennään ylilyönnin puolelle? Tunnettu tosiasia kuitenkin on, että sitä keskeisemmäksi asiaksi painonhallinta muodostuu, mitä lähemmäs huippua mennään.

– Painonhallinta pitäisi olla urheilijan perusasioita, mutta monesti näin ei ole. Tottakai pitää ottaa huomioon palautuminen, immuniteetti ja muut asiat. Sehän on sitä peruskauraa. Mutta jokainen näkee, että ne jotka oikeasti menestyvät eivät hirveän lihavilta näytä. Keskisalon Jukka oli tästä hyvä esimerkki. Hän oli varmaan kiinnittänyt painonhallintaan huomiota ja menestystä tuli.

Jukka Keskisalo taitoi painonhallinnan. Kuva: Jarno MaimonenPäinvastaisiakin esimerkkejä on.

– Jos urheilijan paino nousee olympiakisoissa kolme kiloa hyvän ja jatkuvan ruokahuollon takia, niin mielestäni silloin voisi kisoista tulla suosiolla kotiin. Mikäli paino nousee useita kiloja, vaikka se olisi väärään paikkaan kertynyttä nestettä, niin se laskee varmasti suorituskykyä useilla prosenteilla, jyrähtää Hagqvist.

Aikuisurheilijalle painonhallinta-asiat kuuluvat kokonaisvaltaiseen urheiluun ja asiasta pitää pystyä rakentavasti keskustelemaan. Tavoitteellisesti harjoitteleva urheilija tietää itsekin milloin painoa on liikaa ja pyrkii korjaamaan asian tavoitekilpailujen lähestyessä. Tavoitteena voisikin olla, että urheilija oppisi jo nuoresta iästä tekemään ruokailun suhteen asioita oikein ja suhde ruokaan on järkevä jo lapsuudesta lähtien.

Raha

Kolmas aihe mistä usein vaietaan on resurssien hankinta eli käytännössä raha. Urheilija sysää usein vastuun taloudellisen tuen keräämisestä jollekin toiselle. Joillakin on manageri tätä tehtävää varten, mutta he joilla ei ole jäävät usein sen epätoivoisen ajatuksen varaan, että rahaa tulee jostakin määrittelemättömästä tuutista, vaikka hänen pitäisi itse tehdä jotain asian eteen.

– Mä kuulen aika saakelin usein parahduksen, että jääkiekko vie kaikki rahat. Ei se jääkiekko vie mitään rahoja kestävyysurheilijoilta. Se miten jääkiekkoa rahoitetaan, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa miten yksityispuolelta rahoitettamaan kestävyysurheilua, Hagqvist täsmentää.

– Toinen valituksen aihe minkä usein kuulee, on ettei nykyisessä taloudellisessa tilanteessa rahaa ei vain saa mistään. Onko se tosiaan niin vai onko meillä vain liian huonoja ideoita ja vähän kontakteja? Näkisin, että tämä pitäisi ottaa haasteena ja keksiä ne keinot rahoituksen keräämiseen. Jos rahaa on Ruotsissa ja Norjassa, niin miksei myös Suomessa. Me ollaan vähän tuudittauduttu siihen, että valtiolta ja muilta tahoilta tulee lajiliitoille automaattisesti rahaa, mikä sitten valuisi yksilöurheilijoille. Ikävä kyllä se on niin, ettei valtion rahoilla kestävyysurheilua pelasteta vaan rahaa on saatava virtaamaan kestävyyslajeille aivan jostain muualta.

– Kehnoa rahatilannetta ei saa jäädä paikalleen märehtimään. Voivottelun sijaan pitää keskittyä tekemään asialle jotain. Jos suuntaisimme kaiken sen negatiivisen tarmon, minkä nykyisen taloudellisen tilanteen ja jääkiekon rahojen mielessä pyörittäminen vie, siihen että tekisimme tiettyjä asioita, ottaisimme härkää sarvista ja lähtisimme myymään sekä kehittämään lajia, rakentamaan sille tuotteita, niin varmasti pääsisimme pidemmälle.

– Käytännössä kukaan ei pääse resurssiasioissa helpolla. Kymmenen sponsorisopimuksen sopiminen voi vaatia jopa tuhat kontaktia yrityksiin. Tässä managerien aikakautena uskottavuutta sponsorien hankintaa tuo urheilijan itse ottama kontakti yhteistyökanditaattiin, Hagqvist neuvoo.

Esityksen lopuksi Hagqvist kehotti jokaista urheilijaa ja valmentajaa säännöllisesti vilkaisemaan taskupeiliin. Omia tuttuja toimintatapoja on syytä tarkastella kriittisesti ja astua välillä epämukavuusalueelle. Hän myös peräänkuulutti uteliaisuutta etsiä vastauksia paikoista joista ei kuvittele niitä löytävänsä. Suurta viisautta on rakentaa laaja ja hallittavissa oleva kontaktiverkko. Ennen kaikkea positiivinen suhtautuminen asioihin vie yleensä pitkälle.

-Jarno Maimonen