• Blokeista tehoa harjoitteluun

    Menneinä vuosina varsinkin norjalaisten kestävyysurheilijoiden suosima blokkiharjoittelu on herättänyt runsaasti mielenkiintoa urheilukansan keskuudessa. Tietyn osa-alueen painotettu harjoittelu lyhyen jakson – blokin – aikana on saanut huomiota myös tiedemaailmassa. Mistä oikein on kyse ja miksi blokit ovat niin tehokkaita suorituskyvyn parantamisen kannalta?

  • Ryhmäharjoittelusta lisävaihde juoksuun

    Kestävyysjuoksu on yksilölaji, jossa kehittymistä tukee kovien kilpailuiden lisäksi sopiva sparrausseura. Niclas Sandells, Oona Kettunen ja valmentaja Tommy Ekblom kertoivat Hevoskuurille omia ajatuksiaan maailmalla suositusta ryhmäharjoittelusta sekä harjoitusseuran merkityksestä.

  • Jani Lakanen haluaa viedä Vuokatin MM-projektin kunnialla päätökseen

    Jani Lakanen oli voittamassa edellisissä Suomessa Tampereella vuonna 2001 järjestetyissä suunnistuksen MM-kisoissa viestikultaa ja lisäksi kisoista tuli myös hopeaa silloiselta normaalimatkalta. Nyt 36-vuotias Tanskan vuoden 2006 MM-kisojen pitkän matkan maailmanmestari haluaa saada komean kansainvälisen uransa päätökseen Vuokatin MM-kisoissa. Vuokatin projektin on tarkoitus huipentua mahdollisimman hyvään suoritukseen MM-kisojen pitkällä matkalla tiistaina 9.heinäkuuta.

  • Saila Kinni: ”Harjoittelun kokonaisuus vie eteenpäin”

    Tampereen Pyrinnön Saila Kinni on juossut lähes koko suunnistusuransa maailman huipulla. Nuorten sarjoissa hän ehti käydä kolmet nuorten MM-kilpailut, joista kotiin tuomisina oli kolme pronssista mitalia. Aikuisten sarjassa Kinni on käynyt kaksissa MM-kilpailuissa, joista parhaimpana saavutuksena on tullut kymmenes sija keskimatkalla Sveitsissä. Vuosien varrella 26 vuotta juuri Vuokatin kisojen alla täyttävä Kinni on päässyt seisomaan myös Venlojen viestin kuin 10MILAn naisten viestin korkeimmalla korokkeella.

  • Triathlonkilpailuja Suomessa ja maailmalla

    Triathlonkilpailuja on runsaasti niin Suomessa kuin ympäri maailmaa. Koitoksia käydään monilla eri matkoilla ja säännötkin eroavat eri tapahtumissa etenkin pyöräilyn peesaamisen osalta. Tässä jutussa tehdään selkoa niin Suomen triathlonkisoista kuin ulkomailla käytävistä eri järjestäjäorganisaatioiden koitoksista.

End of content

End of content