Kaisa Mäkäräinen on valmistautunut olympiatalveen harjoittelemalla tiiviisti Keski-Euroopassa, jossa hänelle mieluisia ylämäkiä riittää kivuttaviksi. Hyvin sujuneeseen kesäharjoitteluunsa hän olisi toivonut ainoastaan useammin seuraa ampumapenkalle. Mäkäräinen kertoi Hevoskuurille muun muassa harjoittelustaan sekä olympiamietteistään maajoukkueen leirillä Obertilliachissa.

Mäkäräisellä on takanaan hyvin ja nopeasti sujunut kesä. Ennen Obertilliachia hänen harjoituskautensa on mennyt pitkälti omilla leireillä. Ensin Obertilliachissa ja Toblachissa neljän viikon leirillä, sitten kisareissulla Norjassa ja elokuussa parin viikon pätkä Ramsaussa. Aiempaan verrattuna leirivuorokausia on kertynyt viikosta kahteen enemmän.

– Treeniseuraa on ollut sopivasti, harvalla lenkillä olen ollut ypöyksin. Ampumapenkalla olisi ollut hyvä, jos olisi useammin ollut rinnalla joku. Kun on päässyt ampumaan porukalla, huomaa, että on se erilaista. Vaikka silloinkin pitäisi pystyä sulkemaan ne muut siitä ympäriltä pois. Nyt on kuitenkin ennen talvea riittävästi aikaa ja maajoukkueleirejä, joilla pääsemme ampumaan porukalla.

Vaikka treeniseura ampumapenkalle olisi ollut tervetullutta useamminkin, omien tukijoukkojen kanssa toteutetuilla leireillä on paljon hyviä puolia.

– Olen saanut tehdä sitä mitä haluan ja sitä mitä on tarve, ei ole tarvinnut tehdä mitään kompromisseja. Tai jos olen joutunut tekemään muutoksia, ei ole tarvinnut ottaa muita kuin itsensä huomioon. Ehkä myös leirit eivät ole tuntuneet niin leireiltä, vaan puolittain lomailulta, kun ei ole aikatauluja eikä palavereja. Varsinkin kuukauden reissu oli enemmän kotiharjoittelua hyvissä olosuhteissa valmiilla ruoilla, Mäkäräinen sanoo.

Tehoja yhtä paljon perinteisellä kuin vapaalla

Joensuulaisen mieluisimpia kesäharjoituksia ovat vaellukset, joita hän on päässyt tänäkin kesänä tekemään upeissa maisemissa Keski-Euroopassa. Kovista harjoituksista Mäkäräinen tykkää eniten pitkien nousujen hiihtämisestä rullilla perinteisellä.

– Hiihdän mieluummin perinteisellä kuin vapaalla vaikka mentäisiin nousua hiljaakin. Tykkään tosi paljon hiihtää perinteisellä, teen tehoja perinteisellä vähintään yhtä paljon kuin vapaalla. Viime vuosina olen oppinut tykkäämään myös rullaradalla tehtävistä kovista harjoituksista, joihin yhdistetään ammunta. Se tuo aina haasteen lisää. Yleensä niissä pyrin simuloimaan kisaa, joten ammuntoja on kahdesta neljään kuten kisoissakin.

Miksi perinteisen hiihto on nousuihin mieluisampaa?

– Se ei hapota niin paljon, tai happoja on helpompi sietää. Vapari tuollaiseenkin mäkeen, jossa tehdään puolikin tuntia vk:ta, on lopussa yleensä enemmän tai vähemmän sellaista taistelua. Pertsalla saa vaan antaa mennä. Varsinkin pohjoismaalaiset ampumahiihtäjät tekevät paljon harjoituksia perinteisellä. Siinä on varmasti eroja, paljonko tekevät tehoja perinteisellä, Mäkäräinen sanoo.

Hyviä kovia harjoituksia Mäkäräinen sai kesällä myös Norjassa, jossa hän osallistui perinteisesti Blink-festivaaleille.

– Se on jo sellainen normaali kesärutiini. Tänä vuonna ammunnan osalta odotin ja jännitin, miten saan sen homman niissä toimimaan. Sain homman pidettyä aika lailla kasassa sekä Norjassa että Kontiolahdella (rulla-ampumahiihdon SM), Mäkäräinen sanoo.

Ampumahiihtäjistä Mäkäräinen on jo pitkään ollut yksi parhaita hiihtäjiä. Erityisesti kuokkanousut ovat tulleet tutuiksi hänen vahvuuksinaan. Onko ylämäkihiihto ollut aina vahvuutesi?

– Kyllä se on varmaan ollut. Ehkä jopa senkin takia, että muut tekniikat ovat olleet heikkouksia. Kuokka on ollut juniorista asti sellainen, jonka olen osannut. Ehkä se on teknisesti helpoin etenemismuoto, kuokkaahan kuntoilijatkin hiihtävät. Junnuna ei ole ollut tarpeeksi opetusta Molleen ja Wassuun, joten niiden heikkouden kautta kuokasta on tullut vahvuus, Mäkäräinen miettii.

Jo vuosia hyvin sujunut tuloksekas yhteistyö valmentaja Jarmo Punkkisen kanssa jatkuu edelleen. Kesäharjoitteluun Punkkinen tekee viikkorungon, jossa saattaa olla esimerkiksi neljä tuntia rullahiihtoa ja seitsemän tuntia vaellusta.

– Saan sitten itse päättää, teenkö neljän tunnin rullahiihtolenkin maanantaina ja en loppuviikolla hiihdä ollenkaan vai teenkö esimerkiksi kaksi kahden tunnin lenkkiä. Syksymmälle kun mennään, Jarmo tekee päiväkohtaista ohjelmaa yleensä Ramsaun-leiristä eteenpäin, silloin mennään tarkemmin. Joskus kesällä Jarmo tekee myös leireille päiväkohtaista ohjelmaa, kotiviikot sovellan itse rungon mukaan, Mäkäräinen kertoo.

Turvallinen olo Sotshin suhteen

Mäkäräinen on kulkenut urheilijana pitkän tien ampumahiihdon huipulle. Millaisena nyt 30-vuotias urheilija näkee parikymppisen itsensä?

Kaisa Mäkäräinen ampumaharjoituksessa Ramsaussa. Kuva: Heidi Lehikoinen– Olin vähän sinisilmäinen. En koskaan osannut junnuna arvata, miten paljon tämä vaatii ja kuinka tähän urheiluun saa laittaa koko ympärivuotisen elämänsä. Varmaan harvat juniorit oikeasti ymmärtävät sen, kuinka paljon töitä se vaatii.

– Tietysti kaikki menee portaittain ylöspäin, en ole kerralla hypännyt puuhastelijasta ammattilaiseksi. Osaltaan tämä kuitenkin vastaa mielikuvia siitä, mitä silloin ajattelin tämän olevan, Mäkäräinen sanoo.

Nuorena huippuhiihtäjät tuntuivat ”staroilta”. Nyt Mäkäräinenkin on kotonaan ampumahiihtomaailmassa, jossa urheilijat ovat kavereita keskenään. Muuttunut asetelma tuntuu yhä hassulta.

– Aloittaessani katsoin televisiosta Ole Einar Björndalenia, nyt olen ollut hänen kanssaan monissa samoissa kisoissa ja jutellut kymmenet kerrat. Siitä tulee hassu fiilis, ja mietin, että missä vaiheessa tämä meni näin,
Mäkäräinen hymyilee.

Sotshissa Mäkäräinen on yksi Suomen vahvimmista mitalikandidaateista. Olympialaiset ovat hänelle uran toiset. Vancouverissa kilpailut olivat tuloksellisesti iso pettymys, mutta silti kokemus oli arvokas.

– Sillä on tosi iso merkitys. Monesti Vancouverissa mietin, että voi kun olisin saanut olla Torinossa. Vaikka kisatapahtuma on samanlainen kuin muuallakin, sitä hässäkkää on hyvä olla ihmettelemässä yhden kerran juniorina ilman menestyspaineita ja -odotuksia. Kaikki härdelli siinä ympärillä on kuitenkin niin paljon isompaa, Mäkäräinen sanoo.

Olympiakokemuksen lisäksi Sotshiin valmistautumista auttaa myös se, että paikka on tuttu viime vuoden maailmancupin kilpailuista.

– Nyt tuntuu kivalle lähteä Sotshiin. Olen nähnyt, että se on paikkana ihan jees, ja minulla on turvallinen olo sen suhteen. Sen olen oppinut, ettei koko elämä ratkea suuntaan tai toiseen sen kahden viikon aikana. Se voi tuoda paljon hyvää.

– Heidi Lehikoinen