Joensuu innostui pistetilin avaamisesta sprinttiladuilla

Tämän talven SM-kolmonen Jasmi Joensuu avasi sprinttihiihdossa keskiviikkona maailmancupin pistetilinsä. Joensuu hiihti 24:nneksi Norjan Konnerudissa, mikä sai 23-vuotiaan hiihtäjän innostumaan.

Tämän talven SM-kolmonen Jasmi Joensuu avasi sprinttihiihdossa keskiviikkona maailmancupin pistetilinsä. Joensuu hiihti 24:nneksi Norjan Konnerudissa, mikä sai 23-vuotiaan hiihtäjän innostumaan.

– Oli hieno päivä, Joensuu tunnelmoi Hiihtoliiton jakamassa äänitallenteessa.

Sprintin kahdeksasta suomalaista kuusi eteni erävaiheeseen, mutta kuusikon kisa päättyi vapaalla hiihtotavalla ensimmäiselle kierrokselle.

Joensuu sai erähiihdossa kilpakumppanin sauvasta iskun kasvoihinsa, mutta ei hätkähtänyt. Hän arvioi, että kehityskohteena on lopun 100–200 metrin hiihtäminen, jotta pääsee kamppailemaan paremmista sijoituksista.

Konnerudissa Joensuuta paremmin onnistuivat tutummat suomalaisnimet, sillä Katri Lylynperä oli 14:s ja Krista Pärmäkoski 21:s. Lylynperä puntaroi kauden vapaan hiihtotavan sprinttejä melko tyytyväisenä, sillä neljästä kisasta kolme on vienyt sijoille 12–19.

– Erähiihdossa loppukiri ei riittänyt tällä kertaa, Lylynperä kuvasi.

Pärmäkoski luottaa vireeseensä

Parmakoski04032020fm13955Krista Pärmäkoski Astrid Jakobsenin kintereillä. Kuva: NordicFocus

Pärmäkoski oli Salpausselän kisojen jäljiltä väsynyt, mutta ”laiska olo” muuttui ladulla pirteäksi. Odotukset nousevat lauantaina, kun naiset hiihtävät Oslossa 30 kilometrin yhteislähdön.

– Kun pertsalla (perinteisellä) hiihdetään, kilpaillaan pallipaikasta, Pärmäkoski sanoi ja ennakoi Holmenkollenille pitopohjasuksien käyttöä.

Monet hänen normaalimatkojen kilpakumppaninsa jättivät keskiviikon sprintin väliin, mutta Pärmäkoski luottaa itseensä.

– Lihaksisto on hyvässä kunnossa, ja hyvin pystyy hiihtämään kisasta toiseen.

Miesten sprintissä Lauri Vuorinen oli 21:s ja Ristomatti Hakola 27:s.

– Karsinta oli vapaalla tämän kauden parhaimpia. Erässä tuli huono lähtö, ja kulutin voimia ohituksiin, Vuorinen kertoi Hiihtoliiton ääninauhalla.

Konnerudissa miesten sprinttiä hallitsi olympiavoittaja ja maailmanmestari, Norjan Johannes Hösflot Kläbo. Naisten ykkönen, Ruotsin Jonna Sundling hiihti kauden toisen voittonsa.

STT–Kaija Yliniemi

(STT)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Keuhkoklamydia vaatii malttia

    by Maastohiihto.com
    25.04.2014
  • 1

    Kasin nuoret juoksijalupaukset Rinne, Lampinen ja Nummela kehittävät toisiaan

    by Maastohiihto.com
    12.06.2013
  • 1

    Johanna Matintalo tekee lajivalintansa parin vuoden sisällä

    by Maastohiihto.com
    27.01.2014
  • 1

    Yksilöurheilija myymässä itseään – mitä sponsori haluaa?

    by Maastohiihto.com
    03.10.2021
  • 1

    Suksien valinta ja mittaus

    by Maastohiihto.com
    17.12.2012

Lisää artikkeleita

  • Lauri Mannila voitti Värnamorullen-kisan ja jätti Ski Classics-hiihtäjät taakseen

    Tänään hiihdettiin Ruotsissa 40 kilometrin pituinen Värnamorullen, jossa paikalla oli tasokas joukko parhaita pitkän matkan hiihtäjiä. Kisa oli samalla myös Ruotsin mestaruuskilpailu. Team Eduxin Lauri Mannila jätti muut selkeästi taakseen ja otti arvokkaan voiton rullahiihtokisassa.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    06.09.2025
  • Südtirol Moonlight Classic Seiser Alm liittyy Ski Classics Challengers -sarjaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    06.09.2025
  • Verneri Suhoselle puhaltavat uudet tuulet

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    05.09.2025
  • Jäsenetu: saat 30 % alennuksen osallistumismaksusta Båstad–Mölle 2025 -rullahiihtokilpailuun

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    05.09.2025
  • Rullahiihtomatolla harjoittelun optimointi

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    05.09.2025