Joni Mäki vapaan kympin mestariksi: ”Jaksoin hiihtää tosi hyvin”

Joni Mäki vei miesten kympin mestaruuden rullahiihdon SM-kilpailuissa. Lauri Lepistö otti hopeaa 13,2 sekuntia hävinneenä, Remi Lindholm vei pronssin.

Joni Mäki vei miesten kympin mestaruuden rullahiihdon SM-kilpailuissa. Lauri Lepistö otti hopeaa 13,2 sekuntia hävinneenä, Remi Lindholm vei pronssin.

– Odotin itse enemmän tätä päivää. Oli ihan hyvä, että meni näin hyvin. Oli sellainen (suunnitelma), etten hirveästi hyytyisi loppuun. Vähän otti happoa viimeiseen nousuun, mutta niin vissiin muillakin. Siihen asti jaksoin hiihtää tosi hyvin, Mäki sanoi kotiradastaan.

Lepistö yllättyi hieman radan ”työteliäisyydestä”.

– Tänään oli ihan hyvää kulkua. Tiesin, että Joni tulee olemaan varmasti kova. On ollut ihan hyvä kesä, aika tutulla sapluunalla olen rytmittänyt treenit. Electrofitin leirit ovat vähän piristäneet, vähän vaihtelua. Jamppa (Riski) on siellä armottomana valmentajana ollut. Paljon on keskitytty tekniikkaan, Lepistö sanoo.

Hän siirtyi Vuokatista seitsemän viikon reissun jälkeen välillä kotiin. Seuraavaksi on ohjelmassa leiri Ramsaussa.

Lindholm sai syystilanteestaan hyvän katsauksen.

– Tuo ehkä vähän varmuutta siitä, että ihan oikeita juttuja tehdään. Ehkä semmoinen terävyys puuttuu ja puuttuu nuo ihan kovimmat tehot. Nyt on aika tasapaksu kunto, joka päivä pystyisin tämmöisen vedon tekemään, mutten tätä kovempaa. On vielä aika paljon määrää tehty, Lindholm sanoi.

Lindholm suunnittelee avaavansa kilpailukauden Vuokatin Suomen cupissa. Sitä ennen myös Lindholm suuntaa leirille Ramsauhun.

Tulokset: Rullahiihdon SM-kilpailut 2023, Normaali (helatulos.fi)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026