Aateli Race kokoaa hiihtäjät jälleen yhteen ensi viikolla

kirjoittaja Venla Rantala • 21.06.2023
Ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona, 27.-28. kesäkuuta, hiihtäjät pääsevät jälleen mittaamaan harjoituskauden kuntoaan, kun Vuokatissa järjestetään perinteinen Aateli Race. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo 19. kerran.

Ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona, 27.-28. kesäkuuta, hiihtäjät pääsevät jälleen mittaamaan harjoituskauden kuntoaan, kun Vuokatissa järjestetään perinteinen Aateli Race. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo 19. kerran.

Aateli Race käynnistyy tiistaina hiihdettävällä 1,6 kilometrin prologilla eli ”Vaaran maililla”. Prologin ja keskiviikkoaamun maastojuoksun ajat lasketaan yhteen, minkä perusteella lähtöjärjestys keskiviikkoiltapäivän 12,5 kilometrin rullahiihtoon määräytyy.

Tiistaina kilpaillaan myös 18-sarjalaisten junioraateli. Nuorten kilpailu koostuu aamupäivän maastojuoksusta ja myöhemmin samana päivänä hiihdettävästä takaa-ajosta.

Vuokattiin valmistuneen uuden rullaradan myötä keskiviikon takaa-ajon reittiä on uudistettu. Maali sijaitsee kuitenkin perinteisesti Vuokatin vaaran päällä.

Tänä vuonna lähtö keskiviikon rullahiihtoon tapahtuu uuden rullaradan puolella, josta hiihtäjät siirtyvät kiertämään vanhan rullaradan ja vielä takaisin uudelle radalle. Sen jälkeen lähdetään etenemään kevyenliikenteenväylää kohti Vuokatin vaaran päällä sijaitsevaa maalia.

Aiempina vuosina naiset ovat hiihtäneet takaa-ajossa 10 kilometriä ja miehet 15 kilometriä. Tälle vuodelle matkat on yhtenäistetty ja molemmissa sarjoissa hiihdetään 12,5 kilometriä.

– Menimme sen mukaan, mihin kansainvälisessä kilpailutoiminnassa on siirrytty. Samalla, kun hiihdettävä rata keskiviikon pidemmän rullahiihdon osalta muuttuu, saimme sillä tavalla hyvän kokonaisuuden, että molemmat hiihtävät yhtä pitkät matkat, kilpailunjohtaja Hannu Koivusalo kertoo.

Koivusalo uskoo, että luvassa on jälleen hieno tapahtuma.

– Kun Aateli Race järjestetään jo 19. kerran, on se ottanut oman roolinsa hiihtäjien kesän ohjelmassa. Todella iso juttu on tuo uusi rullarata, joka nyt varsinaisesti ensimmäistä kertaa päästään kunnolla testaamaan kilpailutoiminnan osalta.

Kisasivuille täältä.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026