Maajoukkueella onnistunut korkeanpaikanleiri – yhteistreeni venäläisten kanssa saanee jatkoa

Päävalmentaja Teemu Pasasen mukaan hiihtomaajoukkueen kolmen viikon leiri italian Passo Lavazessa sujui hyvin ja kylä osoittautui juuri niin hyväksi treenipaikaksi, kuin hän leirin alussa tehdyssä haastattelussa ennakoi.

Päävalmentaja Teemu Pasasen mukaan hiihtomaajoukkueen kolmen viikon leiri italian Passo Lavazessa sujui hyvin ja kylä osoittautui juuri niin hyväksi treenipaikaksi, kuin hän leirin alussa tehdyssä haastattelussa ennakoi.

 

– Harjoituksellisesti meni hyvin! Olosuhteet suosivat ja harjoituspaikat olivat todella hyviä; rullarata, nousut ja jalkalenkkimaastot. Mitään harjoituksellisia takapakkeja ei tullut ja kaikki pystyivät harjoittelemaan suunnitelman mukaan. Treenit onnistuivat, kertoo Pasanen.

Hiihtomaajoukkueen tukena on korkeanpaikanleireillä ollut palautumisen seurantaan keskittyvä asiantuntija Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta.

– Kesäkuussa Livignossa Kihulta oli mukana Jussi Mikkola ja nyt Ville Vesterinen.

Yhteistyössä Kihun kanssa urheilijoiden rasitustilaa seurattiin mittaamalla sykevälivaihtelua yön yli, aamupainoa ja aamun happisaturaatiota.

– Joka aamu katsottiin urheilijakohtaisesti tilanne ja sen mukaan tehtiin tarvittaessa ratkaisuja; mennäänkö suunnitelman mukaan vai onko tarvetta keventää ohjelmaa.

Enemmän sprinttiin keskittyvät Katri Lylynperä ja Jasmi Joensuu olivat korkealla leirin alusta alkaen ja lähtivät kahden viikon jälkeen pois. Miehistä Verneri Suhonen oli mukana jälkimmäiset kaksi viikkoa.

– Katsottiin sprinttereiden ja heidän valmentajiensa kanssa, että saadaan onnistuneempi leiri tätä kautta. He pystyvät tekemään tätä kautta tiettyjä kestävyysharjoituksia muiden mukana ja voivat tehdä enemmän sprinttiharjoituksia kotona. Monestikaan sprinttereillä kolmen viikon määräpainotteinen leiri ei ole optimaalinen.

Kolmen viikon jaksoa korkealla on pidetty miniminä pidempiaikaisten hyötyjen saamiseksi. Miten tämä ratkaisu peilautuu siihen?

– Verimuuttujien osalta näin on. Toinen asia, jota haetaan, on parempi ja nopeampi sopeutuminen korkeaan ilmanalaan. Kun korkealla mennään seuraavaan kerran, on sopeutuminen nopeampaa. Sopeutumisen parantamiseen riittävät 10-14 päivän jaksot korkealla, taustoittaa Pasanen.

Maajoukkueurheilijoista Kerttu Niskanen ja Riitaa-Liisa Roponen jatkoivat Passo Lavazen jälkeen omalle leirilleen Livignoon.

– Kerttu on siellä noin viikon ja Ritu useamman viikon.

Venäläisten kanssa yhteistreeni

Yksi leirin spesiaaleista oli yhteinen harjoitus Markus Cramerin johtaman venäläisryhmän kanssa. Venäläiset tulivat paikalle muutama päivä suomalaisia myöhemmin.

– Teimme yhden yhteisen tehotreenin. Heille se oli PK-painotteisen sopeutumisjakson jälkeen ensimmäinen tehotreeni ja meille toinen. Treeni oli 5×10 minuuttia vapaalla ylämäkeen VK-AnK-alueella. Mukana oli viisi venäläismiestä sekä ryhmän mukana harjoittelevat italialaiset Pellergrino ja De Fabiani. Naisista olivat mukana Stupak, Zhampalova sekä Teresa Stadlober Itävallasta.

Pasanen kertoo, että urheiljoilta tuli hyvää palautetta, siitä että yhteistreeni toteutettiin.

– Urhelijat havaitsivat, että tilanne on hyvä ja samalla nähtiin vähän mitä muut tekevät. Oltiin vähän tekemisissä muutenkin ja me valmentajat vaihdoimme ajatuksia Cramerin ja Italian apuvalmentajan kanssa. Yhteistyö on aina hyvä asia ja on hyödyllistä kuulla näkemyksiä muualtakin.

Pasanen paljastaa, että Cramerin ryhmä leireilee jälleen samaan aikaan suomalaisten kanssa Val Senalesissa ja jotain yhteistä saattaa olla taas luvassa.

Maajoukkueen seuraava leiri on syyskuun puolivälissä Vuokatissa. Leirin alussa maajoukkue on mukana rullahiihdon SM-kilpailussa ja jatkaa leiriä sen jälkeen viikon ajan. Val Senalsin korkeanpaikan leiri on 14.-28. lokakuuta.

-Petri Ikävalko

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Keuhkoklamydia vaatii malttia

    by Maastohiihto.com
    25.04.2014
  • 1

    Suksien valinta ja mittaus

    by Maastohiihto.com
    17.12.2012
  • 1

    Suksivalinta – vapaan suksi

    by Maastohiihto.com
    13.03.2015
  • 1

    Johanna Matintalo tekee lajivalintansa parin vuoden sisällä

    by Maastohiihto.com
    27.01.2014
  • 1

    Crosstrainerilla kehittyy hapenotto mutta ei juoksuvauhti

    by Maastohiihto.com
    31.07.2015

Lisää artikkeleita

  • Mannila ja Roivas hakevat huomisen sprintin kautta vauhtia sunnuntain Jizerska50-kisaan

    Ski Classics Pro Tour siirtyy nyt Italiasta Tsekkeihin, ja huomenna on vuorossa historiallinen sprinttikisa ja sunnuntaina 50 kilometrin Jizerska Padesatka. Suomen ykköstykit Kati Roivas ja Lauri Mannilla hiihtävät molemmat matkat.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    29.01.2026
  • Suuri suksitesti 2025/26 – huippuluokan luistelusukset

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    29.01.2026
  • Historiallinen viikonloppu edessä Ski Classicsissa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    29.01.2026
  • Suuri suksitesti 2025/26 – Sauvat

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    28.01.2026
  • Päävalmentajan pesti siirtyy ruotsalaisiin käsiin

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    28.01.2026