Laura Mononen kannustaa sitkeään työhön ja yrittämiseen: ”Ei kannata lannistua”
Laura Mononen kehittyi maajoukkuehiihtäjäksi pikkuhiljaa. Kun hän nousi 26-vuotiaana maajoukkueeseen vuonna 2011, hän oli osa-aikatöissä. Ammattihiihtäjäksi siirryttyään Mononen jatkoi kehittymistään ja kuului vuosikauden maajoukkueeseen. Miten opiskelun ja hiihdon yhdistäminen onnistui Monoselta ja minkälaisia vinkkejä hän antaa nuorille?
Laura Mononen kehittyi maajoukkuehiihtäjäksi pikkuhiljaa. Kun hän nousi 26-vuotiaana maajoukkueeseen vuonna 2011, hän oli osa-aikatöissä. Ammattihiihtäjäksi siirryttyään Mononen jatkoi kehittymistään ja kuului vuosikauden maajoukkueeseen. Miten opiskelun ja hiihdon yhdistäminen onnistui Monoselta ja minkälaisia vinkkejä hän antaa nuorille?
Vaikka Mononen nousi maajoukkueeseen vasta myöhemmin, oli hänellä kehittymistä tukenut hyvä harjoitusryhmä jo sitä edeltävinä vuosina.
– Meitä oli Teemun (Pasanen) valmennuksessa hyvä porukka. Leirejä oli aika paljon ja ne olivat hyviä. Olimme joka kevät Norjassa, kävimme Otepäässä, Ylläksellä ja Rukalla, etsimme hyviä harjoituspaikkoja, Mononen sanoo.
Kun hän nousi maajoukkueeseen, hän kävi edelleen aluksi urheilun ohessa töissä. Kun hän jätti työt kokonaan ja keskittyi täyspäiväisesti hiihtoon, hän kehittyi hiihtäjänä seuraavalle tasolle.
– On hankalaa sanoa, oliko tekeminen aiemmin optimaalista. Ei minulla ollut sellaista kuvaa, että olisin tehnyt huonosti tai toisella lailla. Ei ollut sellaista mallia, kuinka ammattiurheilija tekee. Tein kuten olin nuoresta asti tehnyt: harjoittelin ja kävin koulua. Ei ollut vertailukohtaa. Se oli ehkä hyvä, etten yrittänyt liikaa. Tein yhden treenin päivässä, enkä yrittänytkään, että pitäisi päästä aamulla tekemään treeni. Lähdin aamulla yliopistolle ja tein treenin illalla, Mononen sanoo.
Hänen urheilunsa sujui hänelle sopivalla tavalla.
– Toki välillä väsytti. Kun tulin yliopistolta ja väsytti, enkä olisi jaksanut lähteä treeneihin, lähdin ehkä sitten myöhemmin illalla. Niin tunnollinen olin, että aina treenit tein. Kun oli olo, että nyt haluan ja jaksan lähteä treeneihin, lähdin. En yrittänyt väkisin, että kello on neljä, pitää lähteä treenaamaan.
– Kun oli kesät töissä, leirit tuntuivat aina lomalta. Ne tuntuivat helpolta, kun ei tarvinnutkaan käydä töissä.
Mikä Monosen sitten vei maailman huipulle asti? Hän mainitsee nuoruuden monipuolisen urheilun ja juoksutaustan.
– Kovaa harjoittelua tuli nuorempana aika paljon, kun oli juoksukisat kesäisin ja hiihtokisat talvisin. Kyllä varmaan sitten se oma tunnollisuus ja tietynlainen luovuus, että extempore tuli vähän kovempia treenejä ja jos treenasin poikien kanssa, roikuin siinä mukana. Oli minulle kehittävää, kun poikia oli treeniseurana.
Jossittelu on turhaa, mutta tekisitkö jossain vaiheessa uraa jotain harjoituksellisesti toisin?
– Ehkä tekniikka-asioihin olisi pitänyt nuorempana panostaa enemmän. Ehkä niissä olisin voinut olla taitavampi ja kehittää niitä nuorempana vähän paremmiksi.
”Aikuisten sarjoissa pitää olla kortteja laitettavana pöytään”
Mononen on kannustava esimerkki myös siinä, kuinka Hopeasompa-tulokset eivät ratkaise tulevaisuutta ammattihiihtäjänä.
– Ei kannata lannistua, sitkeästi vaan yrittää ja tekee töitä. Vaikka junnuvuosien tulokset ovat mitä ovat, ei niistä kannata vielä vetää johtopäätöksiä. Aikuisten sarjoissa pitää olla kortteja laitettavana pöytään. Se on hyvä asia, jos niitä on silloin vielä käytettävissä. Hopeasompa- ja nuoruusvuodet kannattaa mennä ilon kautta. Peli ei ainakaan omalla kohdalla ollut nuorena menetetty. Ekoissa HS-kisoissani oli jotain 90:s, sitten luokkaa 50:s. Toki, jos nuorena menestyy, on valmiimpi pärjäämään aikuisten sarjassa aikaisemmin.
Mononen tykkäsi hiihdosta ja urheilusta, mutta hän ei nähnyt ympäristössään, millaista on olla ammattiurheilija. Vaikka hänellä oli seurassa hyvä porukka, tietous ammattihiihtäjän työstä oli rajallista.
– Hiihto oli minulle harrastus, en osannut ajatella sitä ammattina. Harjoittelu oli kivaa ja kehitystä tuli koko ajan. Oma kehittyminen oli eteenpäin vievä voima.
Minkälaisia vinkkejä ja kannustusta antaisit nuorille hiihtäjille?
– Pitää olla yritteliäs. Jos oikeasti haluaa menestyä, ei saa lannistua. Hommasta pitää löytää oma juttu. Vaikka itsekin olin tosi tunnollinen noudattamaan ohjelmia, tietynlainen luovuus pitää kuitenkin olla. Hiihto on kova laji, pitää jaksaa tehdä paljon töitä ja harjoitella paljon. Oikotietä onneen ei ole.
Itse hän toivoo jollain tavalla olevansa hiihdon parissa jatkossakin.
– Katsotaan mikä se tapa on. Ehkä nuorten toiminnassa haluan jollain tavalla olla. Uskon, että olisi ihan hyödyllistä omia näkemyksiä ja kokemuksia jakaa. Varmasti jollain tavalla tulen hiihdossa olemaan mukana, erilaista liikunnallista kesää viettävä Mononen sanoo.
-Heidi Lehikoinen






