Ympäristöaktivistit häiriköivät Vasaloppetia

Ruotsissa maastohiihdon klassikkotapahtumassa Vasaloppetissa nähtiin sunnuntaina dramatiikkaa, kun pieni joukko ympäristöaktivisteja juoksi ladulle hieman ennen kilpailun loppua.

Ruotsissa maastohiihdon klassikkotapahtumassa Vasaloppetissa nähtiin sunnuntaina dramatiikkaa, kun pieni joukko ympäristöaktivisteja juoksi ladulle hieman ennen kilpailun loppua.

Ympäristöaktivistit riehuivat sunnuntain Vasaloppet-hiihdon aikana. Yleisradioyhtiö SVT:n julkaiseman videon mukaan kolme aktivistia pyrki häiritsemään kilpailun voittoon hiihtäneen Torleif Syrstadin matkantekoa kisan viimeisellä kilometrillä. Ripeästi toimineet järjestyksenvalvojat veivät aktivistit yksi kerrallaan syrjään ladulta, ja norjalaishiihtäjä pääsi jatkamaan matkaa ilman suurempaa häiriötä.

Ympäristöjärjestö Återställ våtmarker kertoi Expressen-lehdelle olevansa protestin takana. Järjestö on huolissaan ruotsalaisten kosteikkojen tilasta.

–  Suunnitelmana oli hypätä jollain keinolla radalle, pystyttää banderollimme ja aiheuttaa häiriötä, jotta hiihtäjät joutuisivat etsimään kiertotien, Återställ våtmarkerin edustaja Roxy Farhat sanoi lehdelle.

Vasaloppetin kilpailujohtaja Magnus Locken kertoi, että poliisi oli tietoinen ympäristöliikkeen mahdollisesta tempauksesta.

–  Tämä on meidän mielestämme tietysti anteeksiantamatonta. Haluamme katsoa, mitä oikein tapahtui, ja tehdä arvion, Locken sanoi SVT:lle.

SVT:n hiihtoasiantuntija Britta Johansson Norgren oli tapahtumasta raivoissaan.

–  Ajatelkaa, jos heitä (aktivisteja) olisi juossut ladulle samalla kertaa viisi ja he olisivat pilanneet kilpailun. Emme halua nähdä sellaista, Johansson Norgren sanoi tv-lähetyksessä.

Roivas jälleen kärkipäässä

Ympäristöaktivistit eivät häirinneet suomalaishiihtäjä Kati Roivasta, joka sijoittui Vasaloppetin naisten sarjassa kolmanneksi. Roivas hiihti 90 kilometrin matkan aikaan 4.26.31 ja taipui norjalaisvoittaja Emilie Fletenille reilulla kolmella minuutilla. Oona Kettunen hiihti kilpailussa 16:nneksi ja Amanda Nyfors 20:nneksi. Roivaksen palkintopallisija on historiallinen, sillä se on ensimmäinen suomalaisen naisen saavuttama Vasaloppetissa ja ensimmäinen sitten Pauli Siitosen voiton vuodelta 1973.

Roivas voitti helmikuun viimeisenä viikonloppuna Vasaloppet-tapahtumaan kuuluvan Tjejvasan-kilpailun ensimmäisenä suomalaisena. Lue Kati Roivaksen haastattelu ennen Vasaloppetia.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Stian Hoelgaard
    1

    Hiihtotähti lopettaa pitkän uransa voittamatta yhtään kisaa

    by Maastohiihto.com
    19.05.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • Mäkäräinen
    1

    Mäkäräinen ja Toivonen Ylläs-Levin vapaan kisan nopeimmat

    by Teemu Virtanen
    05.04.2025
  • Team Mäenpää
    1

    Team Mäenpää lopettaa toimintansa

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025
  • 1

    Vuorinen ja Kyllönen tekivät voittoisat visiitit Lapponiaan

    by Heidi Lehikoinen
    09.04.2025

Lisää artikkeleita

  • Alvar Myhlback, Ruotsin juniorisensaatio, keskittyy pitkille matkoille

    Viime kaudella Alvar Myhlback voitti Vasaloppetin, mutta kilpaili samalla myös perinteisessä maastohiihdossa normimatkoilla. Nyt hän on tehnyt päätöksen siitä, mihin aikoo tulevaisuudessa panostaa
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    15.05.2025
  • Wassberg-tekniikka – avain sujuvuuteen ja nopeuteen rullahiihdossasi

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    15.05.2025
  • Kuntohiihtäjien testit – onko niistä hyötyä?

    kirjoittaja Heidi Lehikoinen
    14.05.2025
  • Kuokka on luistelutekniikka ylämäkiin – näin hallitset sen!

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    14.05.2025
  • Kerttu ja Iivo Niskanen jättäytyvät pois maajoukkueharjoituksista – Johanna Matintalo kritisoi: ”Itsekästä ja solidaarisuuden puutetta”

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.05.2025