Ski Classics: Oona Kettunen kuudes – Dahl ja Persson jälleen voittoihin Ruotsissa

Eilisen voittajat Ida Dahl ja Emil Persson onnistuivat tänäänkin Ruotsin Orsassa, kun vuorossa oli 12 kilometrin Grönklitt ITT, joka kilpailtiin väliaikalähtönä. Team Kaskipuuta edustava Oona Kettunen oli parhaana suomalaisena kuudes.

Eilisen voittajat Ida Dahl ja Emil Persson onnistuivat tänäänkin Ruotsin Orsassa, kun vuorossa oli 12 kilometrin Grönklitt ITT, joka kilpailtiin väliaikalähtönä. Team Kaskipuuta edustava Oona Kettunen oli parhaana suomalaisena kuudes.

Naisten voittaja, Team Engconia edustava Ida Dahl, oli eilisen tapaan varsin ylivoimainen ja päihitti toiseksi tulleen Team Ramuddenin Emilie Fletenin minuutilla. Team Eksjöhusin hiihtäjä Magni Smedås oli kolmas jääden minuutin ja neljä sekuntia voittajasta.

Oona Kettunen hiihti jaetulle kuudennelle sijalle Karolina Hedenströmin kanssa jääden reilu puolitoista minuuttia kärkeen.

– Olen tyytyväinen tulokseen, joka on parhaani Ski Classicsissa. Vielä tyytyväisempi olen kuitenkin siihen, että hiihto tuntui pitkästä aikaa jaksavalta vaikeiden viikkojen jälkeen, Kettunen kertoo.

Myös Katri Lylynperä hiihti kymmenen parhaan joukkoon ollen kahdeksas. Kati Roivas oli 15. ja Heli Heiskanen 16.

Grönklitt ITT – Naiset:

1. Ida Dahl, +34:54.4

2. Emilie Fleten, +1:00.1

3. Magni Smedås, +1:04.6

6. Oona Kettunen, +1:36.5

8. Katri Lylynperä, +1:39.8

15. Kati Roivas, +2:46.3

16. Heli Heiskanen, +2:59.4

26. Julia Häger, +3:42.3

29. Sandra Jordman, +3:58.2

37. Amanda Nyfors, +5:33.0

Ida Dahl ja Emil Persson voittivat viikonlopun kummankin osakilpailun. Kuva: Thibaut/NordicFocus

Miesten puolella voitto meni niin ikään eilisen voittajalle, Lager 157 Ski Teamin Emil Perssonille. Toinen oli Team Aker Dahlien Petter Stakston, joka jäi 13 sekuntia voittajasta ja otti ensimmäisen palkintopallisijoituksensa. Kolmanneksi tulleen, Team XPND Fuelia edustavan, Tord Asle Gjerdalenin ero kärkeen oli 24 sekuntia.

Juuso Mäkelä oli 23. jääden 1:20 kärkeen, Viktor Mäenpää 26. ja Miro Karppanen 32.

Grönklitt ITT – Miehet:

1. Emil Persson, 30:08.0

2. Petter Stakston, +13.3

3. Tord Asle Gjerdalen, +24.7

23. Juuso Mäkelä, +1:20.5

26. Viktor Mäenpää, +1:38.8

32. Miro Karppanen, +1:48.6

43. Heikki Korpela, +2:25.7

55. Olli Tyrväinen, +2:52.3

59. Juuso Mattila, +3:07.0

Tulokset

Ski Classics -kausi jatkuu Vasaloppetilla, joka hiihdetään kahden viikon päästä sunnuntaina, 5.3.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026