Pärmäkoski ehti nautiskella suklaapatukankin, Variksella erilainen saapuminen lähtöpaikalle

Krista Pärmäkoskelle uran ensimmäinen Lapponia-hiihto toi kolmannen sijan kokonaiskilpailussa. Samalla sijalla hän oli myös päätöspäivän 80 kilometrillä. Iivo Niskasen poisjäänti avasi ”hiihtoeläkeläinen” Kari Varikselle tien miesten kokonaiskilpailun kärkikolmikkoon ja siihen Varis päätöskilpailun kakkossijallaan tarttui.

– Kerkesin syömään suklaapatukan. Päätin jo aikaisemmin, että lähden nautiskelemaan. Oli ihan mukavaa, Pärmäkoski kertoi hymyillen maaliin päästyään.

– Onhan se (Lapponia) aika kova, jos vetäisi ihan täysillä. Kaksi ekaa päivää kuitenkin aika kovaa hiihdettiin. Keli oli hyvä.

Keskiviikkona reitti oli yhden pätkän osalta huonossa kunnossa. Järjestäjät tekivät perjantaita varten tässä tilanteessa mahdolliset korjaustoimet.

– Nyt se oltiin saatu kuntoon.

Lapponia oli hänelle kuitenkin mukava kokemus, vaikka markkinointi retkihiihtona ei kahden ensimmäisen päivän osalta vastannutkaan kokemusta.

– Tänään oli ehkä sellaista mitä ajattelinkin. Tiesin, että pääsen tietyssä porukassa aika helpolla, kun fyysinen kunto on kuitenkin sen verran hyvä. Nyt löysin sen sopivan letkan.

Kari Varis on voittanut Lapponian kokonaiskilpailun viidesti.

– Hyvähän se (kolmossija) on. Tänään oli hyvä hiihto, keskiviikko oli vaikea päivä, mutta tänään ei ollut mitään hätää.

Lapponia on Varikselle tuttua huhtikuun touhua, mutta perjantaihin mahtui myös uusi kokemus. Varis kavereineen saapui lähtöpaikalle helikopterilla.

– Mukavaa oli, näki maisemia, Varis sanoi kokemuksestaan.

Lapponia-konkari arvioi kärkipäässä menon koventuneen kolmen kilpailun tapahtumassa.

– Tämä on nyt poikkeuksellisen kovatasoinen, ei tämä enää ole mitään retkihiihtoa. Joskus on päässyt paljon helpommallakin.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

Lisää artikkeleita

  • Maailman paras pitkän matkan hiihtäjä ei käytä poppakonsteja

    Kolminkertainen Ski Classics-mestari ja eniten Pro Tour-osakilpailujen voittoja kahminut mieshiihtäjä Andreas Nygaard luottaa harjoittelussaan yksinkertaisuuteen. Hän peräänkuuluttaa KISS-metodia, joka ei tarkoita legendaarisen hard rock-yhtyeen palvomista ja kasvonaamioiden maalaamista ennen treenisessioita, vaan pitämällä harjoitusohjelman sisällön selkeänä ja yksinkertaisena – keep it simple, stupid!
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    16.03.2025
  • Norja valtasi Amundsenin johdolla Holmenkollenin viisi kärkisijaa

    kirjoittaja Pasi Rein / STT
    16.03.2025
  • Krista Pärmäkoski 7. Holmenkollenilla ja Suomi 3. Pokljukassa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    16.03.2025
  • Pitkän kauden rasitus uuvutti Suvi Minkkisen

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    16.03.2025
  • Martin Löwström Nyenget jatkoi norjalaishiihtäjien juhlia Holmenkollenilla

    kirjoittaja Pasi Rein / STT
    15.03.2025