Niskaset vankistivat johtojaan Lapponia-hiihdossa, Mäkäräisellä ja Heikkisellä kiva kokemus

Iivo Niskanen ja Kerttu Niskanen voittivat myös toisen päivän kilpailut Lapponia-hiihdossa ja vankistivat näin kumpikin johtoaan kokonaiskilpailussa. Päätösosakilpailu hiihdetään perjantaina.

Miesten Himmelriikin hiihdossa kärkikolmikko oli edellispäivän tapaan Niskanen, Remi Lindholm ja Thomas Bing. Lindholm hävisi 2,2 sekuntia, Bing 8,5 sekuntia. Kokonaiskilpailussa Niskasen johto Lindholmiin on 9,9 sekuntia ja Bingiin 27,6 sekuntia.

– Minulla ei ollut sompaa puolimatkan jälkeen, oli aika hiljaista menoa, Niskanen sanoi sauvaansa näyttäen.

– Loppuun säästeltiin. Remin kanssa lähdettiin ehkä pari kilsaa ennen maalia vähän kiristämään. Olimme alussa kauempanakin irti, mutta tuuli sen verran paljon, että meni ihan seisoskeluksi, Niskanen sanoi.

Lindholm sanoi, että alun isossa nousussa ”lähdettiin lyömään tosi kovaa”.

– Tuntui vähän siltä kuin olisi lähtenyt hiihtämään kymmenen kilometrin kisaa, kaikki pelissä. Mäen päällä katsoin kelloa, joka oli 17 ja jotain, se lyötiin ihan täysillä. Sen jälkeen käveltiin seuraavat 45 kilsaa, kunnes ruvettiin spurttaamaan viimeisessä kuokkanousussa. Saatiin eroa kolmanteen. Viimeiseen alamäkeen tulin kärjessä, mutta Iivo laski ohi, Lindholm kertasi.

– Tänään oli retkihiihto.

Ampumahiihtäjä Arttu Heikkinen kävi nautiskelemassa yhden matkan Lapponiassa ja oli 11:s.

– Muutama päivä sitten ajattelin, että kun olen täällä lähettyvillä niin käydään nyt hiihtämässä. Viime perjantaina hiihdin Saariselällä Vaskoolihiihdon ja oli ihan kivaa, joten ajattelin, että tullaan nyt käymään täällä. Oli kyllä kiva kokemus ja oli hauskaa. Tykkään pitkistä matkoista ja tuntuu, että ne sopii minulle ihan hyvin, joten ehdottomasti tulen kyllä uudestaan, Heikkinen sanoi kautensa päätettyään.

Heikkisen ampumahiihtokauteen mahtui hyviä hetkiä, mutta myös sairastelua:

– Alkukausi oli tosi hyvä oikeastaan Tampereen SM-hiihtoihin asti. Sen jälkeen alkoi tosi pahat sairastelut. Pääkilpailuissa oli todella huono tilanne. Kun piti olla kunnossa, en ollut. Terveenä pitäisi pysyä, se on kaikista tärkein.

Kerttu Niskasen jälkeen Eveliina Piippo oli edellispäivän tapaan toinen 6,9 sekuntia hävinneenä. Kaisa Mäkäräinen oli kolmas ja Krista Pärmäkoski neljäs. Kokonaiskilpailussa Niskasen johto Piippoon on 37,5 sekuntia.

– Oli kiva päästä koittamaan millaista tämä on, Mäkäräinen sanoi iloisena maalissa Lapponia-kokemuksestaan.

Hän ei osallistunut tiistain kilpailuun. Keskiviikkona hän kertoi kaatuneensakin kertaalleen.

– Lensin nurin 12 kilsan kohdalla, olin siinä kärkiletkassa. Onneksi ei mennyt sauvaa. Sitten jouduin hiihtämään aika reippaasti, että sain letkan kiinni. Säikähdin vähän, että nytkö jäin letkasta ja hiihdän 40 kilsaa yksinään, mutta en onneksi.

Lapponia-hiihdon 2. päivä, tulokset (suluissa yhteistulokset):

Miehet pitkä Vapaa 50,0 km

1) Iivo Niskanen Lapland Hotels Olos 2.01.48.9 (4.29.08.7/1.), 2) Remi Lindholm Däehlie – Nordic Teamwear Pro T 2.01.51.1 (4.29.18.6/2.), 3) Thomas Bing xc-Ski A/N Skimarathonteam GER 2.01.57.4 (4.29.36.3/3.), 4) Kari Varis Hiihtokulma Oy 2.01.59.3 (4.31.08.1/4.), 5) Lauri Mannila Versowood Oy 2.02.00.0 (4.35.16.5/5.), 6) Candide Pralong Swiss Academic Ski-Club SUI 2.02.00.4 (5.57.29.0/73.), 7) Anssi Koirikivi Team Hierontaykköset 2.02.02.3 (4.35.40.1/6.), 8) Oskari Hökkä Leuvan Luja 2.02.15.6 (4.36.39.2/8.), 9) Tino Tiilikainen Vuokatti Ski Team Kainuu 2.02.15.9 (4.35.47.7/7.), 10) Aaron Kostner ITA 2.03.18.3 (4.40.00.4/10.).

Naiset pitkä Vapaa 50,0 km

1) Kerttu Niskanen Lapland Hotels Olos 2.10.57.4 (4.52.15.2/1.), 2) Eveliina Piippo Däehlie – Nordic Teamwear Pro T 2.11.04.3 (4.52.52.7/2.), 3) Kaisa Mäkäräinen Koutsi365.fi 2.12.04.3 (-), 4) Krista Pärmäkoski 2.15.09.7 (4.57.49.9/3.), 5) Terhi Pollari Team Hierontaykköset 2.24.20.2 (5.21.33.3/4.), 6) Eeva Haasanen Korso 2.27.59.4 (-), 7) Johanna Pykäläinen Hiihtokulma Oy 2.28.24.1 (5.28.13.2/5.), 8) Niina Virtanen Team Edux 2.28.56.0 (5.32.12.7/7.), 9) Sanna Laari 2.31.46.7 (5.32.11.3/6.), 10) Emilia Kähkönen Versowood Oy 2.31.50.1 (5.34.37.5/8.).

Toisen päivän tulokset:

Naiset: Maali 50,0 km | TNYL | Lapponia-hiihto 11.-14.04.2023 (tulospalvelu.fi)

Miehet: Maali 50,0 km | TMYL | Lapponia-hiihto 11.-14.04.2023 (tulospalvelu.fi)

Yhteistulokset:

Naiset: Yhteisajat | TNYL | Lapponia-hiihto 11.-14.04.2023 (tulospalvelu.fi)

Miehet: Yhteisajat | TMYL | Lapponia-hiihto 11.-14.04.2023 (tulospalvelu.fi)

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • Mäkäräinen
    1

    Mäkäräinen ja Toivonen Ylläs-Levin vapaan kisan nopeimmat

    by Teemu Virtanen
    05.04.2025
  • Team Mäenpää
    1

    Team Mäenpää lopettaa toimintansa

    by Maastohiihto.com
    12.04.2025
  • 1

    Vuorinen ja Kyllönen tekivät voittoisat visiitit Lapponiaan

    by Heidi Lehikoinen
    09.04.2025
  • maailman pisin hiihto
    1

    Maailman pisin hiihto Nordenskiöldsloppet hiihdettiin lauantaina

    by Maastohiihto.com
    01.04.2025

Lisää artikkeleita

  • Harjoitteletko järkevästi – vai pelkästään paljon?

    Vain hyvät yksittäiset harjoitukset eivät riitä, vaan harjoittelun suunnitelmallisuus on isossa roolissa, kun katsotaan, kuka menestyy talvella.
    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.04.2025
  • Mitä hiihto voi ottaa opiksi muista lajeista?

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    19.04.2025
  • Palaa Lapponia-hiihdon tunnelmiin ja katso tapahtuman koostevideo

    kirjoittaja Leandro Lutz / Käännös Venla Rantala
    19.04.2025
  • Pääsiäinen hiihtäjän silmin – hiljentymistä, herkkuja ja harjoittelun suuntaamista kohti kesää

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    18.04.2025
  • Norjan hiihtoliitto vaikeuksissa – nuoret huiput ovat epävarmassa tilanteessa

    kirjoittaja Kjell-Erik Kristiansen / Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    18.04.2025