Mattila katsastaa Ski Classics -tasoa: ”Haetaan sitä omaa paikkaa”

Ski Classics -sarjan neljä suomalaistallia antavat osaltaan mahdollisuuksia nuorillekin suomalaishiihtäjille kokeilla pitkien hiihtojen maailmaa Pro Tour -kiertueella. Juuso Mattila pääsee tulevana viikonloppuna mittaamaan vauhtiaan Orsassa Team Mäenpään riveissä.

Ski Classics -sarjan neljä suomalaistallia antavat osaltaan mahdollisuuksia nuorillekin suomalaishiihtäjille kokeilla pitkien hiihtojen maailmaa Pro Tour -kiertueella. Juuso Mattila pääsee tulevana viikonloppuna mittaamaan vauhtiaan Orsassa Team Mäenpään riveissä.

Mattilalla on kokemusta Ylläs-Levistä viime keväältä. Hän oli tuolloin 73:s. Mattila, 22, suuntaa viikonloppuna innolla Team Mäenpään kanssa Orsaan, jossa tarjolla on lisää kovaa kokemusta Ski Classics -maailmasta.

–   Vaikea sanoa tulostavoitteista, mutta toivon, että mahdollisimman korkealle pystyisin hiihtää. Kunnianhimoa on ainakin pääletkan mukaan, mahdollisimman helppoa hiihtoa siinä ja päästä niihin loppumähinöihin mukaan. Saisi ehjän, hyvän, maksimaalisen suorituksen, ja näkisi mihin se riittää.

–  Käyn haistelemassa niitä standardeja, että mitä vaatii oikeasti pärjätä. Tämä on semmoinen vähän oppimisreissu, mutta totta kai haluan mahdollisimman korkealle. Top 40–50, jopa top30. Top 20 on tosi kova, Mattila sanoi Maastohiihto.comille Vantaan Suomen cupissa.

Mattilalla on realistinen käsitys, missä hänen tasatyöntönsä on vahvimmillaan:

– Tasaiseen ja tiettyyn loivaan nousukulmaan. Vähän semmoiseen kun porukka arpoo pitosuksella, että pitääkö potkia vai työntää, minä työnnän aina. Vähän jyrkempäänkin työnnän yleensä. Semmoiseen loivahkoon nousuun ja tasaisille, nopeisiin paikkoihin.

–  Heikkoudet pisimmissä ja jyrkimmissä nousuissa, kun ne alkavat niin paljon syömään sitä ns. spesiaaliosaamista. Ne kaverit (Ski Classics -ammattilaiset) kuitenkin työntelee tasuria sen 1000 tuntia vuodessa, niin se käsi kestää jyrkkään vähän paremmin. Minulla löytyy voimantuottoa nopeusominaisuuksia niihin tasaisille ja nopeimpiin paikkoihin sekä loivaan kulmaan.

Ski Classics -sarjassa on nähty nuoria hiihtäjiä, jotka suuntautuvat niin sanotusti suoraan pitkille matkoille. Olisiko Mattilasta sellaiseksi Suomessa? Kun Mattilalta kysyy, kiinnostaako Ski Classics, vastaus on moniulotteinen.

–   Haetaan vähän koko ajan sitä omaa paikkaa, että missä tuloksen teko on mahdollista. Totta kai mielellään tekisin täällä (Suomen cupissa) tulosta, mutta toistaiseksi ei olla vielä sillä podiumtasolla, joten totta kai lähtee mielellään katsomaan eri mahdollisuuksia.

–  Sprintit ovat menneet hyvin. Ski Classicissa ja sprintissä on paljon samaa. Se on yllättävää, että monet sprintterit on hyviä siellä. Itselläkin on takana pitkäkestoista harjoittelua, joten kun ollaan liikkeellä 2–4 tuntia, mulla on tosi vahvoja pätkiä siellä, kun oikeasti kauan hakataan. Se on oma vahvuus varmasti, jaksan takoa. Senkin takia se maailma kiinnostaa. Ainakin saa tarpeeksi pitkiä kisoja. Ei tarvitse hakata näitä kymppejä ihan pää seinää vasten. Lähdetään porukassa ja vedetään se 70 km ja katsotaan sitten kuka jaksaa.

Ylläs-Levi oli Mattilalle sananmukaisesti kokemus:

– Se oli alusta loppuun ihan hirveää. Samaa odotan nytkin. Se on aika raakaa. Jos tuloksenteko on siellä mahdollista, kiinnostaa ehdottomasti, Mattila sanoo ja ei pidä mahdottomana, että panostaisi jo ensi vuonna enemmänkin Ski Classics -sarjaan.

Grönklitt Criterium (50km) Orsassa lauantaina ja Grönklitt Individual Time Trial (15km) Orsassa sunnuntaina.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • Guinnessin ME
    1

    Teemu Virtasesta virallinen Guinnessin maailmanennätysmies – kahden vuoden odotus päättyi ja uusi haaste on tulossa

    by Maastohiihto.com
    22.03.2026

Lisää artikkeleita

  • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

    Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    22.03.2026
  • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    21.03.2026
  • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    21.03.2026
  • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    21.03.2026
  • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

    kirjoittaja Teemu Virtanen
    20.03.2026