Klæbo harkitsee pitkän matkan hiihtoa

Johannes Høsflot Klæbolla ei ole vieläkään sopimusta Norjan Hiihtoliiton kanssa. Tällä hetkellä hän ei ole poissulkenut mahdollisuutta pitkän matkan hiihtokilpailuihin osallistumisesta.

Johannes Høsflot Klæbolla ei ole vieläkään sopimusta Norjan Hiihtoliiton kanssa. Tällä hetkellä hän ei ole poissulkenut mahdollisuutta pitkän matkan hiihtokilpailuihin osallistumisesta.

Johannes Høsflot Klæbo jättäytyi viime talven jälkeen pois maajoukkueesta. Tavoitteena oli saada tehtyä kilpailuihin osallistumiseen vaadittava edustussopimus hyvissä ajoin ennen kesää. Sitä ei ole kuitenkaan vieläkään tehty.

Lue myös: Johannes Høsflot Klæbo ulkona Norjan maajoukkueesta

– Tilanne on luultavasti se, että siellä on kesälomat, kuten muuallakin maassa. Olen käyttänyt siihen paljon aikaa kevään ja alkukesän aikana, mutta nyt olen päättänyt laittaa asian sivuun ja antaa isäni ottaa sen hoitaakseen. Minulla ei ole kiire, kisoihin on pitkä aika, hän kertoo norjalaiselle TV-kanava TV2:lle ja jatkaa:

– Pahimmassa tapauksessa liityn Petterin (Northug) mukaan pitkän matkan hiihtoon. Heillä taitaa olla avoin tarjous minulle.

Ei kiirettä

Vuoden 2025 MM-kilpailut merkitsevät Klæbolle eniten, eikä hänellä ole kiire neuvottelujen suhteen.

– Olen laittanut koko prosessin tauolle. Omalta osaltani sillä ei ole kiire. Tavoitteeni ovat vuoden 2025 MM-kisoissa ja sinne on pitkä aika.

– Rehellisesti sanottuna en jaksa käyttää siihen enempää aikaa. Yritin käyttää siihen aikaa tänä keväänä ja olin innoissani, kun sain kaiken hoidettua ajoissa. Nyt olemme tässä tilanteessa ja olen jättänyt homman isälleni, Klæbo kertoo.

Norjan maastohiihtopäällikkö Espen Bjervigin mukaan hän on käynyt keskusteluja Klæbon kanssa. NRK raportoi myös, että Norjan Hiihtoliitto on tehnyt paljon Klæbon eteen. Hän saa esimerkiksi hiihtää oman pääsponsorinsa, Uno X:n, vaatteissa maailmancupissa.

Konkreettista sopimusta ei kuitenkaan ole tehty.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026