William Poromaa tarjoaa mentaalipuolen luentoja

William Poromaa
Suomalaissukujuuria omaava ruotsalainen hiihtotähti William Poromaa haluaa ryhtyä henkisen vahvuuden luennoitsijaksi matkallaan kohti tavoitettaan: olympiakulta 2026.

Suomalaissukujuuria omaava ruotsalainen hiihtotähti William Poromaa haluaa ryhtyä henkisen vahvuuden luennoitsijaksi matkallaan kohti tavoitettaan: olympiakulta 2026.

William Poromaa oli Trondheimin MM-kisoissa lähimpänä Johannes Høsflot Klæbøn voittamista viidenkympin kilpailussa, mestaruuksien arvostetuimmassa lajissa. Nyt ruotsalainen hiihtotähti aikoo tarjota luentoja mielenhallinnasta.

Hän tekee sen yhdessä oman henkisen valmentajansa Stig Wicklundin kanssa.

– Se tuntuu uskomattoman hienolta. Tiedän itse, kuinka tärkeää henkinen puoli on – ei vain huippu-urheilussa, vaan kaikessa, mitä teemme. Kokemusteni jakaminen yhdessä Stigin kanssa tuntuu sekä luonnolliselta että inspiroivalta, Poromaa sanoo lanseerauksen yhteydessä.

Kaksikko on tehnyt yhteistyötä siitä lähtien, kun Poromaa oli 15-vuotias. Wicklundin asiakaslistalla on lisäksi monia tunnettuja nimiä niin huippu-urheilun, kulttuurin kuin liike-elämänkin piiristä.

Lue myös: Henkinen valmennus tekee mestarin

Konkreettisia työkaluja

Luennoillaan hiihtotähti ammentaa omista kokemuksistaan maailmancupista ja matkasta kohti olympiakultaa 2026. Kaksikko käsittelee useita keskeisiä teemoja, kuten kuinka luodaan voittavia tapoja ja rakennetaan henkistä vahvuutta, sekä kuinka löytää oikea keskittyminen silloin, kun sillä on eniten merkitystä.

Luentojen kohderyhmänä ovat yritykset ja organisaatiot, mutta myös yksityishenkilöt. Tavoitteena on antaa konkreettisia työkaluja, joita voi hyödyntää arjessa, ja ensimmäinen seminaari on avoin kaikille. Se järjestetään lauantaina 26. heinäkuuta, vuosittaisen ravileirin Järvsöfaksveckanin avajaisten yhteydessä Hudiksvallissa.

Nousussa

Poromaalle kausi 2024–25 oli hänen uransa paras, ja siihen sisältyi kaksi merkittävää virstanpylvästä. Ensimmäinen saavutettiin tammikuun puolivälissä, kun hän otti uransa ensimmäisen maailmancup-voiton.

Toinen tuli 8. maaliskuuta, kun hän saavutti hopeaa 50 kilometrin kilpailussa Trondheimin MM-kisoissa. Poromaa jäi kaksi sekuntia Klæbøsta ja oli viisi sekuntia edellä pronssille sijoittunutta Simen Hegstad Krügeriä. Tämä on ruotsalaisen uran paras sijoitus kansainvälisissä arvokilpailuissa.

Lisäksi William Poromaa sai MM-pronssia viestissä ja hänet valittiin vuoden mieshiihtäjäksi. Aiemmin hän oli saavuttanut pronssia 50 kilometrillä vuoden 2023 MM-kisoissa.

Hiihtoon liittyviä artikkeleja voit lukea myös ProXCskiing.com-sivustolta.

Teksti: Ingeborg Scheve/Teemu Virtanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026