Vuokatti lähtee naisten SM-viestiin yhtenä voittajaehdokkaana: ”Jos kaikilla sattuu hyvä päivä, ollaan aika vaikea voitettava”

kirjoittaja Venla Rantala • 31.03.2022
Vuokatti SkiTeam Kainuuta edustava Jasmin Kähärä ennustaa lauantaina hiihdettävästä SM-viestistä tasaista kilpailua, jossa voitto ratkaistaan mahdollisesti vasta viimeisellä osuudella. Vuokatin joukkue johtaa Suomen cupin kokonaispistetilannetta ennen Vantaan Hiihtoseuraa ja Kainuun Hiihtoseuraa.

Vuokatti SkiTeam Kainuuta edustava Jasmin Kähärä ennustaa lauantaina hiihdettävästä SM-viestistä tasaista kilpailua, jossa voitto ratkaistaan mahdollisesti vasta viimeisellä osuudella. Vuokatin joukkue johtaa Suomen cupin kokonaispistetilannetta ennen Vantaan Hiihtoseuraa ja Kainuun Hiihtoseuraa.

Vantaan ja Kainuun lisäksi myös Ikaalisten Urheilijat, Krista Pärmäkosken johdolla, haastaa Vuokattia. Kähärä kertoo, että Vuokatin joukkueen kokoonpanoa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta joka tapauksessa kokonaiscupin voitto on heillä vahvasti mielessä.

– Rukan voitto oli meille tärkeä, että saatiin vähän kasvatettua eroa Vantaaseen kokonaiscupin suhteen. Uskon, että meillä on sellainen tasaisen kova joukkue ja varsinkin, jos kaikilla sattuu hyvä päivä, ollaan vaikea voitettava. Toisilla joukkueilla saattaa olla selkeä syömähammas ja muuten tasaisen hyviä kansallisen tason hiihtäjiä. Meillä kuitenkin on maajoukkuehiihtäjiä ehkä enemmän kuin muilla, Kähärä toteaa.

Myös Vantaan Hiihtoseuran Jasmi Joensuu nostaa Vuokatin ehdottomaksi ennakkosuosikiksi, mutta toteaa, että viestissä voi sattua mitä tahansa ja uskoo, että Vantaankin joukkue tulee olemaan vahvoilla.

– Pitää kaikkien kyllä onnistua, että se mitali sieltä saadaan, mutta olen luottavainen, että kaikki ollaan hyvässä kunnossa. Meillä on yleensä ollut tosi vahva avausosuus ja se on tärkeä meille, että pysytään siinä porukan mukana. Viimeisellä osuudella tullaan luultavasti ratkaisemaan ne mitalit niin kuin SM-kisoissa yleensä, Joensuu ennustaa.

Osa joukkueista tekee lopulliset päätökset kokoonpanoista ja hiihtojärjestyksistä vasta perjantain henkilökohtaisen kilpailun jälkeen. Näin tekevät myös Vuokatti ja Vantaa. Naisten viestissä hiihdetään kolme osuutta, joista ensimmäinen perinteisellä ja kaksi viimeistä vapaalla.

Perinteisen ja vapaan osuudet hiihdetään myös eri radoilla, mikä tuo pienen lisämausteen, kun joukkueet miettivät hiihtojärjestyksiään. Kähärä kertookin, että Vuokatin joukkueessa hiihtojärjestystä mietitään hyvinkin tarkkaan.

– Kauden aikaisemmissa viesteissä yritettiin saada mahdollisimman paljon eroa jo kahdella ensimmäisellä osuudella, mutta nyt ensimmäinen osuus tulee olemaan varmasti tasaisempi. Erot tehdään sitten vapaalla.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026