Viimeiset yhdeksän vuotta Vuokatissa asunut Vilma Nissinen muutti keväällä Vantaalle ja kertoo olevansa tyytyväinen ratkaisuunsa. Maisemanvaihdos ja uudet harjoitusmaastot ovat tuoneet kaivattua lisävirtaa myös Nissisen harjoitteluun.

Muuttopäätökseen vaikuttivat Nissisen haasteet kahden viime kauden aikana, jolloin hän huomasi, että Vuokatti on henkisesti raskas ympäristö hiihtäjälle, joka ei voi harjoitella normaalisti.

– Jos et voi treenata, sinulla ei ole mitään muuta. Itse huomasin, että kyllä siihen kaipasi jotain muutakin tekemistä ja ajateltavaa. Toisaalta se on hyvä, että siellä pystyy keskittymään olennaiseen, mutta en koe, että omalla kohdallani keskittymiseni olisi siitä kiinni, missä asun.

Vaikka uusi kotikaupunki on ollut Nissisen mieleen, tulee hän kesän ja syksyn aikana harjoittelemaan myös Vuokatissa. Siellä häntä odottaa paljon tuttuja ja ystäviä, joiden ansiosta majoitukset järjestyvät aina tarvittaessa.

– Vuokatissa on hiihtäjiä niin paljon, että aina törmää lenkillä tuttuihin. Täälläkin huomaa, että ihmiset liikkuvat paljon, mutta vähän erilaista jengiä tulee lenkkipoluilla vastaan. Sekin on kivaa vaihtelua, että täällä saa enemmän tehdä itsekseen ja, kun menee Vuokattiin, on varmasti seuraa tarjolla.

Usean vuoden ajan Rossignolin tallissa hiihtänyt Nissinen päätyi keväällä vaihtamaan myös suksimerkkiään Fischeriin.

– Kyllä se aika varma merkki on, kun katsoo, ketkä mitaleita ottavat ja, millä merkillä. Minulla on etenkin Fischerin perinteisen suksesta aika kovat odotukset.

Keväällä Nissinen kävi pitkän keskustelun valmentajansa Mikko Virtasen kanssa heidän yhteistyönsä jatkumisesta. Keskustelu päättyi yhteisymmärrykseen siitä, että melkein 12 vuotta kestänyt valmennussuhde jatkuu.

– Vaihtui asuinpaikka ja vaihtui suksimerkki, joten olisi ollut aika paljon muutosta tähän saumaan, jos olisin lähtenyt valmentajaakin vaihtamaan. Toki se muuttaa valmennussuhdetta, että ennen asuimme puolentoista kilometrin päässä toisistamme ja nyt välimatkaa on 600 kilometriä.

– Koen olevani aika itsenäinen, enkä tarvitse valmentajaa joka treeniin huutamaan, mitä pitää tehdä. Tiedän mitä hän vaatii ja, mitä hän sanoisi, jos olisi treeneissä mukana katsomassa.

A-maajoukkuepaikkaa ei tänä vuonna tullut, mutta siihen Nissinen osasi varautua jo talvella. Hän kertoo olevansa jopa innoissaan tulevasta harjoituskaudesta, kun hän saa itse suunnitella ja rytmittää harjoitteluaan ilman maajoukkueleiritystä.

– En ole sitä jäänyt märehtimään, koska en voi sille enää mitään tehdä. Nyt pääsen koittamaan, mihin omat siipeni kantavat ja alkutalvella nähdään, miten se on mennyt. Aika turhaa energian tuhlausta olisi jäädä murehtimaan ja oikeastaan ihan kiva, että nyt on vähän erilainen vuosi tulossa.