Ville Ahonen oli lähellä lopettaa urheilu-uransa – nyt hän tekee tulosta maailman huippuja vastaan

kirjoittaja Venla Rantala • 25.08.2023
Ville Ahonen
Ville Ahonen on viettänyt kuluneen viikon Ruotsin Trollhättanissa, jossa maajoukkueen sprinttimiehet osallistuvat tänä viikonloppuna järjestettävään Alliansloppetiin. Kilpailut alkavat tänään vapaan sprintillä.

Viime viikolla miehet kilpailivat Toppidrettsvekalla Norjassa. Ahonen vastasi viimeisen päivän takaa-ajon parhaasta suomalaistuloksesta sijoittuen kymmenenneksi.

Sprinttiä lukuun ottamatta Ahonen oli tyytyväinen viime viikon kulkuunsa.

– Jalat saisivat olla sprinttiin vähän terävämmässä kunnossa. Aika paljon olen työntänyt tasuria ja se kulkikin ihan hyvin, mutta nopeampi liike ei vielä luonnistunut. Vapaan distanssi kulki yllättävänkin hyvin, vaikka en ole hirveästi satsannut vapaaseen. Se on merkki siitä, että ollaan hyvässä tilassa.

Perinteisen sprintti pysyy Ahosen mukaan hänen päämatkanaan myös jatkossa, mutta tähtäimessä ovat myös muut perinteisen matkat.

– Pertsan sprinttejä on maailmancupissa nyt vain kuusi kappaletta ja Suomen joukkueessa pitäisi olla tosi hyvä siinä lajissa, jos meinaa päästä ylipäänsä ne kaikki hiihtämään. Ajatuksissa on, että olisi kiva päästä hiihtämään myös normimatkoja.

Paljon jo nuoruusvuosinaan sairastellut Ahonen kertoo, että kulunut kausi on ollut siltä osin varsin poikkeuksellinen, ettei hän ole ollut kertaakaan kipeänä.

Hän osaa arvostaa terveitä päiviä erityisen paljon, sillä pitkien sairastelukierteiden takia hiihtouran päättäminen oli hänellä nuorempana vakavassa harkinnassa.

– Kyllä se hyvin lähellä oli, että hiihdot olisivat loppuneet jo nuorempana. Osaan arvostaa sitä, että olen päässyt tälle tasolle, enkä pidä sitä lainkaan itsestäänselvyytenä.

Sinnikkyys tuotti tulosta

Vaikeuksien jälkeen Ahonen oppi nauttimaan kilpaurheilusta uudelleen ja kairasi tiensä vielä maajoukkueeseen. Viime talvena hän oli Planican MM-sprintissä kymmenes.

– Nuorempana en olisi voinut kuvitella, että joku päivä nousisin vielä maajoukkueeseen. Mutta kyllä se varmaan vähän eri asia on nousta sinne 20-vuotiaana kuin pitkälti yli 25-vuotiaana.

Suurimman tuen Ahonen on aina saanut perheeltään. Sijoituksista riippumatta häntä on kannustettu aina.

– Vaikka on mennyt huonostikin, se ei ole lähtenyt kääntymään itseä vastaan sieltäkään suunnalta. Sillä on ollut iso vaikutus lapsesta asti, että aina on ollut hyvä työympäristö tehdä tätä hommaa.

Keskinäinen kilpailu B-maajoukkueeseen kuuluvan Olli-veljen kanssa on niin ikään ollut merkittävässä roolissa Ahosen polulla.

Veljesten välinen kilpailu on kuitenkin pysynyt Ahosen mukaan aina positiivissävytteisenä.

– Se on maajoukkueen ohella isoin asia, joka vie eteenpäin, että löytyy noin läheltä tasokas sparraaja. Se on vähän niin, että samaan aikaan Ollille haluaa hävitä ja toisaalta hänet haluaa kaikista eniten voittaa. Se on vähän erilainen asetelma.

Lue myös: Toppidrettsveka: Weng ja Klæbo takaa-ajon voittoihin – Ahonen kymmenes

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • Riitta-Liisa Roponen
    1

    Riitta-Liisa Roponen on surun murtama – ero edessä

    by Maastohiihto.com
    14.04.2025
  • 1

    Angerin ensimmäistä maailmancup-voittoa seurasi ikävä uutinen

    by Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    20.01.2025
  • Thomas Maloney Westgård kiri Keimiön Kiekerön voittoon.
    1

    Maloney Westgård ja Mäkäräinen Lapponian avauspäivän ykköset

    by Heidi Lehikoinen
    07.04.2025
  • Team Mäenpää Markus Vuorela
    1

    Team Mäenpää saa jo toisen kovan vahvistuksen tuleviin hiihtoihin

    by Teemu Virtanen
    15.01.2025

Lisää artikkeleita

  • Sven-Åke Lundbäck oli Vasaloppet-sankari ja arvokisavoittaja

    Sven-Åke Lundbäck on yksi ruotsalaisista hiihtäjälegendoista, joka on saavuttanut mainetta arvokisoissa ja voittanut myös Vasaloppetin. Haastattelussamme hiihtäjäsankari muistelee vuoden 1981 voittoaan sekä Sapporon olympialaisia että Lahden MM-kisoja. Hänen mukaansa on myös nimetty Vasaloppetin kuuluisat loppupuolen nousut, jotka kantavat nimeä Lundbäcksbackarna.
    kirjoittaja Maastohiihto.com
    13.04.2025
  • Petter Northugin kilpailu rajun kritiikin kohteena – naisilta poistettiin palkintorahat

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ruokasooda – hiihtäjän ihmeaine vai turhaa hypetystä?

    kirjoittaja Ingeborg Scheve / Käännös Venla Rantala
    13.04.2025
  • Ida Dahl avautuu rankasta vuodestaan: ”Ajattelin, että nyt minun on kuoltava”

    kirjoittaja Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    12.04.2025
  • Team Electrofit hakee maastohiihtäjiä ja ampumahiihtäjiä kaudelle 2025–2026

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    12.04.2025