Tiia Olkkosen alkukausi oli haastava, mutta vuoden vaihduttua kelkka kääntyi. Universiadien sprinttihopea ja viestikulta sekä Toblach-Cortina vapaan 42 kilometrin kilpailun voitto ovat olleet isoja onnistumisia, mutta loka-marraskuuhun mahtui synkempi ä tunnelmia.

– On ollut aika antoisia viikkoja. Universiadeihin lähdin niin, että oli koko kaudella siihen mennessä kolme kisaa alla. Lähdin oikeastaan ilman mitään odotuksia. Lähdin vaan nauttimaan reissusta. Sitten se lähtikin yhtäkkiä kulkemaan hyvin, Olkkonen muistelee Maastohiihto.comille.

Olkkonen sai hyvien hiihtojen ja hyvän fiiliksen myötä ”draivin päälle”.

– Huomasin, että mitä rennommin ja hyvällä fiiliksellä menin, sitä paremmin oikeastaan kisat menivät.

Ennen Universiadeja kilpailut jäivät vähiin, koska Olkkonen sairasti koronan loka-marraskuussa. Sitä ennen hän kävi Mallorcalla leirillä, ja sai siellä vatsataudin. Kun Olkkonen kotiutui leiriltä, tuli korona.

– Se söi. Oli odotuksia kaudelle, mutta se vei mielen aika maahan ja kunnonkin tietenkin aika alas. Kesti oman aikansa. Taivalkosken Suomen cupin jälkeen oli sitten vielä uudestaan ihan perusflunssassa. Ne olivat isot takaiskut siihen paikkaan, Olkkonen tiivisti.

Vaikka harmitus oli suurta, kokee Olkkonen viimeaikojen antaneen ”kaksinverroin takaisin”. Harjoituskausi ennen ongelmia oli kuitenkin onnistunut. Sen aikana hän myös aloitti syksyllä opiskelut, mikä on tuonut lisää sisältöä elämään. Olkkonen opiskelee hallintotieteitä, johtamista ja johtamisen psykologiaa Lapin yliopistosta.

Universiadien jälkeen hän pääsi hiihtämään Toblachin maailmancupissa sprinttiä.

– Lähdin sinne tavoitteenani hiihtää sprintissä jatkoon, mutta se jäi harmittavan lähelle. Olin pettynyt siihen päivään. Uhosin silloin sprinttipäivänä, että jos ei tule viestiin (kahta) joukkuetta, hiihdän maratonkisan. Lauantaina kun selvisi, ettei tule toista viestijoukkuetta, ajattelin, että on varmaan mentävä ilmoittautumaan. Se oli aika extempore-tempaus. Olen tyytyväinen, että lähdin, Olkkonen sanoo ja mainitsee Eetu Isometsän houkutelleen häntä hiihtämään.

– Oli hauska päivä Electrofitin mukana. En ole pitkään aikaan hiihtänyt tuommoista pidempää kisaa, Lapponian puolimatkat olen joskus hiihtänyt ja Ylläs-Levin muutama vuosi sitten. Lähdin ihan harjoitusmielessä tuohon. Ajattelin, että teen hyvän treenin siinä. Sitten kun huomasin, että tässä onkin ihan kärkiporukoissa, ajattelin, että pitää hiihtää ihan tosissaan loppuun. Loppukiriin sitten säästelin.

Olkkonen nautti myös reitistä.

– Aika ainutlaatuinen kokemus oli sekin päivä. Jäi hyvä mieli reissusta.

Onko pitkien hiihtojen osalta loppukauden lumille jotain suunnitelmia?

– Ei ole vielä. Olen vähän yllytyshullu. Jos joku heittää vettä kiukaalle, kyllä minut varmaan johonkin saisi houkuteltua. En ole vielä mitään suunnitellut.

Olkkosen vahvuudet ovat sprintissä, vaikkei hän ole siihen erityisesti erikoistunut.

– Ihan perusharjoittelulla. Olen luontaisesti nopea, se edesauttaa, mutta en halua profiloitua sprintteriksi, Olkkonen sanoo.

Hän tiedostaa kuitenkin, että maailmancupiin paikkojen saaminen on sprintin kautta hänelle ainakin vielä helpompaa.

– Vaikka sprintissäkin on Suomen naisissa tosi kova taso, sinne varmaan itselläni on parhaimmat mahdollisuudet. Vielä pitää tehdä töitä, että pääsee noille distanssimatkoille (maailmancupiin).

Mitä toivot, että tapahtuisi vielä loppukaudella?

– Nyt on vähän sellainen olo, että ohhoh. Kun tuli korona, kaikki tavoitteet laskivat. Universiadeissa niistä muodostui vähän kauden pääkisa. Kun siellä menikin hyvin ja sinällään olen tavoitteita saavuttanut, nyt pitäisi yrittää vähän pistää ylös mitä vielä haluaa tehdä ja saavuttaa. Edelleen hamuan sprintin jatkopaikkaa ja Skandinavia cupia odotan mielenkiinnolla.

– Jos pystyisin pitämään rennon ja hyvän fiiliksen ja menisin mahdollisimman iloisella mielellä aina kisoihin. Se on tuntunut toimivan, joten sen voisi pitää tavoitteena. Että olisi aina hyvä mieli kisata.