Kuopiolainen Teemu Leppämäki elää ja hengittää urheiluvalmennusta, jota hän saa tehdä usean lajin urheilijoiden kanssa. Hiihdossa hän valmentaa Johanna Ukkolaa, mutta perushiihtovalmentajasta hän sanoo eroavansa aika lailla. Kun perinteet eivät paina tai ohjaa, on Leppämäki tehnyt hiihtovalmennustakin omalla tyylillään tieteeseen nojaten.

Leppämäellä on vahva pesäpallotausta, ja siinä lajissa hän aloittikin valmentajan polkunsa jo yläasteikäisenä. Valmennukseen antaa vahvan nojan myös se, että hän on toiminut fysioterapeuttina 26 vuotta.

– Pidemmän aikaa olen ollut valmennuksen kuin fysioterapian parissa. Omalla pelaajaurallani oli pelaaja-valmentajana, ja kun pesäpallon pelaaminen loppui, siirryin yleisurheiluun. Itselläni on yleisurheilu- ja pesäpallotausta, joten valmentaminen kohdentui enemmän pikajuoksupuolelle ja pesäpalloon, Leppämäki kertoo.

Pesäpallouran loputtua mukaan alkoi vähitellen tulla muitakin lajeja. Leppämäki arvelee sen johtuvan hänen ammatistaan.

– Kuormitusfysiologia on ollut minulle aina se tärkeä asia. Ihmisellä on yksi kuormitusfysiologia ja sitä vaan sovelletaan eri lajeissa eri tavalla. Olen aika tieteen orja valmentamisen suhteen. En osaa valmentaa lajia, osaan valmentaa vain ihmistä.

Lajeissa tarvittavat asiat hän on opetellut. Hän on perehtynyt lajista tehtyihin tutkimuksiin, tehnyt lajianalyysin ja paneutunut asioihin. Kun Ukkola pyysi Leppämäkeä valmentajakseen, Leppämäki sanoi suoraan, ettei ole hiihtovalmentaja.

– Ei minulla ole hiihtoon mitään kompetenssia. Johanna on kokenut urheilija, jolle on perusasiat opetettu ja tehty. Nyt tehdään ominaisuuspuolta ja suorituskyvyn puolta.

Kun Leppämäki aloitti valmennuksen parissa, hän sanoi ”apinoineensa” sitä, mitä hänen valmentajansa olivat tehneet.

– Muutenkin valmennusfilosofiani on se, ettei polkupyörää kannata keksiä uudelleen. Minulla ei ole mitään selkeää filosofiaa. Nuoresta asti olen aina halunnut olla urheilijan iholla ja kuunnella urheilijaa, mitä hänellä on sanottavaa. Se oikeastaan ohjaa tekemistä, mitkä ovat urheilijan toiveet ja odotukset. Siihen pitää pystyä valmentajan vastaamaan. En ole autoritäärinen valmentaja.

Siihen suuntaan hän on valmentajan polullaan kehittynyt yhä enemmän.

– Edelleen urheilijani pitävät minua tiukkana valmentajana, kovana valmentajana. Ehkä se tulee suorituskyvyllisestä vaatimustasosta. Kun valmennan tieteellä, minulla ei ole hirveästi liikkumavaraa. Perussloganini urheilijalle on mikä kirja mikä sivu. Jos urheilija tarjoaa jotain, hänen pitää myös perustella miksi me jotain asiaa tehtäisiin. Minulle ei mene läpi sellainen, että kun joku muu on tehnyt jotain, miksei me tehdä. Pitää olla peruste. Siitä tulee kovuus, Leppämäki miettii ja lisää:

– Mutta varsinkin huippujen kanssa pitää mennä niin, että aika tarkasti pitää kuunnella mitä urheilija haluaa ja mihin hän on halukas menemään.

”Maastohiihdossa on vahvat perinteet valmennuksessa”

Leppämäen aika jakaantuu urheilufysioterapian ja valmennuksen välillä niin, että viikosta 70–80 prosenttia on jälkimmäistä.

– Urheilufysioterapian olen halunnut pitää mukana, koska myös koulutan urheilufysioterapeutteja Suomen Urheilufysioterapeuteissa (SUFT). En voi kouluttaa urheilufysioterapeutteja, jos en tiedä mitä kentällä tapahtuu.

Leppämäki on monessa mukana, mutta mitä hän ajattelee maastohiihdosta?

– Mielestäni maastohiihdossa on vahvat perinteet valmennuksessa, mutta niissä perinteissä ei välttämättä ole tieteellisesti ainakaan kaikki asiat perusteltavissa. Eroan perushiihtovalmentajasta aika tavalla, kun minulla ei ole mitään perinnettä mitä pitäisi pitää yllä. Olen pystynyt Johannankin valmennuksessa miettimään kaiken ihan puhtaalta pöydältä.

Leppämäki on perehtynyt norjalaisten ja ruotsalaisten tutkimuksiin, ja toteuttanut niistä asioita Ukkolan harjoittelussa. Kun Ukkola siirtyi Leppämäen valmennukseen, harjoittelussa palattiin ylikuormitustilan jälkeen perusasioiden äärelle. Siitä harjoittelua on viety Ukkolan toivomuksen mukaan sprintin suuntaan.

–  Se on taas ollut minulle helppoa, koska minulla on pikajuoksutausta, joten sitä harjoittelua on ollut helppo lähteä muovaamaan hänelle sopivaksi. Siinäkään emme ole kenenkään mallilla menneet vaan on testien perusteella mietitty mikä toimii ja mikä ei toimi.

Missä pikajuoksuvalmentajatausta auttaa sprinttihiihtoa kehittävää urheilijaa?

– Nopeutta on vaikea lähteä aikuisiällä lisäämään. Jos tiettyjä nopeusominaisuuksia ei ole, asiaa täytyy miettiä nopeusvoiman ja nopeuskestävyyden kautta: miten saadaan nopeus ylläpidettyä mahdollisimman pitkään. Kun urheilijasta on ulosmitattu kaikki nopeus, ainoa mahdollisuus tehdä urheilijaa nopeammaksi on ylläpitää saavutetut nopeusvoimaominaisuudet ja kasvattaa maksimivoimareserviä eli tehdä tekemisestä vieläkin taloudellisempaaa. Uskon, ettei se ole suomalaisessa hiihtourheilussa ehkä se ensimmäinen ovi, joka avataan, Leppämäki sanoo.

Leppämäen mukaan hiihdossakin on usein ajateltu, että maksimivoiman tekeminen on ongelmallista, koska lihakset kasvavat ja kestävyys heikkenee. Tutkimuksellisestikaan asia ei ole näin:

– Pystymme kasvattamaan maksimivoimareserviä kasvattamatta lihasmassaa ja sitä kautta tekemään hiihtäjästä nopeampia.

Ukkolan kanssa moni asia on jo kehittynyt.

– Johanna on vahvempi ja valmiimpi tekemään asioita, oppinut luottamaan, että ’less is more’. Hän pystyy tekemään kovempia harjoituksia enemmän kuin aikaisemmin. Ongelma on ollut, että kun hän käy töissä, palauttavatkin harjoitukset pitää ottaa ikään kuin harjoitusviikkoon, koska kahta harjoitusta ei voi tehdä kuin kolmena päivänä viikossa. Kyllähän se näkyy suorituskyvyssäkin, kun ne asiat ovat menneet eteenpäin. Ehkä jopa tärkeimpänä on tullut kilpailuun sellainen kytö näyttää. Sprintissä pitää uskaltaa mennä ja ottaa paikka. Pitää uskaltaa rytmittää kilpailua omalla hiihdolla eikä koko ajan niin, että koko ajan vastataan toisten tekemiseen. Ehkä se on parantunut, Leppämäki sanoo.

”Minun on vaikea ymmärtää, että valmennuksessa tehdään ratkaisuja filosofian pohjalta”

Leppämäellä on valmennettavia kuulasta, pikajuoksusta, keihäänheitosta, crossfitistä, suunnistuksesta ja painonnostosta. Lisäksi hän tekee fysiikkavalmennusta jääkiekossa, jalkapallossa, salibandyssä ja edelleen pesäpallossa. Lisäksi hän on Kuopiossa valmennuspäällikkönä taitoluistelijoille. Hänelle on antoisaa, että osaamista on kertynyt useista lajeista.

– Pitää ymmärtää miksi lajeissa tehdään asioita kuten tehdään, mutta pitää myös kuormitusfysiologisen tutkimuksen kautta myös kritisoida miksi asioita tehdään kuten tehdään. Onhan se mieletön rikkaus. Minulla on aina se, että pitää pystyä perustelemaan: jos asia tehdään tai jätetään tekemättä, siihen pitää olla joku perustelu. Se ei ole minun mielipide vaan perustelu.

Leppämäki toivoo pääsevänsä tilanteeseen, että saisi valmentaa täyspäiväisesti. Tällä hetkellä hän sanoo elävänsä ja hengittävänsä valmennusta. Mitä haluaisit sanoa hiihtoväelle?

– Minun on vaikea ymmärtää, että valmennuksessa tehdään ratkaisuja jonkun filosofian pohjalta. Kuormitusfysiologia on tiedettä. Ei minulla ainakaan ole pokkaa oman filosofian pohjalta ruveta valmentamaan, vaan minulle ratkaisee se, mitä tutkimusten pohjalta tiedämme minkälaisenkin harjoituksen tuottavuudesta. Kannustan myös suhtautumaan asioihin avoimin mielin: kun jossain tehdään tutkimusta ja osoitetaan jotain asioita, ollaan valmiita kokeilemaan niitä asioita. Tutkimusta ei kannata lähteä tuomitsemaan mutulla.