Tampereella käytiin kovatasoiset FIS-kilpailut viime viikonloppuna

Tampereella käytiin viime viikonloppuna kaksipäiväiset FIS-kilpailut. Sunnuntain sprintit toimivat tarkkailukilpailuina tuleviin maailmancupin osakilpailuihin.

Tampereella käytiin viime viikonloppuna kaksipäiväiset FIS-kilpailut. Sunnuntain sprintit toimivat tarkkailukilpailuina tuleviin maailmancupin osakilpailuihin.

Tampereella hiihdettiin viime viikonloppuna kovatasoiset kilpailut, jotka toimivat katsastus- ja tarkkailukilpailuina alle 18-vuotiaiden nuorten olympiafestivaaleille sekä alle 20-vuotiaiden nuorten MM-kilpailuihin.

Skandinavia Cupin oli tarkoitus jatkua viime viikonloppuna Ruotsin Jällivaarassa, mutta kilpailut peruttiin kovien pakkasennusteiden myötä. Siksi Hiihtoliitto päätti, että sunnuntaina Tampereella hiihdettävät vapaan sprintit toimivat tarkkailukilpailuina tuleviin maailmancupin osakilpailuihin.

Lauantaina Tampereen Pyrinnön FIS-hiihdoissa oli ohjelmassa 18-vuotiaiden sarjojen väliaikalähtökilpailut ja muiden sarjojen yhteislähtökilpailut perinteisellä.

Miesten yleisen sarjan voitti odotetusti Jämin Jänteen Ristomatti Hakola. Toinen oli IF Minkenin Alexander Ståhlberg, joka jäi reilun minuutin voittajasta. Kuusamon Erä-Veikkojen Kalle Parantainen oli kolmas. 

– Lähdettiin porukalla ja nyppäsin ensimmäisellä kierroksella pitkällä työpätkällä ja koitin saada mahdollisimman paljon eroa. Lähdin tekemään omaa parasta mahdollista suoritusta, kun on ollut nyt niin pitkä kisatauko tässä, Ristomatti Hakola kommentoi kisan jälkeen Tampereen Pyrinnön tiedotteella.

Naisten yleisen sarjan vei nimiinsä niin ikään selvällä erolla Ikaalisten Urheilijoiden Hilla Niemelä. Ounasvaaran Hiihtoseuran Iida Vuollet jäi minuutin ja 15 sekunnin päähän. Saman seuran Vilma Kanerva oli kolmas.

Alle 20-vuotiaiden miesten sarjan voitti Anton Kemppi Espoon Hiihtoseurasta ja N20-sarjan saman seuran Silva Kemppi.

Sunnuntaina vuorossa olivat vapaan sprintit. Miesten puolella voitto meni Ounasvaaran Hiihtoseuran Verneri Suhoselle. Toinen oli Proski Oulun Wiljam Mattila ja kolmas Vuokatti Ski Team Kainuun Eero Rantala. Finaalissa neljäs oli Olli Ahonen, viides Juuso Haarala ja kuudes Elmeri Toivanen. Lauantain kilpailun voittanut Ristomatti Hakola ei ollut ilmoittautunut sunnuntaille.

Naisten kilpailun voittoon hiihti Haapajärven Kiiloja edustava Tiia Olkkonen. Tampereen Pyrinnön Amanda Saari oli toinen ja Pargas IF:n Anni Lindroos kolmas. Finaalissa neljäs oli Iida Vuollet, viides Hilla Niemelä ja kuudes Eevi-Inkeri Tossavainen.

Kaikki viikonlopun tulokset löytyvät täältä.

Lue myös: Tour de Ski toi suomalaisnaisille vaihtelevaa menestystä – miehillä ei kärkisijoja

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026