Suomelle hienoja onnistumisia viime viikonlopun Skandinavia Cupissa

kirjoittaja Venla Rantala • 14.02.2022
Viime viikonloppuna Skandinavia Cupin kilpailut hiihdettiin Viron Otepäässä. Etenkin lauantaina Suomen miehet venyivät huippusijoituksiin.

Viime viikonloppuna Skandinavia Cupin kilpailut hiihdettiin Viron Otepäässä. Etenkin lauantaina Suomen miehet venyivät huippusijoituksiin.

Skandinavia Cupeissa Suomen joukkueesta vastaava Jussi Simula on viikonlopun osalta erityisen tyytyväinen miesten onnistuneisiin suorituksiin perinteisen 30 kilometrillä. Suomalaisista 4 miestä hiihtivät 20 parhaan joukkoon, mikä on Simulan mukaan harvinainen tilanne.

– Erityisesti lauantain kilpailu jäi mieleen. Otepään rata on todella rankka, siinä on kovia työpätkiä ja miehet kiipesivät toista tuhatta nousumetriä 30 kilometrin kisassa. Se oli kyllä kestävyysurheilun juhlaa.

Lauantain kilpailussa Ville Ahonen oli viides, Lauri Lepistö kahdeksas ja Miro Karppanen 15. Kaikilla kolmella tulokset olivat paremmat kuin koskaan aikaisemmin Skandinavia Cupissa.

Naisten puolella Vilma Nissinen pääsi sunnuntain 10 kilometrin väliaikalähdössä kilpailun voittajan Hedda Östberg Amundsenin peesiin ja nousi hyvälle sijalle. Kilpailusta muodostui tiukka sekuntikamppailu, sillä 16:nneksi sijoittuneen Nissisen edellä oli paljon hiihtäjiä vain muutamien sekuntien eroilla.

Onnistumiseksi Simula nostaa myös Niilo Moilasen kahdeksannen sijan perjantain sprinttikarsinnassa. Alkueristä suomalaiset eivät kuitenkaan päässeet jatkoon. Simula huomauttaa, että vapaan sprintti on suomalaisille vaikea ja toisaalta taso on niin kova, että jopa maailmancupia kiertävät suomalaiset joutuisivat koville.

Simulan mukaan voitelussa onnistuttiin viikonloppuna pääosin hyvin, mutta lauantain kilpailussa hiihtäjiltä tuli myös kritiikkiä. Jäiset ladut tekivät haarakäynnistä vaikeaa ja toivat muutenkin vauhdikkaisiin laskuihin lisähaastetta. Esimerkiksi Eveliina Piippo kaatui lauantain kilpailussa kahdesti.

Skandinavia Cupit ovat Simulan mielestä hyviä kilpailuita päästä mittaamaan kuntoa kansainvälisellä tasolla. Norjasta ja Ruotsista on mukana usein maailmancupeissa jopa palkinnoille hiihtäviä urheilijoita.

– Jos hiihtää esimerkiksi niin hyvin kuin Ahonen lauantaina, voi hyvänä päivänä pärjätä myös maailmancupissa. Siksi nämä ovat hyvä mittari ja toisaalta toimivat myös katsastuskilpailuina maailmancupiin, Simula kertoo.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026