Pärmäkoskella ”ihan hyvä veto”, Niskanen uskoo vauhtinsa paranevan kisojen myötä

Krista Pärmäkoski vei perinteisen kympin ykkössijan Rukan Suomen cupissa 18,9 sekunnin erolla Kerttu Niskaseen. Jasmi Joensuu päätti onnistuneen viikonloppunsa hiihtämällä kolmanneksi puolen minuutin päähän Pärmäkoskesta.

Krista Pärmäkoski vei perinteisen kympin ykkössijan Rukan Suomen cupissa 18,9 sekunnin erolla Kerttu Niskaseen. Jasmi Joensuu päätti onnistuneen viikonloppunsa hiihtämällä kolmanneksi puolen minuutin päähän Pärmäkoskesta.

Pärmäkoski aloitti kilpailun reippaasti, ja vaikka sama tahti ei kantanut ihan loppuun asti, hän oli hyvillä mielin.

– Ihan hyvä veto. Olen ihan tyytyväinen tuohon. Lähdin kovaa liikkeelle, ja vähän ehkä kuolin siihen vetooni. Sitten kuitenkin sain sen kammettua, että vauhti pysyi hyvänä. Vähän pitää parantaa vielä ensi viikkoon, Pärmäkoski sanoi.

Hän avasi kilpailukautensa Oloksella viikko sitten, ja tunne Rukalla oli parempi.

– Tässä on kevyemmin harjoiteltu Oloksen jälkeen. Aika isolla harjoituskuormalla tultiin Olokselle, ja sielläkin tehot olivat menneet hyvin. En sillä tavalla huolissani ollut missään vaiheessa, hän sanoi.

Rukalla Pärmäkoski ”antaa nuorempien hoitaa” sprintin, mutta molemmilla normaalimatkoilla hän on jälleen mukana taistelemassa kärkipään sijoituksista.

Kerttu Niskanen avasi myös kautensa Oloksella, eikä ollut menoonsa tyytyväinen kummassakaan kisassa.

– Valitettavasti hyvin samanlaista (nyt verrattuna Olokseen). Sanoinkin eilen illalla haastattelussa, että ei viikossa ihmeitä ehdi tapahtua. Ei ollut terveydellistä syytä olla hiihtämättä kisaa, joten toivotaan, että kisojen kautta terävyys löytyisi. Oli kyllä vaikeaa edelleen, Niskanen sanoi.

Monella urheilijalla kausi saattaa käynnistyä tahmeasti, kunnes vire kisojen kautta löytyy. Niskasellakin viime vuonna jo avauskisat olivat ”tosi hyviä”.

– En tietenkään missään parhaimmassa kunnossa ikinä näissä avausviikonlopuissa ole, mutta saisi se lähempänä olla.

Maailmancup-avaukseen hän lähtee taistelemaan ja uskoo vauhtia löytyvän kisojen kautta.

– Ei niin hyvä kauden avaus, mitä toki olisin halunnut, mutta urheilu on urheilua. Välillä ei mene niin kuin haluaa.

Johanna Matintalo oli neljäs ja Tiia Olkkonen viides. Maajoukkueen konkariosastosta Anne Kyllönen oli kuudes ja sai viikonlopusta mietittävää.

– Tämä päivä jätti toivomisen varaa oman kunnon suhteen, ja sitten pitää vielä kaluston kanssa tehdä töitä. Täällä on kuitenkin ollut vasta ensimmäiset viralliset suksitestit. Muuten en ole testannut kuin kisa-aamuina vasta suksia. Siinä mielessä tosi tärkeä kisa, että ehtii tehdä muutoksia, Kyllönen sanoi.

Minkälainen fiilis on tuosta alkavasta maailmancup-kaudesta, ja mitä itseltäsi Rukalta odotat?

– Pitää saada semmoista suorituskykyä kaivettua esille. Huomaa, että joka viikonloppu on mennyt eteenpäin ja suunta on ihan oikea, mutta odotan itseltäni vielä parempia suorituksia.

Tulokset

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

  • 1

    Maastohiihdon MM-kilpailujen ohjelma ja aikataulut

    by Maastohiihto.com
    03.03.2025
  • 1

    Suomen MM-joukkue Trondheimiin on nimetty

    by STT / Maastohiihto.com
    18.02.2025
  • 1

    MM-kisat tänään: naisten skiathlonista voidaan odottaa kovaa kamppailua

    by Kjell-Erik Kristiansen / Käännös Venla Rantala
    02.03.2025
  • venäläiset Bolshunov
    1

    Venäläiset hiihtäjät pyrkivät olympialaisiin ja haluavat Suomeen marraskuussa

    by Maastohiihto.com
    04.08.2025
  • MM-kisat Kerttu Niskanen
    1

    MM-uutisia: Svahn ja Valnes eivät hiihdä tänään, Venäläiset halutaan olympialaisiin ja Kerttu Niskanen jättää yhdistelmäkisan väliin

    by Maastohiihto.com
    27.02.2025

Lisää artikkeleita

  • Lauri Mannila voitti Värnamorullen-kisan ja jätti Ski Classics-hiihtäjät taakseen

    Tänään hiihdettiin Ruotsissa 40 kilometrin pituinen Värnamorullen, jossa paikalla oli tasokas joukko parhaita pitkän matkan hiihtäjiä. Kisa oli samalla myös Ruotsin mestaruuskilpailu. Team Eduxin Lauri Mannila jätti muut selkeästi taakseen ja otti arvokkaan voiton rullahiihtokisassa.
    kirjoittaja Teemu Virtanen
    06.09.2025
  • Südtirol Moonlight Classic Seiser Alm liittyy Ski Classics Challengers -sarjaan

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    06.09.2025
  • Verneri Suhoselle puhaltavat uudet tuulet

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    05.09.2025
  • Jäsenetu: saat 30 % alennuksen osallistumismaksusta Båstad–Mölle 2025 -rullahiihtokilpailuun

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    05.09.2025
  • Rullahiihtomatolla harjoittelun optimointi

    kirjoittaja Maastohiihto.com
    05.09.2025