Nuorten MM-kultamitalisti Arsi Ruuskasen loukkaantuminen laittoi alkutalven suunnitelmat uusiksi – ”Se saattoi jopa vähän pelastaa”

kirjoittaja Venla Rantala • 10.03.2022
Nuorten tuore maailmanmestari, Arsi Ruuskanen, koki takaiskun ennen kilpailukauden alkua viime syksynä, kun hän kaatui rullahiihtolenkillä ja mursi kätensä. Vielä lokakuussa yhdellä sauvalla harjoitellut Ruuskanen onnistui kääntämään tilanteen voitokseen ja nappaamaan muutama kuukausi myöhemmin MM-kultaa perinteisen 15 kilometriltä alle 23-vuotiaiden sarjassa.

Nuorten tuore maailmanmestari, Arsi Ruuskanen, koki takaiskun ennen kilpailukauden alkua viime syksynä, kun hän kaatui rullahiihtolenkillä ja mursi kätensä. Vielä lokakuussa yhdellä sauvalla harjoitellut Ruuskanen onnistui kääntämään tilanteen voitokseen ja nappaamaan muutama kuukausi myöhemmin MM-kultaa perinteisen 15 kilometriltä alle 23-vuotiaiden sarjassa.

Ruuskasen harjoituskausi sujui loukkaantumiseen asti hyvin. Kesällä hän kertoo leireilleensä hiihtoseuransa, Kuusamon eräveikkojen, sekä alle 23-vuotiaiden maajoukkueen kanssa. Jo kesällä hän oli hyvässä kunnossa, mistä kertoo esimerkiksi kuudes sija Vuokatissa kilpaillussa Aateli Racessa. Loukkaantuminen laittoi alkutalven suunnitelmat uusiksi, mutta ei horjuttanut Ruuskasen terävää kuntoa.

– Kun sain kuulla, kuinka kauan toipumisessa menee, ajattelin, että kyllä tämä tulee vähän hidastamaan. Jälkikäteen ajateltuna en usko, että siitä varsinaisesti oli haittaa. Se saattoi jopa vähän pelastaa, kun siinä tuli pakollista lepoa. Nyt kuitenkin koko talven ollut niin hyvä kunto.

– Laitettiin valmentajan kanssa alkutalven kisakalenteri heti uusiksi ja ajateltiin, että jos vuodenvaihteen jälkeen pystyisi kauden pääkisoissa hiihtämään kovaa. Kauden avaus Taivalkoskella meni kuitenkin todella hyvin ja pääsin maailmancupiin Rukalle, mikä tuli vähän yllätyksenä. Loukkaantumisen jälkeen ei ollut mitään odotuksia, Ruuskanen kertoo.

Ennen nuorten MM-kilpailuita Ruuskanen piti kuukauden mittaisen harjoitusjakson, jolloin hän tyhjensi kilpailukalenteriaan ja pyrki tekemään laadukkaita harjoituksia Norjan MM-ratoja muistuttavilla laduilla. Hän ajatteli, että kymmenen parhaan joukkoon sijoittuminen MM-kilpailuissa olisi realistista ja kuuden kärkeen olisi mahdollisuus hyvänä päivänä. Voitto tuli siis yllätyksenä.

– Väliajoista kuulin jo kisan aikana, että mitali on mahdollinen. Lähdin numerolla 31 ja meitä oli 64, joten kyllä siinä sai loppuun asti johtajan tuolissa istua ja jännittää. Oli se aika uskomaton fiilis, kun kuulin, että kultaa tulee.

Ruuskanen painottaa harjoittelussaan vahvoja kestävyysominaisuuksiaan. Valmentajansa, Ville Maunukselan, kanssa hän huolehtii, että ohjelmaan mahtuu tarpeeksi aerobista harjoittelua sekä tehoja, joissa mennään aerobiselle ja anaerobiselle kynnykselle. Kehityskohteikseen Ruuskanen mainitsee voiman ja nopeuden, minkä takia sprintti ei ole hänellä kulkenut normaalimatkojen tapaan.

Hiihdon ohella Ruuskanen opiskelee toista vuotta liikuntateknologian koulutuspolulla. Ulkomaan kilpailureissujen takia hän on joutunut ”sumplimaan” opiskeluitaan, mutta kokee silti, että urheilun ja opintojen yhdistäminen on sujunut hyvin.

– Mukavaa, kun on jotain muutakin kuin se urheilu. Opiskelun kautta saa ajatuksia siirrettyä muualle, eikä ole koko ajan se harjoittelu mielessä.

Viimeistä kauttaan alle 23-vuotiaiden sarjassa hiihtävä Ruuskanen toivoo, että pääsisi tulevaisuudessa aikuisten maajoukkueeseen ja kiertämään maailmancupin kilpailuita. Toki myös aikuisten arvokisat ovat tähtäimessä. Tänä keväänä on edessä vielä ensi viikonloppuna hiihdettävä Falunin maailmancup sekä huhtikuun alussa hiihdettävät aikuisten SM-kilpailut.

– Jos pääsisin Falunissa maailmancupin pisteille, voisin olla tyytyväinen. Kotimaassa viesti on tärkeä ja olisi hienoa, jos pystyisin henkilökohtaiselta matkalta ottamaan uran parhaan aikuisten SM-kisatuloksen, Ruuskanen toteaa.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026