Nuorten maajoukkuevalmentaja Ville Maunuksela ennustaa menestyksekästä talvea urheilijoilleen: ”Nuorten MM-kisoissa menestyminen ei ole yhden tai kahden urheilijan varassa”
Alle 20-vuotiaiden maajoukkue koostuu valmentaja Ville Maunukselan mukaan monenkirjavasta porukasta. 12 urheilijan koostamassa joukkueessa on sekä nopeita ja suorituskykyisiä sprinttereitä että yksilöitä, joiden kestävyysominaisuudet ovat ikäluokkiensa maailman huippua.
Leirityksen ensisijainen tavoite on Maunukselan mukaan tarjota nuorille tietämystä ja taitoa, mikä mahdollistaa myös laadukkaan kotiharjoittelun. Leirien osalta joukkueen monipuolisuus on hänen mielestään rikkaus, vaikka sen mukana tulee myös valmennuksellisia haasteita.
– Jokainen saa varmasti sparria ja kiritystä ryhmän sisältä kovemmissa harjoituksissa. Joissakin harjoituksissa tulee selkeitä tasoeroja, mikä haastaa valmennustilannetta. Kun matkaa ei taiteta yhdessä, en pysty koko ajan olla näkemässä kaikkia.
Maunukselan mielestä joukkueen jako sprintti- ja distanssijoukkueiksi ei kuitenkaan ole vielä nuorten kohdalla järkevää. Sen sijaan hän pohtii, että leireillä yksittäisiä harjoituksia voisi eriyttää sprinttereiden ja kestävyyspuolen hiihtäjien kesken.
– Meillä ei niin leveä ole se nuorten kansallinen kärkitaso Suomessa, joten taso laskisi väkisinkin, jos olisi erikseen sprintti- ja distanssijoukkueet. Mielestäni nuorten sarjoissa jokaisen pitää muutenkin tehdä yleishiihtäjän harjoittelua, ettei ole yleisessä sarjassa se tilanne, että siellä on joku ominaisuus, joka rajoittaa aikuisten kansainväliselle huipulle pääsemistä.
Maunuksela pyrkii opettamaan nuorille, että urheilija on se, joka omistaa oman uransa ja tekee päätökset. Hän korostaa, että urheilijan tulee itse pohtia, mihin hän urallaan tähtää ja mitä on valmis unelmiensa eteen tekemään.
– Se, että valmentaja kertoo treeniohjelman ja pitää kontrollin itsellään, ei ole tie, joka tulee ketään maailman huipulle viemään. Urheilija itse on ainut henkilö, joka tietää miltä minäkin päivänä tuntuu ja onko kroppa valmis ottamaan harjoittelua vastaan. Jotkut urheilijat ovat jo tässä vaiheessa todella kypsiä ja valmiita ottamaan vastuuta omasta valmentautumisestaan ja osalla on vähän enemmän tekemistä sen alueen saralla.
Nuorten MM-kilpailut kuuluvat talven pääkilpailuihin
Maunukselan mukaan tulevana talvena Suomen valmennusjärjestelmän toimivuutta päästään vertailemaan kansainvälisellä tasolla nuorten MM-kilpailuissa, mutta samalla ne ovat monelle nuorelle kauden pääkilpailut. Kesän leiritysten perusteella hän uskoo, että useampi urheilija pystyy hiihtämään hyvistä sijoituksista.
– Jokaisella urheilijalla on tietysti omat henkilökohtaiset tavoitteet ja, jos ne kaikki toteutuvat, meillä on tulossa merikontillinen MM-mitaleita Kanadasta takaisin. Oma näkemykseni on, että mitalin saamiseen vaaditaan aina myös ripaus tuuria ja kymmenen parhaan joukkoonkin hiihtäminen on jo todella hyvä saavutus. Siltä tasolta pystyy varmasti ponnistamaan aikuisten kansainväliselle tasolle, jos urheilijalla pysyy motivaatio ja hyvä asenne mukana.





