Norjan hiihtotähden MM-haaveet kariutuneet sairauden takia

Norjan Weng
Norjalla tulee olemaan kova joukkue tulevissa MM-kisoissa kotikamaralla. Menestystä on odotettavissa sekä miesten että naisten puolella, mutta yksi vahva mitaliehdokas on pois pelistä.

Norjalla tulee olemaan kova joukkue tulevissa MM-kisoissa kotikamaralla. Menestystä on odotettavissa sekä miesten että naisten puolella, mutta yksi vahva mitaliehdokas on pois pelistä.

Norjan yksi toivo maastohiihdon MM-kisoissa joutuu hautaamaan haaveet Trondheimissä menestymisestä johtuen pitkäkestoisesta sairaudesta. Maastohiihdon maailmancupin naisten kokonaiskilpailun kaudella 2022–23 voittanut norjalainen Tiril Udnes Weng on tällä kaudella nähty vain muutamassa cup-kisassa. Weng, 28, on kärvistellyt mononukleoosin eli pusutaudin kourissa, ja nyt haaveet helmi-maaliskuun Trondheimin MM-kotikisojen osalta on haudattu.

–  Toivoin pääseväni (ensi viikolla) Norjan mestaruuskisoihin raivatakseni tien MM-joukkueeseen. Mutta olen ollut sairaana viikkoja, ja olen yhä sairaana. No, ei tässä olisi muutenkaan saumoja päästä kuntoon MM-kisoja varten, Weng kertoi Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle.

Weng ja kaksossiskonsa Lotta Udnes Weng, huippuhiihtäjä hänkin, ostivat yhdessä asunnon Trondheimista pari vuotta sitten, jotta valmistautuminen kotikisoihin olisi mahdollisimman sujuvaa. Nyt Tiril ei ole varma, aikooko edes käydä kisoissa.

–  En oikein kestä edes ajatella (MM-kisoja). En usko, että käyn kisoissa. Vaikka olisikin hienoa olla mukana tuossa kansanjuhlassa ja tukea joukkuekavereitani.

Lue myös: Tour de Ski toi suomalaisnaisille vaihtelevaa menestystä – miehillä ei kärkisijoja

Maastohiihtoon liittyviä artikkeleja voit lukea myös ProXCskiing.com-sivustolta.

Teksti: STT Urheilu/Teemu Virtanen

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026