Niskanen ja Ahonen voittivat päätösosakilpailut, Matintalo ja Lepistö Suomen cupit

Suomen cupin kausi päättyi Rovaniemellä perinteisen hiihtotavan yhteislähtöihin. Naisten 15 kilometriä voitti Kerttu Niskanen, miesten 30 kilometriä voitti Ville Ahonen. Kokonaiskilpailussa voitot veivät Johanna Matintalo ja Lauri Lepistö.

Suomen cupin kausi päättyi Rovaniemellä perinteisen hiihtotavan yhteislähtöihin. Naisten 15 kilometriä voitti Kerttu Niskanen, miesten 30 kilometriä voitti Ville Ahonen. Kokonaiskilpailussa voitot veivät Johanna Matintalo ja Lauri Lepistö.

Johanna Matintalo oli päivän toinen, mikä riitti pitämään etumatkan Suomen cupissa. Anne Kyllönen oli päivän kolmas. Matintalo sanoi hiihtäneensä vain kokonaiskilpailun voitosta. Niskasen voittaessa siihen olisi riittänyt neljäskin sija.

– Paljon epäonnistumisia ja pieniä pettymyksiä tällä kaudella, niin vaikka tämä on vain kotimaan titteli, on tämäkin parempi kuin ei mitään. Vaikka oma ura jatkuu vielä vuosia, ei sitä kuitenkaan tiedä, osuuko tämä omalle kohdalle enää ikinä. Nyt se on ainakin kerran voitettu, Matintalo sanoi kokonaiskilpailun voitosta.

Suomen cupin kokonaiskilpailun voittajat saavat kumpikin 5000 euroa.

– On se (5000 euroa) totta kai iso raha.

Matintalo kilpaili Rovaniemellä todellakin kotiladuillaan, sillä hän ja Lauri Vuorinen asuvat 200 metrin päässä stadionilta.

– Melkein kuin takapihalla nämä kisat.

Kerttu Niskanen
Kerttu Niskanen voitti Rovaniemen Suomen cupissa 15 kilometriä. Kuva: Heidi Lehikoinen

Niskasen tähän viikkoon kuului myös Lapponia-hiihto, jossa hän voitti kaksi kilpailua ja oli kokonaiskilpailussa Eveliina Piipon jälkeen toinen.

– Väsytti, mutta ihan mukava oli huomata, että lappu rinnassa kuitenkin jaksaa, Niskanen sanoi ja kertoi lähteneensä kilpailuun kaikin tavoin hyvin kevyellä valmistautumisella.

– Mentiin ennen kisaa siitä missä aita oli matalin. Mutta mukava oli hiihtää. Upea yleisö ja kannustus oli hyvä matkan varrella.

Ville Ahonen
Ville Ahonen kuva: Heidi Lehikoinen

Miesten 30 kilometrillä Markus Vuorela oli Ville Ahosen jälkeen toinen ja Miro Karppanen kolmas. Suomen cupin kokonaiskilpailun voiton jo ennen päätösosakilpailua käytännössä varmistanut Lauri Lepistö oli neljäs.

Ahosen liukkaampi suksi lopussa siivitti hänet lopulta kilpailun voittoon. 

– Alku oli ihan rentoa siihen asti, kunnes Markus siirtyi keulaan ja veti letkan suoraksi. Sitten koitettiin vain pysyä mukana. Nousuosuuden päällä olin aina tosi tiukalla, mutta pystyin varmasti monta sekuntia laskemaan alamäissä kiinni. Tiesin, että jos selviän vikalla kierroksella mäen päälle, niin sitten ollaan aika vahvoilla, summasi Ahonen tiedotteessa.

Lauri Lepistö
Lauri Lepistö voitti Suomen cupin. Kuva: Heidi Lehikoinen
Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026