Esko Paavola on saanut nähdä suomalaista hiihtovalmennusta ja suomalaisten hiihtäjien urapolkuja ytimestä vuosikymmenten ajan. Rakastamansa lajin parissa hän toimi palkattuna valmentajana 24 vuotta ja vielä parin vuoden ajan Hiihtoliiton B-maajoukkueen ja U23-maajoukkueen yhteisessä Milano Cortina 2026 -ryhmässä.

Kun Esko Paavola palasi ryhmävalmennukseen, ajatus oli palata valmennuksessa perustekemisen äärelle. Leireillä päiväohjelma oli yksinkertainen: laadukkaita treenejä ja niiden välissä palautumista seuraaviin treeneihin.

– Ajatus oli, että teemme hyvät treenit ja palaudumme mahdollisimman hyvin seuraavaan hyvään treeniin. Keskityimme pääasioihin, ei mitään ylimääräistä ilta- eikä väliohjelmaa. Jos joku halusi jutella, ovi oli aina auki, Paavola sanoo.

– Meillä ei ollut myöskään kovin paljon yhteisiä lihashuoltoja. Aikuiset ihmiset osaavat lihaksensa huoltaa tai ainakin tulisi osata.

Paavola toivoo, että urheilijat saivat leireiltä omaan arkeensa perustekemisen lisäksi päivärytmitysmallista ajatuksen treenien rytmitykseen viikon sisällä. Harjoituksellisesti tärkeää oli myös koordinaatio-, ketteryys- ja taitoharjoittelu:

– Joka leirillä on ollut sellainen harjoitus. Valtaosalle oli uutta, että tehtiin yleisurheilijoiden treenejä. Sieltä kautta nopeus, kimmoisuus ja taito. Muutaman kerran olemme teettäneet yhdistelmätreenejä, että samassa treenissä on voima, taito ja nopeus. Se on treeninä sellainen, mitä toivoisin Hopeasompa-kouluissa teetettävän.

”Mietityttää, että kestävyysominaisuudet ovat liian huonot”

Hiihto on lajina kehittynyt ja valmennus on muokkaantunut siinä mukana vastaamaan nykyhiihdon vaatimuksiin. Moni asia lajissa ei kuitenkaan ole muuttunut, mutta uusien asioiden joukkoon vanhaa ei välttämättä mahdukaan. Se ei ole hiihtovalmennuksessa paras tilanne.

– Jos hiihtovalmennuksessa ensin laitetaan mukaan kaikki sälä, pääharjoitukset jäävät tekemättä, kun ne eivät mahdu. Ensin pitää miettiä isot asiat, ja jos jää tilaa, sitten tehdä pieniä juttuja. Se oli leirimme johtava ajatus. Kotiviikoilla voi tehdä omia pikkujuttuja, jotka voivat olla yksilöllisiä.

B-maajoukkue teki hyvää tulosta viime kaudella ja sama suuntaus on jatkunut nyt alkutalven kisoissa. Urheilijat ovat myös eri haastatteluissa kertoneet kokeneensa leirityksen hyväksi. Mutta jos ajatellaan tulevaisuutta, mikä kokenutta hiihtovalmentajaa huolestuttaa tai mietityttää nuorten sarjan hiihtäjien osalta?

– Mietityttää, että kestävyysominaisuudet ovat liian huonot. On kysytty, että miksi aerobisen kynnyksen tasot ovat niin huonot 18-sarjan hiihtäjillä. Olen sanonut, että ei se välttämättä tarkoita sitä, että treenit ala-alueella ovat epäonnistuneet, vaan treenit yläalueella ovat olleet sellaisia, jotka ovat syöneet aerobisen kynnyksen pois. Kokonaisuutta pitäisi pystyä miettimään.

Otetaanko testituloksista oikeita asioita?

Mattotesteissä mediassa nousee usein esiin yksittäiset luvut, mutta hiihtovalmennuksen kannalta pitäisi nähdä kokonaisuus ja ymmärtää sitä.

– Eihän testejä tehdä siksi, että nähdään missä kunnossa urheilija on vaan siksi, että miten urheilijan pitäisi harjoitella. Otammeko testituloksista ne (oikeat) asiat? Jos vaikka rasva-aineenvaihdunta ei ala-alueella pelaa tai aerobinen kynnys on vain 36 milliä, pitäisikö miettiä, mikä on asia, miksei ole korkeampi? Helposti käydään aina katsomassa, että kuinka kauan pysyn matolla. Testi ohjaa väärään, jos aina käydään vain tuloskuntoa katsomassa. Testi ei ole sitä varten.

– Myös kontrolliharjoituksia pitää olla viikoittain, että koko ajan näkee missä kunnossa olet.  Ei vaan yläaluetta vaan koko aluetta. Jos vaikka kimmoisuus ja räjähtävyys tipahtaa yhtäkkiä, se on merkki, joka pitäisi nähdä ja tunnistaa ja huomata heti ja siirtää harjoitteluun: nyt on ylikuormittumista, koska nopeus katoaa. Tai jos perusvauhdit, aerobisen ja anakynnyksen vauhdit jostain syystä putoaa, tietää että on väsynyt ja siihen pitää reagoida. Jos pelkästään juostaan tonnin testijuoksuja radalla, ei se kovin paljon kerro. Se on lähinnä maitohaponsietokyky millä sen tuloksen teet, ja silti perustaso voi olla tosi heikko, Paavola sanoo.

Kun ala-alueet eivät ole kunnossa, pohja on heikko. Kun siihen aletaan tehdä kilpailuun valmistavia treenejä ja kilpailla, tuloskunto romahtaa heti. Talven mittaan voi tulla satunnaisesti yksittäisiä hyviä hiihtoja, mutta muuta pohja ei mahdollista. Paavolalla ei ole vastausta siihen, miksi suhtautuminen testeihin jää usein kapeakatseiseksi. Pitäisikö seuravalmentajille suunnatuissa koulutuksissa puhua nykyistä enemmän pääasioista, siitä perustekemisestä?

Voimaharjoittelusta Paavola on vapaalla raudalla tehtävien liikkeiden kannattaja, koska ne tuovat samalla kehonhallintaa.

– Kuorma pitää olla niin kevyt, että liikkeet tapahtuvat nopeasti, ähellyksiä ja punnerruksia ei tarvitse. Jokainen lihas pitää opettaa tuottamaan nopeasti voimaa. Ei tarvitse teettää rullaradalla 40 sekunnin vetoja kauhealla maitohappokuormalla, kyllä nopean lihaksen voi hankkia muutenkin. Jos jalat ovat nopeat, ihminen on nopea muutenkin, jos voimatasot ovat riittävät, Paavola sanoo.

Yhden asian hän toivoo 12-vuotiaalle junnulle tuotavan ensimmäisenä: kimmoisuuden ja räjähtävyyden jalkoihin. Siihen auttaa yleisurheilijoille tyypillinen harjoittelu.

Mistä se johtuu, ettei sitä kuitenkaan junnuille niin hirveästi teetetä?

–  Varmasti on myös niin, ettei meillä valmentajakoulutuksessa ole sellaista opetustakaan, että opetettaisiin valmentajat niihin treeneihin, että he pystyisivät niitä teettämään ja näyttämään, Paavola sanoo.

”Toivoisinkin liitolta uutta seurojen aktivointiprojektia”

Paavola sanoo, että Kerttu Niskasella, Iivo Niskasella ja Krista Pärmäkoskella menestyksen taustalla esiin nousee fyysisen ja henkisen lahjakkuuden lisäksi oikeanlainen kodin tuki.

– Tämä pyyteetön tuki on ensiarvoisen tärkeää silloin, kun urheilija kohtaa vaikeuksia. Saman tuenhan tarvitsee myös valmentaja omassa työssään.

Kokenut valmentaja on monen muun hiihtoihmisen tavoin suuresti huolissaan siitä, että kilpailumielessä hiihtoa harrastavien määrä hupenee. Suomessa on lumisimmilla alueilla suuria alueita, joissa seurojen toiminta on lähes lakannut.

– Toivoisinkin liitolta uutta seurojen aktivointiprojektia, jossa saataisiin alueille useita innostavia kouluttajia, jotka jalkautuisivat kentälle auttamaan ja herättelemään toimintaa käyntiin. Tiedän, että apu sinne kyllä kelpaisi. Jo käynti kesällä ja toinen talvella voisi olla aivan ratkaiseva, jos siihen vielä saisi yhdistettyä seurojen välisen yhteistyön. Innostumista ei korvaa mikään. Osaaminen karttuu tekemällä ja kuuntelemalla.