Miro Karppasen kausi kääntyi Imatralla – tähtäimessä huippuonnistuminen Marcialongassa
Imatran Urheilijoiden Miro Karppanen löysi alkukaudesta kadoksissa olleen vireensä vuodenvaihteessa. Hän otti lyhyen tauon kilpailuista, mikä tuotti tulosta noin kaksi viikkoa sitten järjestetyissä Imatran SM-kilpailuissa, joissa hän hiihti toiselle sijalle miesten skiathlonissa.
Ennen Imatran SM-viikonloppua Karppasen vire oli ollut koko alkukauden kadoksissa.
– Suorituskyky oli vähän kateissa, vaikka minun piti olla ihan hyvässä kunnossa. Kun sain rauhoitettua tilanteen ja treenattua hetken kunnolla, alkoi vire löytymään, hän kertoo.
Imatralla Karppanen nappasi myös Olli Ahosen kanssa kolmannen sijan parisprintistä sekä kuudennen sijan perinteisen kymmenen kilometrin kilpailusta. Onnistuneen SM-viikonlopun myötä hänet valittiin mukaan Les Rousses’n maailmancupiin.
Viime viikonlopun maailmancupissa Karppasen vire ei kuitenkaan ollut parhaimmassa terässä. Hän hiihti vapaan kymmenen kilometrin kilpailussa sijalle 50.
– Siihen ei voi olla tyytyväinen. Menimme nopeasti Imatran jälkeen ”välikorkeuteen”, noin 1 200 metriin, eikä kroppa sopeutunut ollenkaan.
Maailmancupissa hiihtäminen tuo kuitenkin joka kerta A-maajoukkueen ulkopuolella harjoittelevalle Karppaselle arvokasta kokemusta.
– Aina kun paikan saa, täytyy lähteä yrittämään. Jos jäisi kotiin, ei ainakaan voisi onnistua.
Tulevana viikonloppuna Karppanen hiihtää legendaarisen Marcialongan, 70 kilometrin pitkän matkan kilpailun Italiassa. Viime vuonna hän sai kyseisessä kilpailussa huippuonnistumisen ja hiihti sijalle 19.
Tänä vuonna tavoite on sitäkin kovempi.
– Tavoite on hiihtää paremmin kuin viime vuonna. Toki olen tehnyt enemmän normaalimatkoille tähtäävää harjoittelua ja silloin on aina vähän arvoitus, miten käsi jaksaa työntää.
Ranskan maailmancupista palattuaan Karppasella ei ollut aikaa miettiä palautumista, sillä ennen kauden ensimmäistä pitkän matkan kilpailuaan hänen oli käytävä kokeilemassa, miten kroppa reagoi pitkään tasatyöntölenkkiin.
– Heti sunnuntaina, kun tulin Suomeen, kävin työntämässä 80 kilometrin lenkin tasuria. Kun meni rauhallista tahtia ja otti lenkin aikana energiaa, ei siitä kestänyt kauaa palautua.
Lue myös: Team Mäenpää saa kovan vahvistuksen legendaariseen Marcialongaan
Toistaiseksi Karppasen panostus on ollut normaalimatkoilla, mutta tulevaisuudessa myös Ski Classicsin aktiivisempi kiertäminen kiinnostaa.
– Vielä panostus on ollut siinä, että pääsisi hiihtämään maailmancupia ja arvokisoja, mutta ensi kauden jälkeen ei ole poissuljettua, että alkaisin panostamaan Ski Classicsiin.
Vain harvat urheilijat pystyvät tekemään tulosta samaan aikaan sekä maailmancupissa että Ski Classicsissa. Myös Karppanen kokee, että lajien välillä on tehtävä valinta, jos haluaa menestyä.
– Jos haluaa pärjätä Ski Classicsissa, vaatii se, että tasuria ja pitkiä lenkkejä pitää hiihtää paljon. Haastavaa on harjoitella molempia samaan aikaan ja kilpailla kauden aikana kummassakin, hän tiivistää.
Lue myös: Mitä on ”kestävyys” kestävyysurheilussa?
Lisää maastohiihtoaiheisia artikkeleita löydät osoitteesta Proxcskiing.com.