Maajoukkue suuntaa Italiaan

Maastohiihtomaajoukkue suuntaa tänään kauden ensimmäiselle korkeanpaikan leirille Italiaan.

Maastohiihtomaajoukkue suuntaa tänään kauden ensimmäiselle korkeanpaikan leirille Italiaan.

Maajoukkue leireilee seuraavat kolme viikkoa viime kaudella hyväksi havaitussa Passo Lavazen kylässä Pohjois-Italiassa noin 1800 metriä merenpinnan yläpuolella. Monille suomalaisille hiihdon harrastajille Passo Lavaze on tuttu Marcialongasta. Hiihtoklassikon maalikaupunki Cavalese sijaitsee muutaman kilometrin päässä Passo Lavazesta.

– Passo Lavazze osoittautui viime vuonna todella hyväksi harjoittelupaikaksi, kommentoi päävalmentaja Teemu Pasanen keväällä.

Maajoukkue matkaa Italiaan lähes määrävahvuisena.

– Joni (Mäki) ja Rise (Hakola) eivät osallistu leirille, vaan jäävät Suomeen treenaamaan. Kaikki muut ovat mukana, vahvistaa Pasanen Maastohiihto.comille.

Joni Mäki kirjoitti aiemmin Instagram-tilillään, että päätökseen vaikutti juhannuksen jälkeen sairastettu flunssa ja sen jälkioireet.

– Flunssan jälkeisten hengitystieoireiden takia en lähde elokuussa maajoukkueen mukana korkean paikan leirille vaan jään Suomeen varmistamaan, että saadaan harjoitukset rullaamaan taas normaaliin tapaan.

Maajoukkueen leiri Italiassa päättyy 23. elokuuta. Iivo Niskanen jatkaa Italiasta suoraan Norjaan ja on mukana 25.-27. elokuuta kilpailtavassa Toppidrettsvekassa.

Show sharing buttons

Tilaa uutiskirjeemme

Luetuimmat

    Lisää artikkeleita

    • Sprintit hiihdettiin eilen Lake Placidissa – suomalaisilla ei asiaa finaaleihin

      Lake Placidin maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu jatkui eilen sprinttikisoilla. Suomalaisilla ei ollut aisaa kärkeen, mutta pitkän ja kunniakkaan uransa lopettava Federico Pellegrino (kuvassa) kruunasi päätöskautensa voitolla. Naisten puolella Ruotsi dominoi jälleen.
      kirjoittaja Maastohiihto.com
      22.03.2026
    • Birken-voittajat jälleen ykkösiä Marcialonga Bodøssä – Kati Roivas kauden parhaaseen tulokseen

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      21.03.2026
    • Eric Perrot varmisti maailmancupin ykkössijan – suomalaisilla vaisu kisa

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Lake Placidissa hiihdettiin eilen perinteisen kympin kisat

      kirjoittaja Maastohiihto.com
      21.03.2026
    • Team Edux lähtee pienellä iskukykyisellä kokoonpanolla huomiseen Pro Tour-kisaan

      kirjoittaja Teemu Virtanen
      20.03.2026